Toinen sopimus on tehty liberon paikalle, johon Elli-Saara Etelä saa parikseen akatemiajoukkueessa viime kauden pelanneen loimaalaistaustaisen Meea Uusitalon.
Riikka Vuorentaustalla on vampulalaisverta suonissaan, sillä hänen äitinsä on syntyjään vampulalainen. Riikka siirtyi peruskoulun viimeisellä luokalla alkaneen, kolmen LP-Vampula-kauden jälkeen Lempo Volleyhin Lempäälään, josta tulee nyt takaisiin Huittisiin tulevalle kaudelle mestaruusliigajoukkueeseen. Mestaruusliigaympyrät eivät ole Riikalle aivan uusia tuttavuuksia, sillä jo LP-Vampulassa hän oli jokusen kerran liigajoukkueen kokoonpanossa mukana. LP Kangasalan riveissä hän sai myös liigakokemusta, ollen liigakentillä Lempo Volleyn ja LP Kangasalan farmisopimuksen myötä.
Meea Uusitalo on syntynyt vuonna 2006 ja hän on Loimaan Jankon kasvatteja. Meea on 173 senttiä pitkä ja hän oli viime kaudella LP-Vampulan akatemiajoukkueessa yleispelaajan roolissa. Ennen Huittisiin siirtymistään hän ehti olla LP Viestin organisaatiossa yleispelaajana. Liberon paikka ei Meealle ole kuitenkaan uusi tuttavuus, vaan hän on sitä paikkaa pelannut aiemminkin. Nyt hän siirtyy liberon paikalle mestaruusliigaan, kuten edellisenä kautena Elli-Saara Etelä teki.
–Molemmat nyt julkistettavat pelaajat ovat osa LP-Vampulan strategiaa antaa mahdollisuuksia sitä haluaville ja ansaitseville pelaajille. Olen varsin iloinen, että saamme Riikan ja Meean kanssa jatkaa kehitysaskelia kohti molempien parasta. Kummallakin on paljon potentiaalia, mitä emme vielä ole liigakentillä nähneet. Elli-Saara toimii hyvänä esimerkkinä Meealle, sillä hän teki samankaltaisen pelipaikkavaihdoksen edellisen kauden aluksi ja otti huimia askeleita sillä tontilla. Vaikka Elli-Saara osoitti huimaa kehittymistä viime kaudella Maria Naaskon parina liberona, niin odotan ja uskon hänen nousevan vielä pykälän korkeammalle tasolle tulevalla kaudella. Siinä vanavedessä Meealla on hieno mahdollisuus kehittyä ja haastaa pelipaikallaan hieman kokeneempi peluri, sanoo LP-Vampulan toiminnanjohtaja Timo Talvitie.
Neljävuotiaasta asti Vampulan lentopallossa eri junioriluokissa ja akatemiajoukkueessa pelattuaan Nanna Talvitie nousi kolme kautta sitten mestaruusliigajoukkueeseen. Viime kaudella hän sai ansaitsemansa mahdollisuuden isompaan rooliin liigajoukkueen vastuullisempana passarina. Nanna otti Elli-Saaran tavoin isoja kehitysaskeleita vastuuta saatuaan. Nyt Nanna saa kirittäjäkseen muutaman vuoden vanhemman, mutta paljon pienemmällä lIigakokemuksella varustetun entuudestaan varsin tutun pelurin.
23-vuotias ja 173 senttiä pitkä Riikka Vuorentausta on kotoisin Ypäjältä ja hänen kasvattajaseuransa on Ypäjän Yllätys. Vampula-vuosien jälkeen hän on pelannut neljä kautta Lempo Volleyssa. Lempo-Volleyn pelaajaesittelyn mukaan Vuorentausta on kehittynyt suurin harppauksin, ja hän on kantanut joukkueessa isoa roolia.
–LP-Vampulan liigajoukkueeseen tulo on minulle uusi haaste. Täällä pääsee treenaamaan enemmän ja ammattimaisemmin. Olen pelannut muutaman liigaottelun LP Kangasalan ja LP-Vampulan joukkueissa, sanoo Lempäälästä kotiin Ypäjälle kesäksi muuttanut Riikka Vuorentausta. Ennen sarjakauden alkua hän tuo muuttokuormansa Huittisiin.
–Olin jo treeneissä Huittisissa. Oli ihan kivaa päästä ottamaan lajituntumaa ja porukka tuntui kivalta. Huittisissa käyn yhteistreeneissä sen mitä kesätöiltä ehdin.
–Olen pelannut passarina jo pitkään ja se rooli istuu minulle parhaiten. Olen passarina varmaankin tasapuolinen ja monipuolinen, mutta tempoa pitäisi saada passeihin lisää ja torjuntapeliäni haluaisin myös kehittää. Haluan kehittyä mahdollisimman pitkälle ja katsoa mihin se riittää. Kausi olisi kiva päättää voittoon.
–Opiskelen Tampereen yliopistossa kasvatustieteitä ja syksyn aikana pitäisi saada kandin opinnot valmiiksi.
Meea Uusitalo on 18-vuotias ja pelannut yhden kauden LP-Vampulan ykkössarjajoukkueessa ja A-tytöissä. Sitä ennen hän on hankkinut pelikokemusta LP Viestin akatemiajoukkueessa.
–Junnuvuodet pelasin Loimaan Jankossa. Kävin 6-vuotiaana ensimmäisissä treeneissä ja siitä se lähti. Olen ollut sekä yleispelaajana että liberona. Nyt haluan kehittää liberopelaamistani tulevalla kaudella. Vähän liigajoukkueeseen nousu jännittää, mutta nousu on ollut minulla aina tavoitteena.
Hän asuu sekä Loimaalla että Huittisissa, mutta muuttaa kesän aikana vakituisemmin Huittisiin.
–Valmistuin liikunnanohjaajaksi joulukuussa. Nyt olen Jankon lentopallolla osa-aikaisesti töitä. Olen ollut Huittisissa jo treeneissä ja siellä on tuttuja pelaajia A-tytöistä, kuten Ella (Rajaniemi) ja Elli (Elli-Saara Etelä). On varmasti helpompaa hypätä liigajoukkueen kokoonpanoon, kun joukkueessa on tuttuja pelaajia.
Omiksi vahvuuksikseen Meea Uusitalo katsoo ihan hyvän pelisilmän ja pelinlukutaidon. Kehitettävää olisi nopeudessa ja räjähtävyydessä. Hän haluaisi ehtiä nopeasti pallojen perään.