Seuraa meitä somessa:

LP Viesti ja Kerho jyräävät - OrPo ja LP-Vampula tasoittivat

10.03.2019

Naisten puolivälierissä LP Viesti ja Hämeenlinnan Lentopallokerho jyräsivät 2-0 -johtoon, kun taas OrPo ja LP-Vampula tasoittivat voitot 1-1:een.

LP Viesti ei antanut Jymyn yllättää

Toinen puolivälieräottelu Nurmon Jymyn ja LPViestin välillä kallistui kahden tiukan erän ja kolmannen lopussa selkeän erän väännön jälkeen Viestin voittoon erälukemin 0-3 (21-25, 23-25, 15-25).

Helpolla eivät jo lauantaina Seinäjoelle tulleet salolaiset voittoa matkaansa saaneet. Etenkin toisessa erässä emännät pistivät kampoihin viimeiseen palloon saakka.

Erinomaisen ottelun verkolla pelannut passari Annina Keinonen poimi torjuntoja yhden toisensa jälkeen. Lydia DeWeese sai vieraiden vastaanoton sekaisin syötöillään, ja nosti jo viisi pistettä jäljessä tulleen kotijoukkueen pisteen johtoon. Vieraat löysivfät uutta peliinsä tuplavaihdolla ja onnistuivat saamaan DeWeesen syöttöputken poikki.

Kolmas erä oli vieraiden voittokulkua. Kotijoukkue pysyi mukana viiteentoista pisteeseen saakka, mutta sen jälkeen alkoi vastaanotto takuta ja vieraat tulivat niin keskeltä kuin sivuiltakin. Tilanteessa 13-13 Viesti vaihtoi kentälle Lena Prokopenkon, joka oli johdattamassa joukkuetta voittoon.

Parhaiksi pelaajiksi valittiin Jymyn Annina Keinonen ja Viestin Lena Lymareva-Flink.

Katsojia Nurmohalliin oli saapunut 378.

Annina Keinonen, Nurmon Jymy:

- Hyvät omat torjunnat eivät paljon lämmitä, kun ottelu hävittiin. Ottelu ratkesi syöttö- ja vastaanottopeliin, joka oli Salolla tasaisempaa kuin meillä. Jos haluamme voittaa Salon tasoisen joukkueen, pitää meidän vastaanottomme toimia paremmin. Emme tehneet paljon virheitä, mutta olisimme voineet haastaa vastustajan paremmin, ja pelata rohkeammin. Joukkueena olemme saaneet torjunnan ja puolustuspelin hyvin kasaan, ja hyvät hetket ovat todellakin hyviä. Salo oli tänään rahtusen verran parempi.

Kari Tuomela, Nurmon Jymy:

- Otteluun pitää olla tyytyväinen, vaikka lopputulos olikin pettymys. Salon vastaanotto . hyvin, meillä syöttö oli hyvä, mutta ottelu ratkesi vastaanottoon, joka ei toiminut niin kuin pitäisi. Pelasimme samalla tasolla kuin perjantaina Salossa; oli hyviä ja pitkiä palloja ja kaksi ja puoli erää pelattiin vahvasti. Tuomaripelissä hävisimme sen sijaan Salolle 10-0, ja se oli koko ottelun kannalta käänteen tekevää. Salo oli vain liian vahva meille.

Lena Lymareva-Flink, LP Viesti:

- Vastaanotto pelasi meillä välillä hyvin, vaikka omaan peliini en ole tyytyväinen. Pystyn pelaamaan paremmin. Onneksi sain muulta joukkueelta hyvin tukea omina heikkoina hetkinä.

Tomi Lemminkäinen, LP Viesti:

- Jymy pelasi Salossa perjantaina paremmin kuin tänään, siinä mielessä peli oli meille helpompi. Ehkä kotikenttä toi heille paineita, jotka meillä taas oli ensimmäisessä ottelussa. Pelasimme hyvää ja virheetöntä peliä, muutamia heikompia jaksoja lukuun ottamatta. Torjunta oli välillä huolimatonta, hävisimme sen joka erässä. Puolustuspelissä me sen sijaan voitimme, mikä oli oikeastaan yllätys. Onneksi pystyimme nousemaan notkahdusten jälkeen. Ehkä suurin ero joukkueiden välillä tulee siitä, että toisin kuin Jymyllä, meillä on nostaa vaihtopenkiltä kentälle Lena Prokopenkon tasoinen pelaaja.

Nurmon Jymy - LP Viesti 0-3
21-25, 23-25, 15-25
Jymy: Malloy 11/+3, Krljic 9/+5, Friberg 9/+5
LP Viesti: Laak 17/+11, Lymareva-Flink 13/+1, Tuchasvili 6/+5
Otteluvoitot 2-0 LP Viestille

Ottelutilasto

Ke 13.3. 18:30 LP Viesti - Nurmon Jymy, Salohalli RUUTU
Tarvittaessa
Pe 15.3. 18:30 Nurmon Jymy - LP Viesti, Nurmohalliä
Su 17.3. 17:00 LP Viesti - Nurmon Jymy, Salohalli

Hämeenlinnalle toinen kiinnitys välieriin

Hämeenlinna haki perjantain avausvoiton jatkeeksi vierasvoiton Pihtiputaan LiigaPlokista 1-3.

Lentisakerho on nyt yhden voiton päässä välieristä. Ottelu muistutti paljolti avauspeliä, sillä molemmilla oli hyvät ja huonot hetkensä. Lentopallokerho oli ottelussa toista erää lukuunottamatta napsun verran edellä LiigaPlokia. Seuraava peli pelataan jo tiistaina, jolloin Hämeenlinna pääsee yrittämään ensimmäisen kerran sarjan katkaisua kotonaan.

Jukka Koskinen, LiigaPloki:

- Ottelun alussa emme olleet hereillä, Tämä peli oli lähes toisinto perjantain ottelusta. Pelissä oli hyvät ja huonot hetkensä. Venessa Loukonen paluu loukkaantumisen jälkeen on auttanut meitä torjuntapelissä. Hilla Nousiaisen liberopelaamisen olen myös tyytyväinen.

Matteo Pentassuglia, Lentiskerho:

- Edelleen pelaamisessa on parannettavaa, huolimatta 3-1 voitosta pelissä oli vielä huonoja hetkiä. Tiistaina on tarkoitus parantaa otteita ja voittaa peli sekä päästä välieriin.
Pelaajakommentit:

Riikka Sainila, LiigaPloki:

- Tänään oma peli oli takkuisempaa ja vastaanottomme oli välillä huonoa. Vastaanoton toimiessa pääsimme pelaamaan enemmän keskihyökkäyksiäkin.

Julia Porsanger, Lentiskerho:

- Parannettiin perjantaisesta pelistä, toisessa erässä syöttömme ei toiminut, mutta pelimme parani kuitenkin erä erältä.

Palkitut:
Venessa Loukonen, LiigaPloki
Emmi Riikilä, LPK

Katsojia 304, Otteluisäntä Pisla Oy

LiigaPloki - Hämeenlinnan Lentopallokerho 1-3
15-25, 25-22,1 6-25, 20-25
LiigaPloki: Jeane Horton, 12/+4, Alex Donaghy 12/+1, Emilia Kääntä 8/+2
Hämeenlinna: Riikilä 19/+16, Orle 13/+3, Kalchenko 12/+11

Otteluvoitot 2-0 Lentiskerholle

Ottelutilasto

Ti 12.3. 18:30 Hämeenlinna - LiigaPloki, Elenia Areena
Tarvittaessa
Pe 15.3. 18:30 LiigaPloki - Hämeenlinna, Pihtipudas-sali
Su 17.3. 17:00 Hämeenlinna - LiigaPloki, Elenia Areena

OrPo löi Pirkanmaan taiston tasoihin - Taylor loukkaantui

OrPo tasoitti puolivälieräarjan 1-1:een voittaessaani Kangasalan 3-0 (25-19,25-12,26-24).Ottelu sai ikävän muutoksen ensimmäisen erän alkupuolella, kun Nikki Taylor loukkasi nilkkansa.

Taylorin paikalla kokeili ensin alkukaudesta hakkurina urakoinut Jooa Hänninen ja lopulta Nette Peit.

OrPo tuli kuitenkin perjantain aloitukseen nähden terävämmällä pelillä. Ensimmäinen erä tuli selvästi OrPolle ja toinen erä oli käytännössä yhtä maalia, kun Kangasala ei saanut peliään lainkaan kuosiin.

Kolmanteen Kangasala teki muutoksia ja ne toimivat. OrPo sai juonesta kiinni ja vei kolmannen jatkopalloilla.

Tiiamari Sievänen, LP Kangasala:

- Loukkaantumiset on aina ikäviä. Pitäisi pystyä ottamaan steppi eteenpäin. Kolmannessa saatiin vasta se askel otettua. Tehtiin muutoksia, ja ne toimivat.

- Molemmilla iso ase, jos saa vastustajan vastaanoton rikki. Toivotaan, että Niki tulee nopeasti kuntoon. Tästä pitää tulla voitontahtoa.

Nelli Rantanen, OrPo:

- Hyvälle tuntuu voittaa. Tuntui, että kaikki onnistui. Keskiviikkona nähdään uudestaan. Tästä pitää ottaa eväät keskiviikon peliin mukaan. Me parannettiin joka osa-alueella, torjuntoja saatiin enemmän kuin kaveri.

Arttu Keränen, LP Kangasala:

- Ennen peliä tuntui, että meillä on hyvä keskittyminen. Loukkaantumista ei käsitelty oikein. Leijona meni lammasteluksi. En ole oikein mihinkään tänään tyytyväinen. Kaksi torjuntaa kolmeen erään. Ei pelattu tänään voitosta, vahvuudet jäivät puuttumaan.

Apostolos Oikonomou, OrPo:

- Toivottavasti Nikin loukkaantuminen on lievä ja että hän pääsisi takaisin pelaamaan. Pelasimme paremmin kuin perjantaina. Nyt on moni hyökkääjä yli 40 %. Onnittelut pelaajille, onnistuimme taktiikassa. Vastaanotto toimi. Kangasala teki hyvän ratkaisun kolmanteen erään, mutta ratkaisimme sen. Keskiviikon peli on haastava ja silloin on pelattava parhaalla tasolla. Tämä peli unohdettava nopeasti.

Otteluemäntä Marjo Mäkinen-Aakula palkitsi joukkueiden parhaina Tiiamari Sieväsen LP Kangasalasta ja OrPosta Nelli Rantasen.
Yleisöä 534

Oriveden Ponnistus - LP Kangasala 3-0
25-19, 25-12, 26-24
OrPo: Rantanen 14/+10, Dugan 14/+6, Dockery 9/+5
Kangasala: Peit 16/+8, Ruuska 7/+1, Haneline 6/+1
Otteluvoitot 1-1

Ottelutilasto

Ke 13.3. 18:30 LP Kangasala - Oriveden Ponnistus, Pitkäjärven koulu
La 16.3. 17:00 Oriveden Ponnistus - LP Kangasala, Oriveden liikuntahalli
Tarvittaessa
Su 17.3. 17:00 LP Kangasala - Oriveden Ponnistus, Pitkäjärven koulu

LP-Vampula tykitti puntit tasoihin

LP-Vampula oli uudestisyntynyt toiseen puolivälierään kotonaan ja se löi avauspeliä täysin dominoineen Pölkky Kuusamon Huittisissa 3-1 tasoittaen otteluvoitot 1-1:een.

Yhdysvaltalaiskaksikko Kia Bright - Claire Felix hyökkäsi vahvasti keräten yhdessä tehot 40/+25.

Darko Dobreskov:

- Oli erittäin tärkeää, että pystyimme voittamaan. Kuusamossa meillä oli liiaksi paineita pelistä. Nyt pystyimme tuomaan itsemme takaisin peliin. Odotan, että pidämme vähintään tämän tason ja pystymme vielä parantamaan.

Kia Bright:

- Käytimme omat paikkamme paremmin kuin Kuusamossa. Meidän pitää keskittyä tulevaan peliin eikä matkustamiseen.

Zvonko Nicolic:

- LP-Vampula käytti tilaisuutensa. Kun meillä oi paikka tehdä pisteitä, emme käyttäneet niitä hyväksemme. Sanoin jo aikaisemmin, että vastakkain on kaksi hyvin tasaista joukkuetta.

Jonna Wasserfaller:

- LP-Vampula pelasi huomattavasti paremmin kuin viime kerralla. teimme omia virheitä. Hävisimme muutamia palloja ja kadotimme fokuksen. Hallissa oli erityisen hyvä tunnelma.

LP-Vampula - Pölkky Kuusamo 3-1
25-22, 24-26, 25-23, 25-22
Vampula: Bright 25/+14, Felix 15/+11, Nayara 12/+2
Pölkky: Lambert 20/+9, Wasserfaller 14/+10, Swanegan 12/+5
Otteluvoitot 1-1

Ottelutilasto

Ti 12.3. 18:30 Pölkky Kuusamo - LP Vampula RUUTU AREENA
Pe 15.3. 19:30 LP-Vampula - Pölkky Kuusamo
Tarvittaessa
Su 17.3. 17:00 Pölkky Kuusamo - LP Vampula

Kuvat:
Tomi Mäenpää / Jymy
Veli-Jussi Lietsala / OrPo
Jari Kotka / LiigaPloki

  Takaisin