Seuraa meitä somessa:

Loimu nousi sillasta voittoon

27.11.2018

Raision Loimu venyi kahden tappioerän jälkeen 3-2 -kotivoittoon tiistaina Akaa-Volleysta. Samalla Akaa-Volleyn vierasvoitto tällä kaudella jäi vielä odottamaan itseään, kun joukkueelle viidennen erän häviö oli vieraskentällä jo kauden viides.

Akaa-Volley näytti ottavan kauden ensimmäisen vierasvoittonsa ja kautta aikain ensimmäisen voiton Loimusta, kun se johti Raisiossa kahden erän jälkeen 2-0. Vierailijat pelasivat hyvin ottelun kaksi ensimmäistä erää vaikka Loimu pääsikin molemmissa 23 pisteeseen. Ex-loimulainen Ville Juntura pyöritti vieraiden hyökkäyspeliä käyttäen etenkin keskihyökkääjiään tappavan tehokkaasti. Sauli Sinkkonen ja Shonari Hepburn olivatkin saaneet kahden erän jälkeen passeja yhteensä jo 26 kappaletta.

Loimun ja Akaa-Volleyn ensimmäisen ottelun tapaan pelin kääntäjä löytyi Loimun vaihtopenkiltä. Ja se oli jo toistamiseen joukkueen nuori passari Tomi Saarinen. Kolmanteen erään Karri Sihvosen kanssa avaukseen päässyt Saarinen muutti Loimun hyökkäyspeliä ja Akaa-Volley sai ottelun kolmeen viimeiseen erään vain yhden torjuntapisteen.

Ottelun paras pistemies oli Loimun hakkuri Samuli Kaislasalo, joka teki 21 pistettä. Ossi Rumpusen saldo oli yhden pisteen verran vähemmän. Eniten LähiTapiolan pisteitä keräsi keskitorjuja Pablo Guzman, joka nappasi 4 torjuntapistettä ja tappoi saamansa passit 73%:n tehoin. Vieraiden paras pistemies oli hakkuri Joni Mikkonen 18 pisteellä. Keskimiehistä Hepburn teki 15 ja Sinkkonen 11 pistettä.

Joni Mikkonen, Akaa-Volley

- Kaksi erää pelattiin ihan lentopalloa. Sen jälkeen Loimun ei tarvinnut paljon edes parantaa, kun me alettiin varmaan panikoimaan ja pelkäämään, kun kaveri haastaa meitä kunnolla. Ärsyttää niin paljon ettei jaksaisi oikein jutella.

Tomi Saarinen, Loimu

- Hyvä peli tuosta väännettiin kuitenkin. Aina on kiva pelata, kun vaihdosta on pelejä katsottu ihan tarpeeksi. Me vähennettiin kolmannesta erästä alkaen hyökkäysvirheitä ja pelattiin Akaata fiksumpaa peliä.

Oliver Lüütsepp, Akaa-Volley

- Kaksi ensimmäistä erää oli ihan hyviä meiltä. Näin ettei ollut helppoa pelaajille, kun kolmas peli pienen ajan sisään. Loimun passarin vaihtaminen oli syy pelin kääntymiselle. Se oli jo toinen kerta meitä vastaan, kun he vaihtavat passaria ja kääntävät sillä pelin. On vaikea analysoida mitään sen tarkemmin nyt.

Christophe Achten, Loimu

- Kaksi väsynyttä joukkuetta taisteli hyvin. Akaa pelasi erinomaisesti kaksi ensimmäistä erää. Meillä oli mahdollisuutemme, mutta he olivat parempia. Oli vaikea päätös pitkällä erätauolla ketkä pelaavat kolmannessa erässä. Tomi Saarinen pelasi tänään hyvin ja vastustajalle ei ole helppoa, kun joukkueella on kaksi passaria, sillä valmistautumisen pystyy tekemään perusteellisesti vain yhden varalle. Kolmannesta erästä alkaen me pidimme oikeastaan saman tason ja Akaan taso laski ratkaisevan piirun verran.

Otteluisäntä Toyota Auto-Centerin palkitsemat parhaat pelaajat:
Akaa-Volley: Ville Juntura
Loimu: Samuli Kaislasalo

Raision Loimu - Akaa-Volley 3-2
23-25, 23-25, 25-20, 25-14, 15-10
Loimu: Kaislasalo 21/+13, Rumpunen 20/+11, Guzman 16/+13
Akaa: Mikkonen 17/+4, Hepburn 16/+9, Sinkkonen 11/+7

LähiTapiolan pisteet
3 Guzman Loimu
2 Saarinen Loimu
1 Juntura Akaa

PRO Libero
V.Sihvonen Loimu

Ottelutilasto

  Takaisin