Seuraa meitä somessa:

Loimulle niukasti avaustappio Akaassa - Hurmos voitti Savo Volleyn

02.11.2022

Miestenkään Mestaruusliigassa ei ole enää tappiottomia tai voitottomia joukkueita, kun Akaa-Volley aiheutti sarjakärki Raision Loimulle sen ensimmäisen tappion keskiviikkona. Karelian Hurmos haki voiton Savo Volleysta, KyKy-Betset otti kotivoiton TUTO Volleysta ja Hurrikaani löi kotonaan Tiikerit.

Savo Volley ei ollut valmis -  Itä-Suomen herruus Hurmokselle

Kauden onnahdellen aloittanut Savo Volley oli kaksi erää aivan kuutamolla, kun Itä-Suomen herruudesta kamppailtiin Karelian Hurmoksen kanssa Kuopio-hallissa.

Valmentaja Timo Tolvanen sai kuitenkin pitkällä erätauolla heräteltyä joukkuettaan niin, että taisto eteni peräti viidenteen erään. Kotijoukkue oli siinä pitkään niskan päällä ja johti sitä vielä 12-9, mutta sitten vieraiden kapteeni Eetu Häyrinen sai koko pelin ajan takkuilleen syöttönsä kohdalleen ja teki viisi perättäistä pistettä.

Ottelu päättyi siis vierasvoittoon lukemin 2-3 (21-25, 15-25, 25-21, 25-23, 13-15).

Jos Savo Volleysta haetaan jotain positiivista, oli se siinä, että Tolvanen sai kentälle kaksi pitkäaikaista toipilasta.

Maciel Madej passasi lähes koko ottelun, ja hakkuri David Kisiel jäi kentälle ottelun alun pelaajakokeilujen jälkeen.

Kummankin pelissä paistoi pelaamattomuus. Varsinkin Kisieliltä voi odottaa paljon tehokkaampaa esitystä. Nyt hän saalisti neljään erään vain kuusi pistettä ja jäi neljä pistettä miinukselle.

Kotijoukkueen tsemppari oli jälleen kerran Michael Michelau. Varsinkin viidennessä erässä hän kantoi joukkuettaan reppuselässä, mutta hänkään ei pystynyt estämään vieraiden loppurynnistystä.



”Peliin pitää olla aina valmis, ei pelaajia tarvitse siihen sytyttää. Jätkät noudattivat suunnitelmaa, joka meillä oli. Toki pelin edetessä Savon vaihtoihin olisi pitänyt pystyä reagoimaan paremmin ja valmistaa joukkuetta siihenkin. Pistemenetys harmittaa, mutta lämmittää kolme viimeistä erää kun molemmat joukkueet hyökkäsivät vastaanotosta tehokkaasti. Neljäs erä olisi voinut kääntyä miten vain, Savo oli siinä lopussa aavistuksen parempi. Kiva oli nähdä viidennessä erässä, että pystytään paine-erä pelaamaan tuollaisella hyökkäyspelillä ja syöttökin oli Häyrisen johdolla vahvaa” analysoi Hurmoksen päävalmentaja Matti Alatalo.

”Tuntemukset ei voisi olla tällä hetkellä paljon heikommat. Minä en onnistunut joukkuetta valmistamaan tähän otteluun, siinä tehtävässä epäonnistuin pahasti. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun ottelun alku oli erittäin heikko, suorastaan ihan naurettava. Pistää miettimään, että pitääkö tässä alkaa tekemään omia johtopäätöksiä kun noin heikosti pelataan. Erätauolla vähän keskusteltiin, taktiikasta ei tarvitse puhua kun ei pystytä pelaamaan omaa lentopalloa. Jos jotain positiivista pitää kaivaa, niin saatiin pari loukkaantunutta kerralla takaisin. Jos minun naama sytyttää vastustajat eikä omia, niin pitää miettiä pitääkö minun jäädä tästä pois. Rehellisesti sanottuna koville ottaa” manasi Savo Volleyn luotsi Timo Tolvanen.

”Tultiin kyllä hyvin tänään peliin ja oltiin valmiita, Savo ei ollut ja antoi kaksi erää aika helposti. Savo paransi sitten loppua kohden eikä ihan pystytty vastaamaan. Onneksi pystyttiin pelaamaan laadukas viides erä, toki niin Savokin pelasi. Tekee hyvää meidän joukkueelle. Kyllä se lähtee meidän omasta tekemisestä. Halutaan puolustaa paljon, meillä on vaarallinen syöttöjoukkue, ollaan fyysinen joukkue vaikka meitä on sanottu ’pieneksi joukkueeksi’. Omilla vahvuuksilla mennään eteenpäin” kommentoi Hurmoksen MVP Häyrinen lehdistötilaisuudessa ottelun kulkua.

”Oli kiva pelata. Totta kai on surullista, että hävitään. Hieman ristiriitaiset fiilikset. Hurmos oli valmistautunut tähän peliin hyvin. Arvostan kovasti faneja, jotka olivat tänään kannustamassa meitä. Viides erä on kiinni siitä, kumpi tekee vähemmän virheitä. Nilkka on hyvässä kunnossa, olen iloinen siitä” mietiskeli Savo Volleyn MVP:ksi valittu passari Madej, joka palasi kentälle loukkaantumisen jälkeen.


Savo Volley - Karelian Hurmos 2-3
21–25, 15–25, 25–21, 25–23, 13–15
Koti:Michelau 17/+8, Raadik 14/+9, Jauhiainen 12/+9
Vieras:Räsänen 22/+7, Häyrinen 17/+6, Rissanen 9/+8

Ässät: 6-6
Syöttövirheet: 21-17
Torjunnat: 14-8
Hyökkäys%: 43-45

Joukkueiden MVP:t
Eetu Häyrinen, Karelian Hurmos
Maciel Madej, Savo Volley

PROlibero
Tatu Hakkarainen, Hurmos

Yleisöä: 522

Ottelutilasto

Kuvat: Tapio Hartikainen

Hurrikaanille kotipisteet Tiikereistä

Hurrikaani-Loimaa – Kokkolan Tiikerit 3–1 (20–25, 25–19, 27–25, 25–17)

Loimaan liikuntahallin parketille asteli keskiviikkona kaksi edellisissä otteluissaan virheisiin kaatunutta joukkuetta. Hurrikaanilla oli takanaan historiallinen tappio PerPolle, ja Tiikerien hyvät erien alut Akaa-Volleytä vastaan kaatuivat omiin syöttövuoroihin.

Voisi siis kuvitella, että verkon molemmille puolille asettui hyvin valmistautuneet ja sisuuntuneet joukkueet. Molempien otteista valmistautuneisuus ja sisukkuus loistivat kuitenkin poissaolollaan, eikä kumpikaan joukkueista saanut otetta pelistä.

– Ei oltu valmiina heti pelaamaan ja se on sitten tuon näköistä, Hurrikaanin parhaana palkittu Peter Vuorinen pahoitteli.

Tiikerit teki ensimmäiseen erään viisi syöttövirhettä ja vastaanotto oli heikkoa, mutta silti hyvin puolustaneet kokkolalaiset hallitsivat ensimmäistä erää selkeästi. Hurrikaanin hyökkäykset olivat tehottomia ja puolustus ei päässyt kiinni Tiikerien monipuoliseen hyökkäyspeliin.

– Ainakin se tyydyttää, että parannettiin pelin edetessä. Alku ja ensimmäinen erä oli aika hätäistä tekemistä, eikä löytynyt missään vaiheessa rauhaa meidän hommiin. Luulen, että ensimmäisen erän puolustukset menivät 20–2 vieraille ja siitä kuitenkin noustiin, puheliaalla päällä ollut Hurrikaanin päävalmentaja Jussi Heino kommentoi.

Toisessa erässä Hurrikaanin tekeminen parani hieman ja Tiikerien ei. Santeri Välimaan johtamat loimaalaishyökkäykset eivät olleet liikaa hakkuri Kristers Dardzansin varassa, vaan tulitukea tuli myös laidoilta ja keskustasta. Toista kertaa Hurrikaanin paidassa esiintynyt Adrian Petruf on parantanut otteitaan erä erältä, vaikka Heinon mukaan slovakialainen on Hurrikaanin pelitavan suhteen vielä täysin raakile.

– Eihän poika ole ollut kuin pari kolme viikkoa vasta mukana treeneissä, niin on hyvin vaikea päästä meidän peliajatukseemme käsiksi.

– Ja kun puhutaan meidän yleispelaajistamme, niin semmoinen tilannetaju ja ymmärrys, että koska tehdään mitäkin, niin siinä meillä on jonkin verran vielä töitä edessä.

– Ehkä me pikkuisen jäätiin pitkässä juoksussa hyökkäystehoissa jälkeen. Pelattiin hyviä pätkiä ja sitten pelattiin pikkuisen heikompia pätkiä. Se on ehkä tässä alkukaudesta ollut meille tyypillistä, että pelin taso heittelee, Tiikerien päävalmentaja Mikko Keskisipilä kommentoi.

Kolmannesta erästä muodostui hakkurien kaksinkamppailu, jonka loppuhetkillä kotijoukkue vei pidemmän korren. Marraskuisen harmaa tunnelma vaihtui astetta iloisempaan, ja kotijoukkueen mukana myös yleisö heräsi tukemaan omiaan vahvemmin.

– Kolmas erä oikeastaan tappoi meidät. Vastustaja suoritti hyvin viimeisissä pisteissä ja me annoimme erävoiton heille virheiden ja helppojen pisteiden kautta. Hurrikaanin puolustus ja torjunta alkoi kaivamaan linjalyöntini erittäin hyvin pois, emmekä pystyneet pysäyttämään heidän hakkurinsa samoja lyöntejä, Tiikerien parhaana palkittu hakkuri Daniel Thiessen harmitteli.

Kolmannen erän loppupuuskat äityivät kunnon puhuriksi neljännessä erässä, ja seitsemän torjuntapistettä kerännyt kotijoukkue nappasi lopulta jopa ansaitusti täyden pistepotin.

Loimaalle vain kahdeksan pelaajan voimin saapunut vierasjoukkue matkaa seuraavaksi Rovaniemelle. Koskisipilä kertoi joukkueen saavan mahdollisesti täydennystä miehistöönsä, mutta varmuutta sairastelujen ohittumisesta ei ole.

Hurrikaani matkaa mainion alkukauden pelanneen Loimun vieraaksi. Raisiolaisten seitsemän ottelun voittoputki katkesi Akaa-Volleyn vieraana, mutta pisteittä Loimu ei ole jäänyt vielä kertaakaan.

– Harjoitellaan pari päivää alle ja katsotaan Raisiossa mitä on saatu aikaiseksi. Tietysti aika on lyhyt, mutta nuorilla pojilla tekemiset menee niin nopeasti ylös ja alas, että kahdessa päivässä voi tapahtua ihmeitä.

Hurrikaani Loimaa - Tiikerit 3-1
20–25, 25–19, 27–25, 25–17
Koti:Dardzans 20/+10, Suomalainen 13/+10, Petruf 8/+3
Vieras:Thiessen 20/+17, Tupeli 10/-4, Rekomaa 8/+3

Ässät: 4-3
Syöttövirheet: 12-15
Torjunnat: 12-8
Hyökkäys%: 48-41

Joukkueiden MVP:t
Hurrikaani
Tiikerit

PROlibero
Peter Vuorinen, Hurrikaani

Yleisöä: 538

Ottelutilasto

Kuvat: Juuso Riponiemi

Kyyjärvellä nähtiin ensimmäinen kotijoukkueen liigavoitto

KyKy-Betset – TUTO Volley 3-1 ( 19-25, 25-15, 25-19, 25-20)

Aloituskokoonpanot: KyKy-Betset Oskari Keskinen, Tommi Siirilä, Aivars Petrusevics, Kasper Pennanen, Maks Skowronek ja Aatu Pöllänen. Liberot: Ilja Liunenko ja Otto Keinonen
TUTO Volley: Akseli Lankinen, Antti Karttunen, Roope Keskinen, Tatu Vuorenmaa, Tuomas Siirilä ja Matias Tihumäki. Libero Ville Sihvonen.

Ensimmäinen erä lähti käyntiin tunnustellen, tilanteeseen 18–18 saakka mentiin käsikynkkää. Akseli Lankisen syöttövuoro oli tehokas erän lopussa, ja Antti Karttusen hyvät nelospaikan hyökkäykset toivat TUTO Volleyn eka erän voittoon.
Toisessa erässä KyKy-Betset siirtyi kuskin paikalle. Joukkue syötti vahvasti ja sai torjunnoilla TUTO Volleyn hyökkäykset kuriin. Toinen erä oli kotijoukkueen hallinnassa alusta loppuun.



Kolmannessa erässä KyKy-Betset pelasi rohkeasti ja syötti hyvin. Myös vstaanotot pysyivät hyvin pelissä ja joukkue hyökkäsi tehokkaasti. Aivars Petrusevics nosti hyvin ja hyökkäsi tehokkaasti, samoin Oskari Keskinen pelasi hyvää hakkuri peliä.
Neljäs erä oli ensimmäisen erän kopio. Tasatilanteessa mentiin 18-18 tilanteeseen. Aatu Pöllänen onnistui syöttöruudussa ja KyKy-Betset repäisi tarvittavan eron otteluvoittoon. Ottelin kovin lyönti lähti Aivarsin kädestä neljännen erän lopussa. Akseli Lankinen pelasi läpi ottelun hyvän passipelin ja kaivoi hienoja passeja vaikeistakin paikoista.

Historiallinen voitto KyKy-Betsetille. Joukkue ei ollut aiemmin voittanut Mestaruusliiga ottelua kotisalissaan.

Ottelun lehdistötilaisuus

Kyky-Betset - TUTO Volley 3-1
19–25, 25–15, 25–19, 25–20
Koti:Keskinen 23/+18, Siirilä 14/+8, Pennanen 14/+3
Vieras:Tihumäki 14/+7, Karttunen 9/-2, Keskinen 8/+6

Ässät: 11-6
Syöttövirheet: 18-9
Torjunnat: 8-5
Hyökkäys%: 63-48

Joukkueiden MVP:t
KyKy-Betset Aivars Petrusevics
TUTO Volley Akseli Lankinen

PROlibero
Illia Liunenko, KyKy-Betset

Yleisöä: 312

Ottelutilasto

Kuvat: Sintija Petrusevica

 

 

Loimu kaatui hyvän taistelun jälkeen Akaassa

Akaa-Volley onnistui kaatamaan sarjakärki Raision Loimun kotiareenallaan melko ailahtelevan esityksen jälkeen numeroin 3 – 0 (23-25,25-29,20-25,25-22,15-12). Taistelu oli värikäs ja yleisö sai vastinetta koko pääsylipun hinnan edestä. Ei voi sanoa kuin sen vanhan totuuden: Pallo on pyöreä!

Ensimmäinen erä meni selkeästi Loimun vedossa koko ajan. Vieraat veivät torjunnat 0 – 6, vastaanoton 40% - 62% ja kun syöttövirheetkin kasautuivat kotijoukkueen sarakkeeseen, ei ihme, että lopputulos oli akaalaisittain surullinen. Akaan laiturit olivat sisuuntuneita Kokkolan vaisun esiintymisen jäljiltä ja pääsivät plussan puolelle, mutta se ei auttanut, kun Loimun koko kuusikko pelasi lähes virheettömästi.

Toinen erä alkoi kuten ensimmäinen. Akaalaisten käsissä pallo lipsui ja helpot virheet seurasivat toisiaan. Loimu tuli joka suunnalta vastustamattomasti. Pozo Hernandez löi palloa kaikkein näyttävämmin. Vieraat johtivat erää parhaimmillaan 7 – 14. Sen jälkeen Akaan Petteri Tyynismaa astui syöttöviivalle ja hakkuri Ali Fazli ryhtyi siihen työhön, mistä hänelle maksetaan. Miehen saldo ensimmäisen erän jälkeen oli 6/+1 ja toisen erän päätyttyä 16/+10!

Kolmannen erän alku oli tasaisempi, mutta puolivälistä eteenpäin Loimu meni menojaan. Raisiolaisten torjunta löysi uudelleen jyvän ja poimi pisteitä Akaa-volleyn kannalta liian usein. Kolmannen erän jälkeen torjunnat olivat vieraille jo 4 – 13. Muutoin tilastot olivatkin melko tasan.

Neljännessä erässä Loimun torjunta aloitti jälleen vahvasti ja otti Akaan hyökkäyksiltä parhaan terän pois. Tilanteesta 6 – 6 kotijoukkue karkasi neljän pisteen johtoon Anton Välimaan viihdyttyä syöttöviivalla muutaman pallon ajan. Loimu ei siitä lannistunut, vaan haki palloa peliin aina vaihtopenkiltä saakka ja napsi jälleen torjuntapisteen, tällä kerralla Greg Petty oli uhrina. Tilanne tasan 10 – 10 ja Akaa-Volleyn aikalisä. Nyt oli taas Akaa-Volleyn vuoro onnistua. Petty ja Fazli saivat syötöillään Loimun peliä rikki ja tuota pikaa taululla olivat lukemat 17 – 12. Siitä Loimu kiipesi Akaan hyökkäysvirheiden myötä lähes tasoihin 17 – 16. Loppuerässä syötöissään onnistuivat Akaan Beik ja Välimaa, jotka veivät kotijoukkueen riittävään johtoon ennen Loimun loppukiriä. Melkoista aaltoliikettä koko erä.

Ratkaisevaan erään Akaa-Volley sai lentävän lähdön: Petty, Fazli ja Petty kovana verkolla ja tilanne 3 – 0. Joonas Jokela ei siitä lannistunut, vaan pommitti syöttövuoron saatuaan ensin ässän ja siihen perään pari muuta pahaa aloitusta. Loimu siirtyi 3 – 4 johtoasemaan. Sitten mentiin käsi kädessä erän puoliväliin ja sen ylikin. Kotijoukkueen 12 piste syntyi varsin näyttävästi, kun välimaa heitti hihalla takapassin kaukaa takarajan takaa neloseen Pettylle, joka sai hymyillä leveästi poikki kentän suuntautuneen tappohyökkäyksen jälkeen. Ottelupallon tuhrasi Loimun Eetu Mäki takarajasta pitkäksi.

Joonas Jokela synkisteli median edessä.

- Puolitoista erää pelattiin hyvin, mutta sitten ei mitenkään päästy enää samalle tasolle. Akaa-Volley löi palloa lattiaan, emmekä onnistuneet katkaisemaan kotijoukkueen lentoa.

Sauli Sinkkosen mielestä Jokela oli turhankin kriittinen.

- Loimu pelaa tasaista peliä ja siihen meidänkin olisi hyvä päästä. On hienoa, kun kauden tässä vaiheessa jo pelataan tällaisia matseja. Mitähän kevätkausi tuo tullessaan.

Loimun valmentaja Mika Rantanen ei osannut sanoa mitään yksittäistä syytä siihen, että toisen erän tilanteesta 7-14 Akaa-Volley vei lopun 18-5.

- Ehkä olisimme tuossa vaiheessa tarvinneet sen yhden kunnon onnistuneen suorituksen, joka olisi herättänyt joukkueen. Torjuntaan pitää olla tyytyväinen tänään – vaikka olisimme kyllä tuohon viidennen erän loppuun vielä muutaman voineet ottaa, hymyili Rantanen.

Olli Kunnari kehui hakkuriaan.

- Ali on kyllä mies paikallaan. Loimu pisti hyvin hanttiin, joten voittoon pitää olla tyytyväinen, vaikka parannettavaa on vielä runsaasti.


Akaa-Volley - Raision Loimu 3-2
23–25, 25–19, 20–25, 25–22, 15–12
Koti:Fazli 34/+20, Petty 18/+10, Beik 9/-1
Vieras:Pozo Hernandez 24/+15, Jokela 23/+12, Rahko 17/+11

Ässät: 7-6
Syöttövirheet: 15-19
Torjunnat: 6-19
Hyökkäys%: 50-47

Joukkueiden MVP:t
Joonas Jokela, Raision Loimu
Ali Fazli, Akaa-Volley

PROlibero
Elijah Risso, Akaa-Volley

Yleisöä: 507

Ottelutilasto

Kuvat: Immo Ruonala

  Takaisin