Seuraa meitä somessa:

LP-Vampula ja LP Viesti kotivoittoihin

25.10.2025

Lauantain naisten liigapeleissä nähtiin helpottunueet kotijoukkueet. LP-Vampulan peli rullasi läpi ottelun ja se otti jo kauden kolmannen täyden pistesaaliin kotonaan yhtä monesta ottelusta JymyVolleyn kaaduttua 3-0. LP Viesti puolestaan palasi voittokantaan parannettuaan otteitaan illan edetessä Arctic Volleyta vastaan. Voitto oli samalla koko Viestin seurahistorian (Salon Viesti + LP Viesti) 700:s, Samalla ottelu oli LP Viestin 300:s kotiottelu liigassa.

LP Viesti uudella seitsikolla voittoon

LP Viesti sai karistettua paineet hartioiltaan neljän ottelun tappioputken jälkeen. Joukkue lähti otteluun uudella seitsikolla, kun Emmi Riikilä puki liberon paidan päälleen ja Iida Mikkonen oli passarina. Ensimmäisessä erässä kotijoukkue jäi erän puolivälin jälkeen Arctic Volleyn jalkoihin, mutta toisessa erässä osat vaihtuivat ja kolme seuraavaa erää meni selvästi kotijoukkueelle.

Arctic Volleyn Oona Rasinperä jäi yksinäiseksi laituriksi tehden 16/+5. Keskipelaajat Eveliina Smolanderin (9/+8) ja Jenni Jantusen (8/+3) eivät riittäneet nostamaan joukkuetta mukaan taisteluun. Salolaisista viisi pelaajaa pääsi kaksinumeroisiin lukuihin, johon vaikutti iloisen peli-ilmeen lisäksi vastaanoton tarkentuminen ja rohkea passipeli.

Oona Rasinperä, Arctic Volley:

- Hyvin lähdettiin peliin, eka erää oli hyvää tekemistä. Seuraavat kolme erää mentiin 10 pisteeseen asti tasaisesti, mutta sitten vastaanotto ei toiminut ja siitä sitten hyökkäysongelmat. Tykkään siitä, että meillä on tasainen laaja ryhmä ja penkiltä löytyy aina apuja.


Viivi Pyhäjärvi, LP Viesti:

- Kyllä tämä voitto vähän helpottaa ja oli meille iso peli, kun ollaan oman pelin kanssa hapuiltu. Hyvä, että voitettiin tänään. Alussa tuntui, että ArVo puolusti kaiken ja meille taas upposi kaikki. Sinänsä uuden aloitusseitsikon kanssa vaikea lähteä peliin, mutta hyvin se siitä lähti. Henkisellä puolella on vähän pidättyväisyyttä, pistettäisiin vaan menemään. Yksi pallo kerrallaan.

Jukka Lehtonen, Arctic Volley:

- Tuloksen osalta peli lähti hyvin käyntiin ekassa erässä. Taistelua joka pallossa ja pallorallit kääntyivät meille. Salolla parani toisessa erässä vastaanotto sekä syöttö ja meidän vastaanoton vaikeuksien takia hyökkäys meni laitapainotteiseksi ja kun LP Viestillä on hyvä torjunta, ei löydetty keinoja. LP Viestin muuttunut seitsikko ei aiheuttanut harmaita hiuksia ja kiitän siitä Salon Seudun Sanomia, että täällä ilmoitetaan onneksi vastustajan valmentajille kaikki salaisuudet. Siitä iso kiitos.

Teemu Mäkikyrö, LP Viesti:

- Jos neljä peliä ottaa nersuun, niin onhan siinä jonkinlainen painetilanne. On se peli hetkittäin ollut hyvää, mutta nyt saatiin se pysymään. Toisen erän voittaminen vähän helpotti oloa, noudatettiin hyvin taktiikkaa ja peli vapautui.

LP Viesti - Arctic Volley 3-1
18–25, 25–20, 25–16, 25–18
Koti:Pyhäjärvi 14/+11, Kaikkonen 13/-1, Autere 12/+9
Vieras:Rasinperä 16/+5, Smolander 9/+8, Jantunen 8/+3

MVP:t
Viivi Pyhäjärvi, LP Viesti
Oona Rasinperä, ArVo

PROlibero
Emmi Riikilä, LP Viesti

Katsojia 524

Ottelukuvat

Ottelutilasto

Kuvat: Markus Moisio

Kolmas kotivoitto LP-Vampulalle putkeen

LP-Vampula jatkoi Nurmon JymyVolleyta vastaan siitä, mihin se kahdessa aiemmassa kotiottelussa jäi. Kotikentällä Tahto Areenalla nähtiin lauantaina voitontahtoinen kotijoukkue, joka oli muuttanut kokoonpanoaan siten, että Sara Glipic oli lepovuorossa ja toisen yleispelaajan paikan oli ottanut joukkueen kapteeni Linnea Kuusela. 

Ensi kertaa liigapisteiden makuun pääsivät Vampulan akatemajoukkueesta hakkuri/yleispelaaja Siiri Kannisto ja keskitorjuja Milja Seikkula.

Ottelu paketoitiin kolmessa erässä erin 3–0 ja pistein 25–18, 25–14, 25–18.

Ensimmäinen erä oli kokonaan LP-Vampulan hallintaa. Vampula johti erää alussa jo seitsemällä pisteellä eikä Jymy saanut Vampulan etumatkaa kiinni. Erän puolivälissä päävalmentaja Nebojsa Protic marssitti kentälle Siiri Kanniston ja Milja Seikkulan. Kannisto kiitti ja kumarsi ja teki hyökkäämällä ensimmäisen liigapisteensä. 

Toisessa erässä Milja Seikkula nakutti kaksi ässäsyöttöä, joiden edessä Jymy oli voimaton. Jymy kuroi tässä erässä Vampulan etumatkaa umpeen, tuli rinnalle ja yhden pisteen ajaksi jopa ohi, mutta Jymyn riemu oli lyhytaikainen. Vampula nakutti pisteitä laajalla rintamalla tasaiseen tahtiin ja vei erän selvästi 25–14.

Kolmannessa erässä alku oli tasaisempi, ja Jymy yritti pistää hanttiin Vampulan etumatkaa, mutta ei siinä onnistunut. Erässä nähtiin pitkiä palloralleja, jotka kääntyivät kotijoukkueen eduksi. Vampula jaksoi puolustaa Jymyn hyökkäykset ja siitä seurasi pallorallien voitto. Erä päättyi lopulta pistein 25–18 ja kolme sarjapistettä jäi Huittisiin. 

Ottelun parhaana palkittiin kotijoukkueesta passari Nanna Talvitie ja Jymystä yleispelaaja Aliisa Mansikka-aho. Proliberoksi nimettiin kotijoukkueen Elli-Saara Etelä.

Aliisa Mansikka-aho oli ottelun jälkeen turhautunut.

–Pitää paneutua myöhemmin mitä oikein tapahtui. Se ei näyttänyt ulospäin kivalta eikä tuntunutkaan kentällä kivalta, kun mikään sellainen mitä olimme harjoitelleet ei tänään toiminut kentällä, sanoi Aliisa Mansikka-aho.

Hän totesi, että Huittisiin Tahto Areenalle palaaminen tuntuu edelleen hyvältä.

–Tykkäsin niistä kahdesta vuodesta, jotka täällä pelasin. Onhan tämä kuin toinen kotihalli.

LP-Vampulan parhaana palkittu passari Nanna Talvitie palkittiin ensimmäistä kertaa LP-Vampulan parhaana pelaajana. 

–Se tuntuu tosi hyvältä. Kaikki pelasimme hyvin ja meillä oli sellainen flow koko ajan päällä. Pystyimme pitämään oman pelimme kasassa. Harjoituksissa treenatut otteet saatiin hyvin tuotua peliin, sanoi Nanna Talvitie. 

–Onneksi olkoon Vampulalle. Joukkue pelasi tosi tasapainoisen pelin tänään. Meillä oli vähän joka erässä mahdollisuus tulla peliin, mutta meidän tasomme ailahteli todella paljon. Joka osa-alue, syöttö, vastaanotto, puolustus, torjunta ja hyökkäys olivat sellaisia, että niin ei ollut tarkoitus pelata. Peli ei lähtenyt rullaamaan ja pelaajamateriaali oli suppea, joten vaihdostakaan ei ollut apuja, sanoi Jymy Volleyn päävalmentaja Jukka Tuovinen. 

LP-Vampulan päävalmentaja Nebojsa Protic oli tyytyväinen joukkueensa esitykseen.

–Tämä ei ollut meille mitenkään helppo peli, sillä koko viikko on ollut meille vaikea. Meillä on ollut loukkaantumisia ja sairastumisia emmekä ole kyenneet harjoittelemaan sataprosenttisesti. Pelkäsin vähän meidän esitystämme tänään tämän vuoksi. Pelaajat kuitenkin puskivat hyvin eteenpäin hyvällä syötöllä ja puolustuksella ja yritimme hyökätä vähän eri tavalla. Haluan onnitella joukkuettani. Kaksi debyanttia, Siiri Kannisto ja Milja Seikkula ovat tulevaisuuden pelaajia. Olen iloinen, että sain heidät mukaan. Heidän parhaat pelinsä ovat vielä edessäpäin, sanoi Neboja Protic.

LP-Vampula - JymyVolley 3-0
25–18, 25–14, 25–18
Koti:Demps 16/+8, Bozovic 15/+10, Kuusela 10/+9
Vieras:Mansikka-a 10/+5, Kattelus 10/+4, Navratova 4/-4

MVP:t
Nanna Talvitie, LP-Vampula
Aliisa Mansikka-aho, JymyVolley

PROlibero
Elli-Saara Etelä, LP-Vampula

Katsojia 358

Ottelukuvat

Ottelutilasto

Kuvat: Antti Kaskinen

  Takaisin