AC Oulu Volleyn liigataival alkoi parhaalla mahdollisella tavalla, kun kauden avauspelissä vastaan astellut Savo Volley jäi Ouluhallilla kakkoseksi lukemin 3-1 (25-20, 23-25, 25-21, 25-19). Liigaan palattiin Oulun pimenevässä illassa melkoisen yleisömäärän edessä, kun Ouluhallin lehtereitä kaunisti peräti 1089 katsojaa.
AC Oulu Volley lähti liikkeelle ennakkoon hieman odottamattomalla kokoonpanolla, kun se marssitti kentälle keskiarvoltaan 21-vuotiaan seitsikon. Kaapo Vanhatupa ja Eeli Kuukasjärvi olivat joukkueensa nuorimmat, eikä paljoa vanhempia olleet Veeti
Parkkinen tai Aleksi Hänninenkään. Atte Rissanen, Matthew Gentry ja Tatu Hakkarainen nostivat keski-ikää huomattavasti.
Vieraiden kuusikko oli odotettu, Parkhomenko, Rastamo, Tikkala, Muukkonen, Siirilä, Lehtonen ja Rasinperä.AC Oulu Volley esiintyi historiansa ensimmäisessä Mestaruusliigan erässä pirteästi. Savo Volley jäi pahasti telineisiin, ja ACO paineli maisemaan heti ottelun alusta lähtien. Vaikka Aleksander Rastamo paranteli etenkin hyökkäyspuolella tehojaan ja kiri oululaisten etumatkaa, ei Savo käytännössä ollenkaan ensimmäisessä erässä haastanut ACO:a. AC Oulu vei erän paremmalla vastaanotolla (56%-42%), hyökkäyksellä (57%-45%), ja eritoten vietyään torjunnat 5-0. Erän tehokkain oli Veeti Parkkinen tehoin 5/+3.
Toiseen erään lähdettin huomattavasti tasaisemmissa merkeissä. Savo Volley karkasi puolen erän tienoilla, ja vaikka AC Oulu kiri matkaa useampaan kertaan, oli Savon kokeneempi kaarti tiukoissa paikoissa kovempi. Eritoten vieraiden kapteeni Tommi Siirilä teki ilmeettömän ja virheettömän suorituksen tehoilla 5/+5. Myös tilastot tasoittuivat huomattavasti, ja Savo paineli vastaanotossa jopa ohi, kun joka nostaja pisteli palloa kulhoon yli 50% tehoilla.
Pitkältä erätauolta palattiin yhtä tasaisissa merkeissä kuin tauolle lähdettiin. Molempien syöttö pehmeni kolmanteen erään hieman, joka näkyi parhaiten joukkueiden vastaanottoprosenteissa (58%-65%). Parantuneesta vastaanotosta huolimatta virheitä nähtiin etenkin hyökkäyksessä paljon. Ensimmäisistä eristä reilusti parantanut vieraiden hakkuri Aleksander Rastamo esiintyi erässä edukseen, ja etenkin juonikkaat peipit jäivät kerta toisensa jälkeen kotijoukkueen kenttään. Vieraiden virheet sattuivat ikävästi juuri erän ratkaisuhetkille, ja tasainen erä lipui lopulta helposti Savon virheiden sävyttämänä AC Oululle, ja kotijoukkueen ensimmäinen Mestaruusliigan sarjapiste näki päivänvalon.Neljäs ja lopulta viimeiseksi jäänyt erä eteni kotijoukkueen hienoisessa johdossa alusta loppuun. Savo ei päästänyt hienoon vireeseen pääseen Rastamon johdolla AC Oulua isoon johtoon, mutta toisaalta kotijoukkue ei päästänyt Savoa paria pistettä lähemmäs. Kuusi pistettä takoneen Rastamon hieno panos ei lopulta riittänyt, kun ottelu päättyi lopulta Savon helppoihin virheisiin. Koko joukkue ei päässyt erässä parhaimpaansa, kun 14 omaa virhettä painoivat koko joukkueen viimeisen erän tehotilaston peräti 9 pistettä miinuksen puolelle.
Koko ottelussa varsinkin yleispelaajat olivat tehotilastossa raskaasti miinuksella, ja kotijoukkueesta eniten plussalla olivat uusi keskitorjuja Yhdysvalloista Matthew Gentry +9 ja Aleksi Hänninen +7.
Alek Rastamo, Savo Volley:
- Täys hatunnosto kaverille, ihan älyttömiä puolustuksia ja melkosta henkeä nuorella joukkueella. Tällaisen yleisön edessä tuollainen hurmos tekee meidän pelin vaikeaksi. Kurinalaisuus petti meillä joukkueena. Pelaan jälleen innoissani Mestaruusliigaa, mutta kehitettävää jäi tältäkin päivältä. Junnumaisia virheitä. Jalat toimii kuitenkin ja se on tärkeintä. Pieniä juttuja tehtiin hyvin, vastaanotto onnistui tänään.Matthew Gentry, AC Oulu:
-Pelasimme hyvin. Hankalia harjoituspelejä takana, ja peli on vielä vähän hakemista. Tulimme vauhdilla otteluun, Eelin syöttöputki auttoi vahvaan alkuun. Vastaavasti he tuli vahvasti toiseen erään, ja pukukopissa puhuimme asiat selväksi. Toteutimme yhteistä pelisuunnitelmaa ja luotimme siihen. Hitsaudumme koko ajan paremmin yhteen, ja olen ylpeä joukkueestani. Olen työskennellyt tällä viikolla paljon torjuntani eteen, ja se todella kannatti tänään. Passarien kanssa yhteys on vielä hieman hakusessa, mutta sekin paranee päivittäin.
Arttu Keränen, Savo Volley:
- Voitto mielessä tänne tultiin, joten toki harmittaa. Samanlaiset ongelmat kuin treenipeleissä, se vähän yllätti. Nelospaikan hyökkäys, esimerkiksi on ollut hyvä, mutta tänään se ei ollut. Treenipelien vähyys näkyy. Tämä oli meille hyvä herätys tulevaa pelirumbaa kohti mentäessä. Tietynlainen puristaminen näkyy, pelaamisen rentous puuttui varsinkin melko surullisen ensimmäisen erän alussa. Jäykkää touhua. Oululle tunnustusta, nuoret kaverit pitivät virhekontrollin kasassa vaikka tuli virheputkiakin. Kausi on onneksi alussa ja sunnuntaina onneksi pelataan taas. Ansaittu voitto, hieno tunnelma ja paljon yleisöä, AC Oululle hieno liiga-avaus ja onnittelut siitä!
Sami Kurttila, AC Oulu Volley:
- Monta harjoituspeliä jo takana joten vastustajina meillä ei varmasti toisillemme kauheasti uutta enää ole. Nuoret kaverit tulevat kantamaan vastuuta, varsinkin kun vaikkapa nyt on viiteen päivään kolme peliä. 21,5 vuotta taisi olla joukkueen keski-ikä, mutta pojat on junnumaajoukkueissa tottuneet isoihin yleisöihin. Yli tuhat katsojaa on arkipeliin hieno saavutus. Pojat hoiti hienosti, hetkiä oltiin jo pulassa mutta voin olla ylpeä koko joukkueesta. Tällaisen pelin jälkeen voisi nimetä kaikki parhaina, tämä oli koko joukkueen voitto. Kaksi viimeistä 1-sarjan finaalivuotta on kertonut, että tilausta Oulussa on liigalentopallolle.Hyvä että pystytään näyttämään yleisölle että tänne kannattaa tulla toistekin. Someporukka tekee hienoa työtä, itse en siellä hirveesti ole.
AC Oulu Volley - Savo Volley 3-1
25–20, 23–25, 25–21, 25–19
Koti:Parkkinen 18/+5, Vanhatupa 14/+3, Hänninen 13/+7
Vieras:Rastamo 22/+10, Muukkonen 8/-6, Tikkala 8/-1
MVP:t
Matt Gentry, ACO
Alek Rastamo, Savo Volley
PROlibero
Tatu Hakkarainen, ACO
Katsojia 1089
Loimun avasi hyvin - Hurrikaani-Loimaa vei pisteet
Pitkä odotus päättyi Raisiossa keskiviikkona, kun uusi lentopallon Mestaruusliiga-kausi alkoi vihdoin. Loimun avausvastustaja oli heti kovimmasta mahdollisesta päästä, kun toinen suurista mestarisuosikkikeista Hurrikaani-Loimaa saapui vierailulle Kerttulan liikuntahalliin.
Hurrikaanin Joel Laakso pelasi 400. liigaottelunsa heti kauden ensimmäiseen peliin.Loimu esitti kotiyleisölleen lupaavia otteita, mutta lopulta kotijoukkueesta ei ollut vieraiden pysäyttäjäksi, vaan Hurrikaani vei kaikki pisteet mukanaan luvuin 1-3 (18-25, 25-22, 19-25, 14-25). Laadullisesti ottelu oli sarja-avaukseksi hyvää ja valmista.
Ottelun kaksi ensimmäistä erää olivat melko tasaisia. Ensimmäisen erän ratkaisijoita oli etenkin Hurrikaanin keskipelaaja Juho Kaunisto, jonka ohittaminen tuntui olevan ylitsepääsemätöntä Samuel Jaramillon ruokkimille Loimun hyökkääjille.
Toisessa erässä Hurrikaanilla oli vahva ote, mutta vieraiden muutamat vaihdot ja Loimun Joaquin Layúsin pitkäksi venynyt syöttövuoro käänsivät erän isännille.
Pitkän erätauon jälkeen Hurrikaani alkoi kiristää ruuvia ja kiristys kantoi ottelun loppuun asti. Neljäs erä kirjattiin vieraille jo selvin numeroin ja hyvän avauspelin arvolle olisi ehkä suonutkin vähän kauniimmat loppulukemat.
Hurrikaanin avainpelaajia oli parhaaksi pelaajaksi valitun Juho Kauniston (11, +10) lisäksi ottelun puolivälissä entiseen kotisaliinsa irti päässyt Väinö Rahko, joka teki 16 pistettä tehoin +16. Ottelun paras pistemies oli uransa parhaan Mestaruusliiga-pelin pelannut Loimu-hakkuri Veeti Nikkinen 25 pisteellään.
Ottelun ProLiberoksi vallittiin kotijoukkueen Ville Sihvonen, jonka vastaanottoprosentti oli komea 64. Yksi iso ero joukkueiden välillä oli virhekontrolli, sillä Hurrikaani antoi virheillään Loimulle vain 14 pistettä, kun taas isännät tehtailivat vieraille 31 pistettä.Juho Kaunisto, Hurrikaani:
- Meille muistuteltiin ennen kolmatta erää perus asioista, eli pitää kunnioittaa meidän play bookia. Lähdettiin sitten hyvällä aggrella takaisin peliin ja saatiin aika hyvin hoidettua loppupeli. Nälkää on pelata ja hyvin napsu torjunnat. Olen ollut nyt vasta 5-6 kuusikkotreeniä kunnolla mukana, eli odotan itseltäni kyllä vielä enemmän.
Veeti Nikkinen, Loimu:
- Ihan hyvä eka peli. Kyllä mä sanoisin, että on aika paljon parannettavaa vielä muutamissa asioissa. Samuelin kanssa on tuntunut hyvältä. Pari viikkoa haettiin rytmiä ja nyt on alkanut napsua kohdilleen.Olli Kuoksa, Hurrikaani:
- Hieno oli aloittaa, ihan vähän aikaa tässä on hinkattu. Nyt lähti kuona kehosta, kun päästiin tuonne. Oli mahtavaa. Molemmin puolin pelaajat selvästi nauttivat. Yleensä eka peli on vähän nihkeä, mutta ei tänään. Loimulta paras peli mitä ovat pelanneet harjoitus- ja ennakkopeleissä. Meidän piti pelata hyvin ja pelattiin hyvin. Meillä on hyviä pelaajia.
Luis Salgado, Loimu:
- Me pelasimme yhtä suurimmista ennakkosuosikeista vastaan. Yritimme saada Hurrikaanin peliä rikki, mutta lopussa menetimme vähän fokuksen ja teimme helppoja virheitä. Olen iloinen tietyistä asioista. Ekstratunnit mitä olemme saaneet Jaramillon kanssa on koitettu käyttää hyödyksi rytmin löytymiseksi. Työtä pitää jatkaa edelleen.
Raision Loimu - Hurrikaani Loimaa 1-3
18–25, 25–22, 19–25, 14–25
Koti:Nikkinen 25/+17, Roquet 12/+2, Kadi 7/-2
Vieras:Rahko 17/+16, Kameyama 11/+3, Kaunisto 11/+10
MVP:t
Veeti Nikkinen, Loimu
Juho Kaunisto, Hurrikaani
PROlibero
Ville Sihvonen, Loimu
Katsojia 655
KyKy-Betsetiltä vahva aloitus - TuTo volley joutui antautumaan kyyjärveläisille toistamiseen
KyKy-Betset ja TUTO Volley kohtasivat toistamiseen, tällä kertaa kyyjärveläismiehistön kotikentällä Kyy York Areenalla. Ensimmäisen ottelun vieraissa voittanut KyKy oli kotonaan jälleen parempi eräluvuin 3-1 (25-22, 21-25, 25-22, 25-20). Vieraiden peli oli silti keskiviikkoillan ottelussa parempaa kuin kaksi päivää sitten.
Ottelun käännekohdaksi muodostui kolmas erä, jota TUTO Volley johti pitkään, mutta menetti erän lopulta Kykylle. Eräpallon iski seuraikoni Aivars Petrusevics, joka oli tullut kentälle vaihdosta TUTO Volleyn mentyä erässä johtoon.
Ensimmäinen erä oli puolin ja toisin sekavaa hakemista. Kotijoukkue kuitenkin oli koko matkan edellä erän loppuun asti. Torjunnoilla ei loistettu kummallakaan puolella verkkoa. Kyvylle neljä torjuntaa, TUTO Volleylle yksi. Kyvyn paras pistemies oli seitsemällä pisteellä Niko-Matti Puhakka ja turkulaisten Jacob Harris neljällä pisteellä.
Toisessa erässä TUTO Volley oli jo paremmin pelissä mukana ja palloja nostettiin takaisin peliin hyvällä sykkeellä. Erityisesti Lauri Rantanen teki huippupuolustuksia. Turkulaisten kolme pistettä erän lopussa ratkaisivat vieraiden erävoiton.
TUTO Volleyn parhaana palkittiin Roope Keskinen:
" Peli oli meiltä kokonaisuudessaan parempi esitys kuin maanantaina. Pelattiin ehjempi peli, mutta erien lopuissa ja muutamissa kohdissa annettiin keskittymisen herpaantua, ja siinä annettiin kaverille iso välimatka tänään. "KyKy-Betsetin parhaana palkittiin Niko-Matias Puhakka:
"Oli aika paljon ailahtelua. Saatiin kuitenkin se mitä haluttiin: voitto ja kolme pinnaa. Torjuntapeli toimi hyvin. Eka erä oli meiltä hyvä, mutta toisessa erässä fiilis tipahti eikä enää tuuletettu onnistumisia. Oma peli oli ehkä parasta mitä olen pelannut. Siihen pitää olla tyytyväinen."
TUTO Volleyn päävalmentaja Mika Rantanen:
"Maanantaina ei oltu omalla tasolla, mutta tänään päästiin lähemmäs omaa tasoa. Kolmannessa erässä oli mahdollisuus viedä erä loppuun, mutta kaveri tuli kunnioitettavan kovalla syötöllä, riskisyötöllä onnistui viemään erän. Ehkä meiltä pikkusen loppui usko siinä kohtaa. Tilastojen valossa meidän pitäisi tuolla vastaanotolla pystyä hallitsemaan peliä ja määrätä tahti, mutta Kykyn lyöjät tekivät hyvää työtä tänään vastaanotolla. Se oli tänään hyvää, että oltiin kärsivällisiä lyöntipuolella ja voitaisiin olla vieläkin kärsivällisempiä. Kyyjärvi näytti meille mallia siinä meille. "
KyKyn päävalmentaja Aapo Rantanen:
"Tärkein tietysti, että voitettiin ja saatiin kolme pistettä. Hyvä aloitus kauteen. Oli parempi peli tänään kaikin puolin. Kolmannen erän loppu oli käännekohta. Me saatiin pari napsua lisää kun kaverilla laski kokonaistasosta.
Kyyjärveläisten ottelut jatkuvat tulevana sunnuntaina, kun betonimiehet matkaavat lähimmän vastustajan, Kokkolan Tiikereiden vieraaksi. TUTO Volley kohtaa seuraavaksi jo heti torstaina Suomen cupissa Kakkossarjassa pelaavan Salon Viestin.
Kyky-Betset - TUTO Volley 3-1
25–22, 21–25, 25–22, 25–20
Koti:Sirjakovs 12/+8, Puhakka 12/+8, Horobets 8/-1
Vieras:Harris 13/+7, Carmody 8/+8, Jackson 4/+3
MVP:t
Niko-Matias Puhakka, KyKy
Roope Keskinen, TUTO
PROlibero
Aaru Kulmala, TUTO
Katsojia 354