Seuraa meitä somessa:

Manu 80-vuotta - Onnea!

11.06.2023

Koko lentopallokansamme tuntema VaLePan huoltaja Mauno "Manu" Soro täytti juuri 80. Tässä mainio tarina synttäripojan kunniaksi VaLePalta.

Mauno ”Manu” Soro syntyi 4.6.1943 Heinoossa eikä elämä ole vienyt häntä kovin kauas kotitalosta. Manun työura kului erilaisten ja kokoisten autojen ajamisessa. Näitä ajoja riitti ajokortti-iästä aina vuoteen 2013 asti, kunnes Manu täytti 70. Omien poikien jääkiekkoharrastuksen myötä Manu alkoi tehdä työnsä ohella myös seurajoukkueiden ajoja. Niinpä jo 80-luvulla Manua keksittiin kysyä myös VaLePan ajoihin. Aluksi satunnaisesti, mutta 2000-luvun puolella yhä säännöllisemmin.

Kun Manu täytti 70, hän ei enää halunnut uusia linjavaunukorttia. Manu oli aikaisemmin ehtinyt jo tehdä satunnaisesti VaLePan kuljettajana lisäksi huoltajan hommia. Työnäytteet olivat niin vakuuttavat, että huoltajan tehtävä lankesi hänelle niin kuin Manulle illallinen. Manun lupsakka ja rauhallinen olemus ja kyky tarttua toimeen, tarvittaessa nopeastikin yllättävissä tilanteissa. Manu on aina valmis auttamaan, kun sen hetki on. Eikä hän tee siitä minkäänlaista numeroa, vaan se tapahtuu luontevasti ja vaivihkaa. Manu on huoltaja, ei ainoastaan VaLePassa, vaan se on hänen elämän asenteensa.

Päävalmentajalle on tärkeää, että huolto toimii. Siihen Janne on oppinut luottamaan sadoissa yhteisissä peleissä. Tässä Janne Kangaskokon ajatuksia Manusta.

- Manu on viimosen päälle hieno mies! Lehmän hermoinen sutkauttelija, joka pitää huolta joukkueesta niin teipin, nesteytyksen ja ennen kaikkea huumorin osalta. Manua kuvaavia sanoja on paljon. Jos vaatimattomuus kaunistaa niin Manu on vähintään miss Eurooppa luokkaa. Urheilumies, joka väittää, että lentopallosta hän ei vieläkään mitään tajua mutta aina on tulokset tiedossa ja pelit katsottuna. Muista lajeista lähimpänä sydäntä lienee pesäpallo, jonka eteen Manu on myös työskennellyt Sastamalassa runsaasti. Työstä tuli mieleen sana työteliäs. Manu tekee hommansa jämptisti, tarkasti, suunnitellusti ja rauhallisesti. Kaikki hienoja luotettavan miehen ominaisuuksia. Myös huonetoverina pelireissulla Manu on vertaansa vailla. Juttua tulee niin kauan, kun uni voittaa. Ja siihen kuluu pitkälleen menon jälkeen noin 12 sekuntia. Myös vuorokausirytmi on sopiva varsinkin valmentajan kanssa huoneen jakamiseen. Kun koutsi pistää joskus 2 jälkeen yöllä koneen kiinni ja alkaa nauttimaan muutaman tunnin unistaan, niin Manu ponkaisee reippaana 5 aikoihin pystyyn ja alkaa houkuttelemaan aamupalalle. Tullut vanhemmiten vähän hätäseksi.

Manusta on kymmeniä ja kymmeniä toistaan hienoimpia tarinoita. Pidetty kansanmies ja VaLePan joukkueen sielu! On ollut hieno tutustua tuollaiseen ihmiseen kuin Manu!

Manun 80-vuotisjuhlille Heinoon Yhteistalolle saapui tänään avoimella lehtikutsulla puolentoistasataa juhlavierasta. Manu tunnetaan Sastamalassa varsin laajasti, koska hän on ollut VaLePa-toiminnan lisäksi monessa mukana. Pesäpallo on urheiluharrastuksena ollut mukana jo junnusta lähtien. Ensimmäinen peli Karkun Kumurin miesten joukkueessa oli jo 14-vuotiaana Viialassa, paikassa, jossa nyt on Akaa Areena. Peliuran lisäksi on kertynyt pesiksen tuomaritehtäviä, puulaakipeleissä edelleen. Heinoon Metsästysseura ja Aarikkaranta ovat myös tärkeitä Manulle ja Manu heille. Autoilijan uralta on myös laaja tuttavapiiri. Sitten on vielä Rahtikala ryhmä, joka kokoontuu 3 kertaa vuodessa: mato-onginta- ja pilkkikilpailu sekä pikkujoulu. Pääpaino kokoontumisessa on saunominen. Vieraiden suuri määrä ei kuitenkaan selity sillä, että Manu tunnetaan hyvin, vaan siksi, että Manu tunnetaan laajasti ystävällisenä, auttavaisena, toiset huomiovana lupsakkana miehenä.

Kaiken kruunaa Manun loistava persoonallinen huumorintaju. Manun paikallisesta juttuvarastosta löytyy joka tilanteeseen sopiva sanonta. Pelaajien ideoinnista kerättiin muutamia sanontoja tähän Manuismit prosyyriin.

VaLePan väki kiittäähienoista yhteisistä vuosista ja toivottaa hyviä vuosia tästä eteenkin päin!

Teksti: Mauri Esko
Kuvat: Mössi

  Takaisin