Seuraa meitä somessa:

LP-Vampula antautui vasta viidennessä LP Viestille

22.10.2018

LP-Vampula ja LP Viesti tarjosivat hienoa lentopalloviihdettä maanantai-iltana täydet viisi erää. Salolaiset kuittasivat lopulta voiton lähes 2,5 tunnin taistelun päätteeksi.

Maanantai-ilta tarjosi lentopalloviihdettä parhaimmillaan. Täysi katsomo sai nauttia pitkistä palloralleista pitkin iltaa. Kumpikaan joukkue ei suostunut antamaan periksi ja lopulta voiton vieraille mahdollisti kotijoukkuetta parempi aloitusten vastaanottopeli.

Ensimmäinen erä oli tiukkaa taistelua, mikä ratkesi LP Viestille. Siitä pettymyksestä LP-Vampula keräsi itsensä toiseen erään ja vei sen nimiinsä. Kolmannessa taistelu oli jälleen kovaa, mutta erän lopussa kokemus vei voiton ja erä siis Saloon.

Neljännen erän Viesti aloitti väkevämmin ja johti sitä jo ratkaisevan oloisesti, mutta Vampulan akseli Paananen - Peit alkoi tehtailemaan pisteitä keskeltä ja erät tasoihin 2-2. Viides ja ratkaiseva erä Saloon ja sitä myötä varsin hyvätasoinen ottelu lopulta 2-3 (20-25, 25-20, 21-25, 25-21, 11-15).

Kertu Laak, LP Viesti

- Voitto on aina hyvä. Joukue on muuttunut jonkin verran, mutta silti meillä on viime kauteen verrattuna melko samantyyppinen joukkue, ehkä jopa hieman enemmän hyökkäysvoimaa. Uusi passari on päässyt jo nyt hyvin joukkueeseen mukaan. Vampulalla on tällä kaudella selvästi parempi joukkue kuin viime kaudella. Heillä on useita erittäin hyviä pelaajia ja olimmekin kovissa vaikeuksissa heidän kanssaan.

Iida Paananen, LP-Vampula

- Meillä oli hyviä ja huonompia jaksoja ottelussa, kuten myös viestillä. Lopussa ei saatu Kertua kuriin ja peli valui vieraille. Lopussa olisi pitänyt pystyä sovittuja taktisia asioita hieman paremmin toteuttamaan, niin tulos olisi voinut olla toisin päin. Sormivaivan taakse on turha mennä. Tietenkin se ei terveen veroinen ole ja pitkiä passeja tulee helpommin laitettua hihalla, mutta se ei ottelua ratkaissut.

Tomi Lemminkäinen, LP Viesti

- Ottelu tänään oli melko lailla sellainen kuin sen oletinkin olevan. Vampulalla on tänä kautena todella kovan luokan joukkue. Ovat onnistuneet hyvin ulkomaalaispelaajien hankinnassa ja siihen lisäksi maajoukkuepassari. Harjoitusottelussa pelasimme tasan 2-2, joten mikään ei siihen asti ole muuttunut. Silloin ei pelattu viidettä erää, mutta nyt se pelattiin ja me sen voitimme. Mestaruusliiga on tällä kaudella todella tasainen. Tällä kaudella on vieraspelivoitoista saadut pisteet todella tärkeitä, koska sarja tulee olemaan varsin tasainen.

Darko Dobreskov, LP-Vampula

- Olen erittäin tyytyväinen, että saimme pelattua tässä vaiheessa kautta näin hyvä ottelu isoa LP Viestiä vastaan. Toivottavasti yleisö sai nautittavan ottelun. Iida pelasi sormi murtuneena hyvin. Meillä on iso ero ottelumäärissä tässä vaiheessa. Viesti on pelannut jo noin 15 peliä ja me vasta kuusi, joten siinä on iso ero.

Joukkueiden parhaina otteluisäntä TRH- palvelut palkitsi kotijoukkueesta Kapteeni Iida Paanasen ja Kertu Laakin vieraista.

LähiTapiolan pisteet
3 Kertu Laak LP Viesti
2 Krystsina Yagubova LP Viesti
1 Eliisa Peit LP-Vampula

LP-Vampula - LP Viesti 2-3

20-25, 25-20, 21-25, 25-21, 11-15
LP-Vampula: Felix 19/+15, Peit 12/+9 Andrikopoulou 16/+8, Bright 17/+11
LP Viesti: Laak 31/+18, Piesanen 19/+10, Czakan 10/+8

Ottelutilasto

Kuvat: Antti Kaskinen / LP-Vampula, Monica Remmelkoor / LP Viesti

  Takaisin