Seuraa meitä somessa:

Loimu avasi makealla derbyvoitolla - Fazli loisti

01.10.2021

Mestaruusliiga-kausi avattiin Raisiossa Loimun ja sarjanousija TUTO Volleyn osalta herkullisella paikalliskamppailulla, jonka voittoa pääsi tuulettamaan kotijoukkue lukemin 3-1 (27-25, 23-25, 25-, 25-). Mestaruusliigan ja sen ohella pelattavan Lounais-Suomen lentopalloherruudesta kertovan Siljan maljan täysi pistepotti jäivät siis Loimulle. Ottelun tunnelma oli kuin vanhoina hyvin aikoina ennen koronan aiheuttamia vaikeuksia, kun yli 700 katsojaa kannusti ja nautti liveurheilusta täysin rinnoin.

Loimu avasi ottelun vahvasti ja karkasi heti kättelyssä 11-4 johtoon. Tuto ei kuitenkaan tästä hämmentynyt, vaan nousi Tuomas Siirilän syöttövuoron tahdittamalla pisteputkella aina pisteen päähän tilanteeseen 11-10. Erän myöhemmissä vaiheissa nähtiin sekä Loimun Miikka Purasen että Tuton Urho Rytsän liigadebyytit. Kerttulan kasvatti Rytsä teki saman tien liigauran avauspisteensäkin, kun hän tasoitti avauserän tilanteeseen 20-20. Avauserä venyi lopulta jatkopalloille ja tilanteessa 26-25 Loimu pääsi tuulettamaan Tuton Karri Kutinlahden hyökkäyksen painuessa kentän rajojen ulkopuolelle.

Toinen erä eteni tasaisessa merkeissä Tuton johtaen melkein koko ajan pienellä piste-erolla. Tuto pääsi syöttämään eräpalloa tilanteessa 22-24 vahvan ottelun alun pelanneen Ossi Rumpusen hyökkäyksellä. Ensimmäinen eräpallo ei tuonut tulosta, mutta toinen toi. Loimulaisittain eräpallo aiheutti pientä protestointia, kun päätöspistettä näytti edeltävän Ossi Rumpusen peippi selvästi verkkonauhan alapuolelle, josta pelin annettiin kuitenkin jatkua. Pitkälle erätauolle lähdettiin siis tasatilanteessa.

Pitkän erätauon jälkeen Loimu sai pelinsä entistä parempaan kuosiin eikä ottelun voittajasta lopulta ollut enää kovin suurta epäselvyyttä. Loimun voiton avaimia oli vahva syöttö- ja vastaanottopelaaminen. Syöttöruudusta Loimu pommitti 10 ässää 11 virheen saattelemana, kun taas Tuto teki 4 ässää ja 16 syöttövirhettä. Erilaiset syöttöpelit näkyivät käänteisinä joukkueiden vastaanottoluvuissa, joten Loimun Tomi Saarinen pääsi pyörittämään joukkueensa peliä Tuton Jani Puputtia paremmasta vastaanotosta.

Ottelun paras pistemies oli Loimun hakkuri Ali Fazli, joka teki 30 pistettä tehoin +19. Häntä säestivät hyvin 13 pistettä tehnyt Kristaps Smits sekä 10 pistettä tehnyt Tayeb Einisamarein. Loimun kapteenikaksikosta Väinö Rahko teki 9 ja Tomi Saarinen passarille varsin mukavat 7 pistettä. Tutolta Kerttulan yleisölle kovin tuttu Ossi Rumpunen teki 17 ja hakkuri Einari Koivisto 18 pistettä. Tutolaisittain onnistujiin lukeutuu myös ensimmäisen Mestaruusliiga-ottelunsa pelannut keskitorjuja Tatu Vuorenmaa, joka teki 10 pistettä kuuden toruntapisteen siivittämänä.

Väinö Rahko, Loimu:

- Oli mahtavaa. Yleisö oli mukana ihan hulluna. Ei ole mitään parempaa tapaa aloittaa Mestaruusliiga kautta.
Hyvä joukkuepeli meiltä. Välillä jouduttiin taistelemaan pisteistä. Kun saatiin Tomille sinne kolmen sisään vastaanotto, niin hän pelasi hakkurille sellaisia paikkoa, että hän takoi 30 pistettä.

Ossi Rumpunen, TUTO Volley:

- Nyt vähän tietysti harmitta, mutta oli mukava palata Mestaruusliigaan ja pelata täällä. Mikäs sen parempaa kuin päästä tuollaisen yleisömäärän eteen pelaamaan. Tosi mukava avaus Mestaruusliigalle ja omalle paluulle.
Me ei saatu Loimun vastaanottoa rikki ja he taas sai meidän. On aika kiva pelata lentopalloa, kun passari pääsee valitsemaan kenelle passaa. Meillä tänään vähän pakotettiin pelaamaan ja annettiin vastaanottajina vähän huonot kortit Jani Puputille. Tuolla hyökkäyskalustolla kun pääsee kuppinostosta pelaamaan, niin on kiva läiskiä palloa.

Aitor Barreros, Loimu:

- Fiilis on tietenkin erittäin hyvä. Nuori joukkueemme työskentelee tosi kovin joka päivä. Emme aloittaneet tänään meidän parhaalla tasollamme, mutta ensimmäisestä pallosta alkaen kaikki pelaajat tekivät hommia täysillä joka osa-alueella. Siitä tulee valmentajalle hyvä mieli.

- Pelin aaltoilusta ei tarvitse olla huolissaan, vaan siihen pitää olla valmis. Jopa aallonpohjahetkillä teimme töitä kentällä hyvin. Se on meidän nuorelle joukkueelle kaikkein tärkein asia.

Ruslan Zhbankov, TUTO Volley:

- Minun mielestä avausottelu oli onnistunut molemmilta joukkueilta. Aika paljon katsojia oli matsissa ja hyvä ilmapiiri. On mukava pelata silloin kun katsojat on paikalla.

- Valmistautuminen oli ihan tavallinen, vaikka oli ensimmäinen liigaottelu. Syöttö-vastaanotto on lentopallon pääelementit ja niitä pitää hioa lisää.

Loimu - TUTO Volley 3-1
27-25, 23-25, 25-19, 25-19
Koti:Fazli 30/+19,Smits 13/+7,Einisamare 10/+8
Vieras:Koivisto 18/+6,Rumpunen 17/+5,Vuorenmaa 10/+6
Ässät 10-4, syöttövirheet 12-16, torjunnat 13-11, hyökkäys% 50-47, vastaanotto% 51-32

Joukkueiden MVP:t
Fazli, Loimu
Rumpunen, TUTO Volley

Otteluisäntä Tilitoimisto Aarnio

PROlibero
Aatu Kulmala, Loimu

Katsojia: 718

Ottelutilasto

  Takaisin