Seuraa meitä somessa:

Olli Kuoksa ensi kaudeksi Hurrikaani-Loimaan päävalmentajaksi

26.01.2023

Hurrikaani-Loimaan päävalmentajan etsintä on saatu päätökseen. Uusi päävalmentaja löytyi Turusta, kun Olli Kuoksa ja Hurrikaanin seurajohto solmivat 3+2- vuotisen valmentajasopimuksen, joka astuu voimaan toukokuun alussa. Tämän Mestaruusliigakauden loppuun saakka Kuoksa valmentaa TUTO Volleyta ja Hurrikaanin penkin päässä jatkaa Jani Niskakangas.

41- vuotias Kuoksa pelasi urallaan Mestaruusliigassa 236 liigapeliä ja ehti voittamaan yhden Suomen Mestaruuden rovaniemeläisen Santasportin riveissä.

– Pelasin kovalla itseluottamuksella, itse asiassa kova itseluottamus paikkasi pelillisiä puutteita, Kuoksa myöntää.

Mies paljastaa, ettei ollut ajatellut peliuran jälkeen siirtyvänsä valmentajaksi, mutta sattuma puuttui peliin, ja lopulta Kuoksa ehti valmentamaan oululaista Lentopalloseura Ettaa peräti 13- kauden ajan.

– Olin pelaajana kiertänyt Suomea ja ehtinyt voittamaan kotimaan kentillä kaiken. En löytänyt valmentamisesta motivaatiota, mestaruuden lisäksi yhden Suomen cupin voittanut Kuoksa laskettelee.

– Kalastus ja metsästys kiinnostivat, kun ripustin pelitossut naulaan pelaajauran jälkeen, samoin OKL:n opinnot kiinnostivat, erityislasten kanssa töitä tehnyt suorapuheinen valmentaja kertaa.

Teemu Mäkikyröä on kiittäminen, että suomalainen lentopallo sai Kuoksan lopulta valmennusuralle.

– Kävin liiton lajivalmentajakoulutuksen ja innostuin toden teolla. Intohimo ja osaaminen valmennukseen on noteerattu myös Lentopalloliitossa, kun edellisen kerran miesten maajoukkueen päävalmentajapaikka oli auki. Oli lähellä, että Kuoksasta olisi tullut maajoukkueen päävalmentaja, mutta liitto päätti lopulta valita pestiin uudelleen Joel Banksin.

Miehen työpaikaksi vakiintui Lentopalloseura Etta. Kuoksasta muodostui Ettan keulakuva, ja kun puhuttiin Ettasta, puhuttiin Kuoksasta. Joukkueen tavaramerkki oli kaudesta toiseen torjunta- puolustuspelaaminen, mikä oli varsinkin pudotuspeleissä monelle vastustajalle myrkkyä. Kun Oulussa jouduttiin operoimaan taloudellisesti niukalla pelaajabudjetilla, onnistui Kuoksa repimään kausi toisensa jälkeen joukkueesta kaikki tehot irti- jopa enemmän.

- Minulle teki valmentajana hyvää lähteä pois Oulun ympyröistä. Olen nyt valmentajana kokeneempi ja valmiimpi. Ennen lähteminen Oulusta ei perheen takia ollut mahdollista, mutta viime keväänä kaikki loksahti kohdalle ja lähdimme perheen kanssa Turkuun.

Vaikka Kuoksa teki yhden vuoden mittaisen sopimuksen TUTO Volleyn kanssa, mies omien sanojensa mukaan seurasi tarkasti myös Hurrikaanin valmennuskuvioita.

– Seurasin tarkkaan Hurrikaanin valmentajatilannetta ja kun nyt tuli tilaisuus, ei kestänyt kuin viisi minuuttia päättää tulla Loimaalle. Hurrikaani näyttäytyy Suomessa suurseurana, jossa organisaatio, taustat ja yhteisö on kunnossa. Olen moneen kertaan ihaillut loimaalaista yleisöä, joka suhtautuu intohimoisesti lentopalloon. Tiedän, että Loimaalla lentopallo merkitsee paljon. Nyt minulla on takana organisaatio, jonka kanssa voi realistisesti tehdä huippu- urheilua, päävalmentaja kehuu.

Kun uusi valmentaja astuu seuraorganisaatioon, muuttuu yleensä ainakin jonkin verran myös pelitapa. Jokainen valmentaja peluuttaa joukkuetta omien mieltymyksien mukaan. Niin tulee tekemään myös Kuoksa. Kuoksa kuuluu nykyisen päävalmentaja Niskakankaan kanssa uuden sukupolven valmentajiin, joten luultavasti aivan kaikki asiat eivät pelitaktisesti tule muuttumaan.

– Seuralla on hieno ”Team with the Feeling”- slogan, jonka haluan näkyvän myös kentällä. Sen lisäksi, minun valmennusfilosofiaani kuuluu se, että pelaaja tuntee itsensä tärkeäksi, ja uskaltaa näyttää positiiviset- ja negatiiviset tunteet.
Pitkä kolmen vuoden sopimus ja siihen päälle kahden vuoden optio antaa sekä päävalmentajalle, että myös seurajohdolle työrauhan ja mahdollisuuden pitkäjänteiseen työhön.

Syntyneeseen sopimukseen on tyytyväinen myös Hurrikaanin puheenjohtaja Harri Syväsalmi.

– Olen erittäin iloinen, että Ollin (Kuoksa) kaltainen kokenut valmentaja halusi tulle meille. Hän on kuitenkin tottunut työskentelemään nuorten pelaajien kanssa ja viemään heitä aina kansainvälisille kentille saakka, Syväsalmi myhäilee.

Sen jälkeen, kun Jussi Heino ja Inoslav Krnic vapautettiin ennen joulua valmennusvastuusta, kaksikon työtä on jatkanut Niskakangas. Niskakankaan johdolla Hurrikaani on nostanut pelillistä tasoaan, mutta isoin muutos on ollut joukkueen tapa ja tyyli pelata. Aikaisempaa rohkeampi hyökkäyspeli ja vapautunut kehonkieli ovat loistaneet katsomon yläriville saakka. Syväsalmi haluaakin kiittää Niskakangasta, että mies otti vastuullisen roolin Heinon ja Krnicin jälkeen vastaan.

– Jani on onnistunut hommassaan, mistä olen erittäin tyytyväinen. Samoin, olemme kiitollisia, että Jani otti pestin vastaan joulukuussa.

Viime viikkojen isoimpia puheenaiheita on ollut juuri Hurrikaanin päävalmentajaratkaisu. Nyt tilanteen ratkettua, pitää kuitenkin muistaa, että kuluva kausi on pahasti kesken. Joukkueella on vielä runkosarjassa kymmenen ottelua jäljellä ja sen jälkeen vielä kevään kliimaksi- pudotuspelit. Ja reilun viikon päästä kolkuttelee myös Suomen cupin final four- turnaus, joten paljon on vielä edessä, ennen kuin toukokuun alussa uusi isäntä astuu taloon.

Päävalmentajakuvioiden nyt selvittyä, tulevan lauantain kotipelin merkitys kasvoi. Hurrikaani nimittäin kohtaa juuri Kuoksan valmentaman TUTO Volley Liikuntahallissa.

-HurrikaaniMedia-

  Takaisin