Seuraa meitä somessa:

LP Viesti ja LP Kagasala kestivät erätappioita "pienempien" kiusan

14.02.2021

Ennakosuosikit LP Viesti löi Puijo-Wolley ja LP Kangasala JymyVolleyn 3-0 huolimatta vastustajien hyvistä esityksistä.


JymyVolley piti sarjakärkeä tiukoilla kaksi erää

JymyVolleyn tahto ja taidot eivät riittäneet viemään eriä naisten liigan runkosarjaa johtavalta LPKangasalalta sunnuntai-illan kotipelissä Nurmohallissa. Emäntien kahden erän erinomaisesta taistelusta huolimatta pisteet matkasivat Pirkanmaalle erin 0-3 (21-25, 24-26, 15-25).

Vieraat toivat aloituskuusikkoon joukkueen nuoremman kaartiin, ja kokoonpanosta puuttuivat muun muassa maajoukkuepelaajat Heikinniemi, Friberg ja Karhu. JymyVolley lähti kotipeliin ilman paineita, ja etukäteen oli sovittu syöttöpeliin panostamisesta. Ensimmäisen erän ässäsyötöt menivät emännille 4 – 0, ja myös virheiden määrä oli vähäisempi kuin vastustajalla.
Toiseen erään JymyVolley sai flown päälle, ja teki vieraiden etenemisen vaikeaksi tehokkailla torjunnoilla. Syötöt onnistuivat, kotijoukkue nousi neljän pisteen sillasta (11-15) aina neljän pisteen johtoon (21-17). Siinä vaiheessa vastustajien valmentaja Arttu Keränen vaihtoi Jemina Jäärnin tilalle maajoukkuekalustoon kuuluvan Salla Karhun varmistamaan erävoittoa vieraille.
Kotijoukkue ei päässyt yli toisen erän tiukkaakin tiukemmasta 24-26 tappiosta, eikä vierailla ollut neljännessä erässä ongelmia viedä voittoa.

Ottelussa oli pitkästä aikaa mukana myös yleisöä, kun paikalliset rajoitukset sallivat 20 hengen kokoontumiset.
Ottelun parhaiksi pelaajiksi valittiin Jody Larson LP Kangasala ja Henni Rinta-Keturi JymyVolley. 

JymyVolley Henni Rinta-Keturi:

- Tänään meillä oli kaksi tosi hyvää erää, taistelimme hyvin. Harmittaa, ettei toinen erä kääntynyt meille. Ehkä aloimme puristaa lopussa liiaksi. Aloitimme ottelun rennosti, koska meillä ei ollut mitään hävittävää, otettiin tavoitteeksi saada syöttö kuntoon. Omassa pelissä oli hyviä pätkiä.

Jarkko Rinta-Keturi:

- Pystyimme haastamaan vastustajan, ja kaksi ensimmäistä erää pelattiin todella hyvin. Lähdettiin kentälle hyvällä fiiliksellä, ja se säilyi koko ottelun ajan. Myös viimeisen erän. Toisen erän tiukka tappio söi ja se näkyi kolmannessa erässä. Toinen erä oli mahdollista ottaa, mutta joukkuelaji on tällaista. Kolmannessa erässä emme saaneet vastustajaa enää haastettua.

LPKangasala Jody Larson:

- Meillä oli tänään hyvä ottelu. Jymyn kanssa pelaaminen ei ole helppoa, mutta tänään kaikki tekivät parhaansa ja onnistuimme. Oma pelini meni hyvin.

Arttu Keränen:

- Kahdessa ensimmäisessä erässä olisi pitänyt saada enemmän aikaan omalla syötöllä. Jatkopalloissa emme onnistuneet tänään. Olimme välillä ongelmissa, ja täytyy antaa JymyVolleylle tunnustusta siitä, että kotijoukkueen keskitorjujien liikkuminen teki hyökkäyksistä tänään vaikeita. Kolmanteen erään pelaajat saivat enemmän vapautta syöttöihin, ja niiden teho nousikin kahdesta ensimmäisestä erästä. Toisessa erässä olimme jo sillassa, mutta sen voitti vapautti peliä kolmanteen erään. Kentällä oli tänään nuorempia pelaajia, ja heille on tärkeää saada pelituntumaa. Jodyn panos oli todella tärkeä, samoin Heikinniemen, jonka hyökkäyspeli toimi hyvin.

Ottelun tilastonostoja
* JymyVolley on hävinnyt 4 edellistä otteluaan
* LP Kangasala on voittanut 4 edellistä otteluaan ja 16/17 edellistä
* LP Kangasala on voittanut 10 edellistä joukkueiden kohtaamista. Kaikkina aikoina voitot LP Kangasalle 10-1.
* Jody Larsonille hyökkäysvirheetön (18/33) peli ja tehot 20/+19
* Kangasalan Roosa Laakkonen on torjuntatilaston 3. (57) ja hyökkäys% 1. (58%). Tiiamari Sievänen on vastaanottotilaston 1. (57%) ja Taija Tikka hyökkäys% 4. (51%). Tiiamari Sievänen johtaa PROliberokilpailua.

JymyVolley - LP Kangasala
0-3 (21-25, 24-26, 15-25)
Jymy: Rinta-Keturi 10/+7, Raitala 10/+2, Niemi 8/+1
Kangasala: Larson 20/+19, Laakkonen 12/+9, Roo.Heikkiniemi 11/+5
Ässät 7-7, syöttövirheet 10-9, torjunnat 7-7, hyökkäys% 34-44, vastaanotto% 31-27

Pistekilpailu:
3 Larson LP Kangasala
2 Laakkonen LP Kangasala
1 Rinta-Keturi JymyVolley

PROlibero
Sievänen LP Kangasala

Ottelutilasto

Ruutu+ tallenne

Sarjatilanne
8) JymyVolley 6-17, 17 p
1) LP Kangasala 21-2, 64 p

Joukkueiden seuraavat ottelut
KE 17.2. 18:30 LP-Vampula - JymyVolley
TI 16.2. 18:30 LP Kangasala - Pölkky Kuusamo

LP Viesti löi sinnikkään Puijon

LP Viesti voitti Puijo Wolleyn kotonaan 3-0 (25-21, 25-23, 25-19). Liigauransa 200:nnen ottelun pelannut kotijoukkueen passari Viktoriia Tuchashvili ja hakkuri Iina Andrikopoulou muodostivat pitelemättömän kaksikon, johon Puijo ei löytänyt lääkettä.
Ensimmäisessä erässä kotijoukkue oli koko ajan muutaman pisteen edellä, mutta Puijo kiri eroa umpeen. LP Viestin ensimmäiset neljä pistettä iski Andrikopoulou tehden erään lopulta huimat 8/+6. Eräpallotilanteessa Tomi Lemminkäinen vaihtoi uuden M´Kaela Whiten kakkospaikalle, joka torjui erän päätökseen.

Toisessa erässä jatkettiin samaa kissa-hiiri -leikkiä kuin ensimmäisessäkin: Puijo ei antanut periksi ja roikkui koko ajan parin-kolmen pinnan päässä. Molemmat joukkueet pelasivat vähillä virheillä ja toisen erän joukkuekohtaiset plus/miinus -tilastot olivat LP Viestillä +16 ja Puijolla +12. Andrikopoulou kiitti edelleen luottamuksesta ja latoi erään 8/+7. Noora Kososen helpon näköinen takakenttäpeli avasi Tuchashvilille paikkoja ottaa myös mm. Anna Czakan peliin.

Kolmas erä ei tuonut muutosta oikeasta mihinkään: puijolaiset tulivat vähän perässä ja Tuchashvili ruokki Andrikopoulouta. Erä päättyi kuten ensimmäinenkin: White nappasi liigauransa toisen torjunnan.


Carina Lehto, Puijo Wolley:

- Mun mielestä meidän syöttö ja hyökkkäys toimi tosi hyvin tänään, mutta oma puolustuspeli jäi tänään liian vähille. Saatiin ihan hyvin Viestin yleispelaajat kuriin, mutta Iina pelasi tosi hyvän pelin.

Iina Andrikopoulou, LP Viesti:

- Toivottavasti kunto nousee loppupelejä kohden. Tilastoissa oma pelini sujui hyvin, mutta se mikä ei näy tilastoissa (puolustus) ei mennyt hyvin. Siinä tarvitaan vielä iso parannus. Puolet pinnoistani kuuluu ”Vikille”, tuli ihan loistavia passeja. Puijo kiritti omalla hyvällä pelillään meitä.

Jukka Lehtonen, Puijo Wolley:

- Ei voi jokaisessa erässä olla jo kahdeksan pisteen kohdalla sen verran tappiolla, millä erä sitten hävitään. Sovittiin, että tästä eteenpäin peliin lähtiessä ei saa olla niin isoa kunnioitusta vastustajaa kohtaa. Vastaanotto ei tänään ollut niin timanttia mitä se yleensä on, mutta hyökkäys kulki. Päällimmäisenä harmituksena jäi se ettei otettu ohjia. Passarille pisteet. Yleispelaajat saatiin kuriin mutta, Iinalla aivan loistava päivä.

Tomi Lemminkäinen, LP Viesti:

- Itse hyökättiin vahvasti, samoin Puijo hyökkäsi tänään hyvin ja peli oli tasainen. Hallittiin kaikkia eriä, mutta ei saatu missään erässä sellaista lopullista eroa. Sinnikäs vastustaja tänään. Meidän laiturit aika jumissa.

LP Viestin passarille Viktoriia Tuchashvillille ottelu oli 200. Mestaruusliigassa. Hän on 16. ulkolaissyntyinen pelaaja ja ensimmäinen ukrainalainen, joka tuon määrän saavuttaa. Aiemmin vastaavaan ovat yltäneet: Nikolina Alter, Anna Boricheva, Kimberly Hoppes, Andrea Kuivanen, Svetlana Krivulko, Kristel Kungla, Katre Laanes, Kadri Määttä, Olga Niemi, Terje Palu, Zuzana Pinterova, Jenni Polanyi-Boda, Reet Sepp, Anzela Trofimova ja Helen Vesik.

Parhaat pelaajat:
Viktoriia Tuchashvili, LP Viesti
Carina Lehto, Puijo

Ottelun tilastonostoja
* Viktoriia Tuchashvilin 200. liigaottelu
* LP Viesti on voittanut 5 edellistä otteluaan sekä 13/14 edellistä.
* LP Viesti on voittanut 4 edellistä kotipeliään sekä 10/11 viimeistä kotonaan
* Puijo on hävinnyt 5 edellistä otteluaan
* Puijo Wolley ei ole voittanut liigassa vieraissa vielä otteluakaan 0-24 ja saavuttanut yhteensä 3 sarjapistettä
* LP Viesti on voittanut kaikki 5 joukkueiden aiempaa kohtaamista ja vienyt niistä kaikki sarjapisteet. Puijo on voittanut yhden erän.
* LP Viestin Anna Czakan on torjuntatilaston 2. (59) yhden Hämeenlinnan Julia Miniukia perässä. Czakan on hyökkäys% 2. (57%) ja Netta Laaksonen vastaanottotilaston 3. (54%).
* Puijon Hilkka Hujanen on vastaanottotilaston 4. (50%)

LP Viesti - Puijo Wolley
3-0 (25-21, 25-23, 25-19
Viesti: Andrikopoulou 23/+17, Haatainen 9/+6, Czakan 8/+5
Puijo: Hänninen 11/+8, Hujanen 11/+7, Vehmanen 9/+5
Ässät 8-8, syöttövirheet 6-6, torjunnat 5-7, hyökkäys% 48-41, vastaanotto% 46-37

Pistekilpailu:
3 Tuchashvili LP Viesti
2 Andrikopoulou LP Viesti
1 Lehto Puijo

PROlibero
Laaksonen LP Viesti

Ottelutilasto

Ruutu+ tallenne

Sarjatilanne
3) LP Viesti 18-4, 53 p
9) Puijo Wolley 5-17, 17 p

Joukkueiden seuraavat ottelut
KE 17.2. 18:30 LP Viesti - Liigaploki Pihtipudas
MA 15.2. 18:30 Hämeenlinna - Puijo Wolley

Naisten liigan seuraavat ottelut
MA 15.2. 18:30 Hämeenlinna - Puijo Wolley
MA 15.2. 18:30 OrPo - Pölkky Kuusamo
TI 16.2. 18:30 LP Kangasala - Pölkky Kuusamo
KE 17.2. 18:30 LP-Vampula - JymyVolley
KE 17.2. 18:30 LP Viesti - Liigaploki Pihtipudas
TO 18.2. 18:30 LP-Vampula - Kuortane

Kuvat:
Keijo Tuomela / Jymy
Markus Moisio / LP Viesti

  Takaisin