Seuraa meitä somessa:

Mikko Oivanen VaLePan hakkuriksi

29.07.2019

Kesän suuri siirtouutinen on Mikko Oivasen liittyminen VaLePan liigamiehistöön. Seuran suunnitelmana oli keväällä, että Aaro Nikula kehittyy kesän aikana maajoukkuekokemuksen myötä joukkueen ykköshakkuriksi. Paha loukkaantuminen alkukesän maajoukkueharjoituksissa sotki suunnitelmat. Toipuminen pelikuntoon vie pitkän ajan ja toisaalta erityisesti Mestarien liigan tärkeät pelit käynnistyvät nopeasti. VaLePassa tuli tarve toiselle hakkurille.

Mikko Oivanen tähyili pelipaikkaa ulkomaan kentiltä. Kymmenen ulkomaan ammattilaiskauden jälkeen hänellä on selvä näkemys, että hän ei lähde maahan tai joukkueeseen, jonka olosuhteista ei ole täyttä varmuutta. Itsensä lisäksi Oivasen pitää ajatella myös perhettä.

- Ulkomailla olosuhteet harvemmin on paremmin mitä Suomessa. Tietysti Puola on eri asia. Siellä hommat toimii ja kaikki on todella ammattimaista. Sanoisin, että Ranska ja Kreikka on Suomen tasoisia. Vaikka sielläkin asioiden hoitaminen kestää, mikä Suomessa hoituu niin kuin sovitaan.

Kiinassa, Iranissa, Turkissa, Qatarissa hommat oli paljon vaikeimpia. Aika lailla ite sai hoitaa omat punttiohjelmat, kun valmentajaa ei ollut. Fyssareita ei ollut tai oli niin huonoja, että oli pakko etsiä omia. Asuminen on ollut mitä on. Esim. Kiinassa ei ollut lämmitystä lainkaan niin talvella oli pakko ottaa hotellista huone. Kiinassa ei myöskään ollut monessa hallissa lämmitystä. Sellanen 5-10 astetta oli ihan normi pelata. Qatarissa melkein kaikkien hallien lattiat oli betonia, missä käytiin pelaamassa. Myös oma reenihalli on samanlainen, kertoo Oivanen kokemuksiaan olosuhteista ulkomailla. Oivanen on saanut tarjouksia ulkomailta, muttei sellaisia, joihin olisi halunnut kokemuksiensa perusteella mennä. Suomi ja VaLePa tuntui varsin houkuttelevalta mahdollisuudelta.

Ratkaisu oli lopulta luonteva. VaLePa tarvitsi hakkuria ja vastaavasti VaLePa on Oivaselle mieluinen vaihtoehto. Oivanen luottaa VaLePan joukkueeseen, valmennukseen ja organisaatioon: -Mestaruusliigassa VaLePalla on kovat tulokset viime vuosilta. Joukkue on myös nyt tasokas. Turhaan sitä mitään muutakaan lähtee tavoittelemaan kuin sitä, mihin siellä on nyt totuttu. Mestareidenliigassa on kovat karsinnat mutta aina siinä mahdollisuudet on. Jos joukkue on kunnossa niin uskoisin, että lohkovaiheeseen pääsy on hyvinkin lähellä.

- VaLePan runko pysynyt hyvin kasassa. Joukkueessa on kovat yp:t, nyt kun saatiin Kunukin taas kuntoon. Liberon paikalle tuli hyvä pelimies. Aina olen tykännyt Mutkasta siinä hommassa. Uudesta keskarista ei ole tietoa, mutta muuten kaikki näyttäis hyvälle. Hyvä vastaanottoporukka ja liigan paras passari niin odottelen, että pääsee tekemään hommia VaLePaan.

Oivanen on kotoisin Huittisista ja Lauttakylän Lujan kasvatteja, seutu on tuttua. Oivasen veljekset Matti ja Mikko ovat ja pelasivat ensimmäiset liigapelit VaLePassa keväällä 2004 Kuortaneen valmennuskeskuksen jälkeen. -Paluu kotikonnuille on tietysti hienoa. Ulkomailla olo käy välillä pitkäksi. Sitä ongelmaa Suomessa ei ole. Tekemistä piisaa, perhettä ja kavereita on lähellä. Mukavampaa se on aina pelata, kun on tuttuja katsomossa. Uskon, että VaLePan peleihin tulee uusia katsojia Huittisten suunnasta, Oivanen mietiskelee.

Mikko Oivanen on pelannut Suomen lisäksi ammattilaisena Turkissa, Puolassa, Ranskassa, Qatarissa, Kiinassa, Iranissa ja Kreikassa. Vuonna 2018 Oivanen voitti Kreikan lentopallomestaruuden Olympiakos Pireuksessa. Puolan kovassa liigassa hän on saavuttanut hopeaa ja pronssia. Maaotteluita hänellä on 214. Oivasella on myös kaksi Suomen mestaruutta, 2007 Santasportissa ja 2014 VaLePassa.

Mikko Oivanen
s. 26.5. 1986
198 cm, 92 kg

Joukkueet

2001–2002 Kiikoisten Kirma (II. div.)
2002–2003 Kuortane (I. div.)
2003–2004 Vammalan Lentopallo & Kuortane (I. div.)
2004–2005 Raision Loimu
2005–2006 Raision Loimu
2006–2007 Rovaniemen Santasport
2007–2008 Kastamonu Bozkurt Belediyesi, Turkki
2008–2010 Resovia Rzeszow, Puola
2010–2011 Istanbul Büyüksehir Belediyen, Turkki
2011–2012 Trefl Gdańsk, Puola
2012–2013 Hurrikaani Loimaa , Paris Volley , Al-Arab (13–19.10.) seurajoukkueiden MM-kilpailut
2013–2014 Fujian, Kiina, VaLePa
2014-2015 Radom, Puola
2015-2016 Samen al-Hojaj, Iran, (kevät) Indykpol AZS Olsztyn, Puola
2016–2017 Hurrikaani-Loimaa
2017-2018 Olympiakos Pireus, Kreikka
2018-2019 Police S.K. Doha, Qatar

  Takaisin