Seuraa meitä somessa:

Mansikkaviita JymyVolleyn passariksi

03.06.2023

Raision Loimussa lentopallouransa 7-vuotiaana aloittanut Veda Mansikkaviita on tehnyt pelaajasopimuksen JymyVolleyn kanssa. 24-vuotias passari on pelannut liigaa aiemmin sekä LP Vampulan että LP Viestin riveissä. Kuortaneen lukiovuosina hänet nähtiin myös Nurmon Jymyn riveissä.

- Muutin opiskelupaikan perässä Jyväskylään, missä pelasin pari kautta 1-sarjaa. Viime syksyn olin opiskelijavaihdossa Belgiassa, enkä pelannut lainkaan, 167-senttinen Mansikkaviita taustoittaa.

Paluu kentille tapahtui Suomeen paluun jälkeen, kun JymyVolleyn akatemiajoukkue otti yhteyttä ja pyysi passariksi. Kipinä lajiin syttyi uudelleen, ja tällä tiellä Mansikkaviita nyt on.

- Kun tuli mahdollisuus lähteä liigaan muutaman kauden tauon jälkeen, ei siinä kauaa tullut mietittyä, kun päätin lähteä mukaan, hän kertoo.

Mansikkaviita sanoo tuovansa joukkueeseen periksiantamattoman ja taistelevan joukkuepelaajan, jolta eivät hyvät jututkaan lopu kesken.

- Vahvuuksiani ovat pelinluku, passitarkkuus ja ns. kuumien pelaajien löytäminen. Kehittämistä on torjunta- ja keskipelissä, hän arvioi.

Mansikkaviita opiskelee toimintaterapeutiksi. Kesän hän aikoo kuluttaa beach volleyn parissa ja viettää aikaa läheistensä kanssa.

- Haaveilen myös omasta koirulista, hän paljastaa.

Heinimäki ja Korhonen jatkavat JymyVolleyssa

JymyVolleyn nuoreen siipeen kuuluvat Veera Heinimäki ja Nitta Korhonen jatkavat joukkueen riveissä myös tulevalla kaudella. Heinimäki jatkaa yleispelaajana, Korhonen liberona.

- Lähden avoimin mielin uuteen kauteen. Odotan innolla yhteistyötä uuden valmentajan ja joukkueen kanssa. Tällä kaudella tavoitteena on haastaa aloituskuusikon pelaajia ja saada mahdollisimman paljon peliaikaa, kolmannen kauden liigassa aloittava Heinimäki sanoo.

Syksyllä 18 vuotta täyttävän Heinimäen viime kautta vaikeutti keväällä todettu selän rasitusmurtuma, josta kuntoutuminen kesti odotettua pidempään ja joka oireili läpi kauden.

- Kuntoutuksessa merkittävä rooli oli joukkueen fysioterapeutilla Suvi Huhtasella, jonka kanssa saimme selän täysin kuntoon loppukaudesta. Nyt selkä on kunnossa ja odotan, että pääsen treenaamaan ja pelaamaan koko kauden täysipainoisesti, 186-senttinen lukiolainen iloitsee.

Lukion viimeistä luokkaa aloittava Nitta Korhonen sanoo suoraan, että päättyneestä kaudesta jäi käteen vahva pelaamisen ja voittamisen nälkä.

- Odotukset ensi kaudelle ovat kovat. Joukkue uudistuu aika paljon, ja uskon, että se tuo mukanaan paljon hyviä mahdollisuuksia. Uskon, että hitsaudumme joukkueena hyvin yhteen, 18-vuotias libero toteaa.
Liigamenestyksen ohessa Korhonen tavoittelee pääsyä U20-maajoukkueeseen.

- Tavoite on päästä ottamaan vastuuta kentällä ja johtamaan takakenttää. Pelinluku on vahvuuteni, ja uskon, että tuon kentälle paljon positiivista energiaa ja asennetta, hän sanoo.

160-senttisen Korhosen lukio-opinnoista jäljellä ovat lähinnä yo-kirjoitukset, joten hän nostaa tulevan kauden tärkeimmäksi prioriteetikseen lentopallon.

  Takaisin