Seuraa meitä somessa:

Nicola Giolito Hurrikaanin ensi kauden päävalmentajaksi

20.03.2015

Suomen miesten lentopallomaajoukkueen apuvalmentajana toimiva Nicola Giolito on Hurrikaani-Loimaan päävalmentaja ensi kaudella.

Ville Kakon aikakausi Hurrikaani- Loimaan päävalmentajana loppuu tähän kauteen. Asiaan saatiin muutama viikko sitten lopullinen vahvistus Kakon toimesta. Kakko ilmoitti, että vetää nyt ammattimaisesta valmentamisesta henkeä ja lataa akkujaan. Tämän ilmoituksen jälkeen alkoi uuden päävalmentajan kartoitus ja tässä työssä maajoukkueen päävalmentaja Tuomas Sammelvuo on ollut isossa roolissa. Sammelvuon avulla apu löytyi yllättävänkin läheltä. Suomen lentopallomaajoukkueen kakkosvalmentaja Nicola Giolito ottaa vetovastuun ja aloittaa työt Hurrikaanissa välittömästi tämän kauden päätyttyä.

Pitkän uran huippulentopallon parissa tehnyt Giolito saapuu ensimmäisen kerran Suomeen ja Loimaalle huhtikuun aikana tutustumismatkalle. Sammelvuon mukaan uusi päävalmentaja on äärimmäisen kova tekemään työtä ja lentopallofriikki.

– Aluksi haluan, että kaikki Hurrikaani- fanit ymmärtävät, kuinka kovan työn Ville on Loimaalla tehnyt. Teillä on ollut loistava valmentaja seitsemän kautta ja siitä osoituksena useat mitalit. Osaatte varmasti antaa tälle ajanjaksolle ison arvon, maajoukkuevalmentaja kiittelee.

Giolito on entinen passari, mutta pahat polvivammat pakottivat italialaisen lopettamaan ammattilaisuran parketilla ja siirtymään parketin ulkopuolelle. Italialaiselle tyylille uskollisena, mies hengittää ja elää lentopallolle täydellisesti ja ennen kaikkea- Vaatii kaikilta toimijoilta paljon.

Gioliton ja Sammelvuon yhteistyö käynnistyi jo 2009 Venäjällä Lokomotiv Novosibirskin joukkueessa, jossa mies valmensi Sammelvuota.

– Kun Tuomas valittiin Suomen maajoukkueen päävalmentajaksi ja ”Köpi” kysyi minua mukaan valmennukseen, en miettinyt hetkeäkään. Tiesin, että suomalaiset ovat kovia tekemään töitä menestyksen eteen. Samaten nyt, kun Hurrikaanista kyseltiin. Olin välittömästi valmis tulemaan. Loimaalla on kaikki fasiliteetit kunnossa ja haluan tulla Hurrikaaniin.

Gioliton ura valmennuspuolella on jo nyt huikea. Mies on saanut tehdä töitä maailman kovimmissa liigoissa ja huippuvalmentajien kanssa. Useat kaudet Venäjällä ja nyt viimeisenä Turkissa Ankarassa ovat antaneet perspektiiviä valmentamiseen.

– Minun ajatusmaailmassa kova harjoittelu on avain menestykseen ja pelaajan yksilölliselle kehitykselle. Me tulemme harjoittelemaan kovaa ja paljon, joten jatkossa fysiikkavalmentajalta vaaditaan myös isoa työpanosta, Giolito valaisee ideologiaansa.

Ville Kakon aikakaudella Hurrikaani- Loimaa otti kehitysaskeleita eteenpäin. Seurahistorian ensimmäiset mitalit tulivat Kakon aikana ja Raision Loimun ikoni oli juuri oikea mies ottamaan ohjat Loimaalla kauden 2008-2009 aluksi. Kakko on tunnettu armottomana valmentajana, joka on hyvin paljon samantyyppinen valmentaja kuin Giolito.

– Kyllähän päätöstä tuli mietittyä paljon. Haluan nyt ainakin aluksi ladata akkuja jonkin aikaa. Henkisesti päävalmentajan työ on raskasta. Työtäsi seurataan suurella mielenkiinnolla ja miten olet työsi tehnyt, voidaan lukea seuraavan päivän lehdestä, Kakko myönsi.

– Olen perhekeskeinen ihminen ja haluan päästä perheeni kanssa elämään samanlaista elämänrytmiä. Lentopalloa en kuitenkaan jätä. Tulen seuraamaan huippu-urheilua muutenkin paljon, mutta nyt hiukan etäämpää.

  Takaisin