Seuraa meitä somessa:

Maajoukkueesta ja KoVesta tuttuja nimiä Tonin pelissä

31.08.2020

Vantaa Ducks kohtaa lauantaina Tonin pelissä viime kauden kapteenin Toni Kankaanpään kokoaman joukkueen. Kankaanpään joukkueessa on pelikavereita vuosien varrelta, aina junioripeleistä maajoukkueeseen saakka. Tonin pelistä voidaan puhua todellisena juhlaotteluna, joka samalla avaa Vantaa Ducksin liigajoukkueen kauden.

Lumon parketilla ankoille kovaa vastusta antavat Kankaanpään itsensä lisäksi Matti ja Mikko Oivanen, Lassi Nurminen, Karl Külaots, Joel Laakso, Joni Sorsanen, Pasi Kuosmanen, Arto Hanni, Kai Liukkonen sekä Korson Vedon legenda Petteri Laurila. - Tässä on pelikavereita monelta vuodelta, katsotaan lauantaina, mikä tämänhetkinen kunto on ja miten me pääsemme pyörittämään peliä, Kankaanpää sanoo.

Esimerkiksi Joni Sorsanen pelasi juniorina Kankaanpään kanssa, kun taas Kai Liukkonen on hyvä ystävä, jonka kanssa Kankaanpää on pelannut beach volleyta. Oivasen veljekset ovat tuttuja maajoukkueesta ja Matti Oivasta vastaan Kankaanpää pelasi myös Puolan liigassa 2010. Joel Laakso on puolestaan jatkanut uraansa Vantaan ulkopuolella ja pelaa tulevalla kaudelle Oulun Ettassa.

Ducksin tulevan kauden joukkuetta entinen kapteeni luonnehtii sanoilla “hyvä nippu nuoria poikia”. ja jatkaa, että onhan porukassa myös kokeneempia pelaajia tasoittamassa peliä.

- Tulee varmaankin tasainen liiga ja kaikki on mahdollista, Kankaanpää toteaa.

Hän lupaa, että hänet nähdään Lumon katsomossa.

– Totta kai. Vaikka jokaista peliä en varmaankaan ehdi katsomaan.

Vantaa Ducksin taustalla olevan Korson Vedon puheenjohtaja Ari Koskenoja luonnehtii peliuransa viime kauteen lopettanutta Toni Kankaanpäätä.

- Toni on ollut vuosikaudet joukkueemme sielu, jonka ympärille joukkue on kasattu. Suuri henkinen johtaja ja ratkaisuhetkien pelaaja. Toni on osallistunut myös taustaryhmän työskentelyyn eli on kantanut vastuuta myös sitä kautta.

Koskenoja odottaa tiukkaa vääntöä vanhoilta herroilta. Saa nähdä miten heidän kuntonsa kestää.

Ari Koskenoja luonnehtii myös Vantaa Ducksin tulevaa kautta.

- Kausi poikkeaa aikaisemmista siten, että varmasti ei tiedä, päästäänkö sarja aloittamaan normaalisti vai siirtyykö aloitus? Nyt jos koskaan tarvitsemme niin fanien kuin sponsorien tukea, kun alla on kesken jäänyt kausi, josta johtuen tuli taloudellista tappiota. Eli lähdetään kauteen hankalasta tilanteesta.

Tonin pelin ottelutapahtuma järjestetään viranomaisten ohjeiden mukaan. Joudumme rajaamaan katsojien määrää turvavälien takia. Sisään pääsee n. kolmasosa Lumon kapasiteetista. Käsidesiä ja maskeja paikalta löytyy myös. Tonin peliin on sisäänpääsymaksu kaikilla katsojilla. Kausikortit eivät ole voimassa. Jokainen tulija maksaa oman tuntonsa mukaan. Maksu maksetaan käteisellä tai pankkikortilla.

Kankaanpää All Starsin ja Vantaa Ducksin ottelu pelataan Vantaan Korson Lumo-hallissa lauantaina 5.9. klo 17.

Vantaa Ducks/Tiedotus
Katarina Koivisto ja Pekka Krook

  Takaisin