Seuraa meitä somessa:

Pihla Pohjola teki jatkosopimuksen Puijo Wolleyhin ja Petra Sahlberg siirtyy LP Vampulasta

30.05.2019

Puijo Wolleyn naisten joukkueessa viime kauden pelannut Pihla Pohjola(22v) on tehnyt jatkosopimuksen mestaruusliigajoukkueeseen. Pohjola siirtyi kauden lopulla keskitorjujan roolista hakkuriksi ja pesti saa nyt jatkoa ensi kaudella.

- Viime kauden hienon lopetuksen jälkeen on mahtavaa päästä jatkamaan pelejä Mestaruusliigassa! Kuopiossa on ollut tosi hyvät olosuhteet treenata sekä yhdistää lentopalloon myös opintoni yliopistossa. Pelipaikan vaihdos hakkuriksi jännittää, mutta motivoi rutkasti ja uskon kehittyväni Jukan valmennuksessa ensi kaudella paljon, Pohjola kertoo.

Savoon suuntaaviin paluumuuttajiin liittyy LP Vampulassa pelannut libero Petra Sahlberg(23v).
- Ensimmäisen puraisun lentopalloiluun olen saanut Puijo Wolleyn lentopalloleikkikoulussa, pääsen nyt siis ikään kuin palaamaan sinne mistä kaikki on lähtöisin. Varsinaiset junnuvuoteni olen pelannut Suonenjoen Vasamassa sekä Pieksämäen tsempissä. Ensimmäisen liigakauden pelasin Pieksämäki Volleyn riveissä kaudella 2013-2014. Sieltä tie vei Joensuun ykkössarjan kautta kolmeksi vuodeksi Huittisiin, Sahlberg kertoo lentopallotaustastaan.

Sahlberg on aloittanut jo treenaamisen Puijo Wolleyssa.
- Jukan kanssa jutellessa on tullut todella hyvä fiilis hänen valmennusideologiastaan. Olen tykännyt siitä kannustavasta ilmapiiristä, joka treeneissä on ollut. Tulevalta kaudelta odotan henkilökohtaista kehittymistä pelaajana ja uskon saavani siihen Puijosta hyvät eväät, Sahlberg tuumaa.

Liigajoukkueen päävalmentaja Jukka Lehtonen on tyytyväinen Pohjolan ja Sahlbergin liittymisestä joukkueen kokoonpanoon.
-Olen erittäin iloinen että saimme Pihlan ja Petran mukaan joukkueeseen. Molempia naisia yhdistää fysiikkapohja, johon on hyvä lähteä lisäämään tarvittavia palasia. Lisäksi molemmat naiset ovat kovia harjoittelemaan, sopivat persoonina hienosti joukkueeseen ja molemmilta löytyy halua kehittyä pelaajina, Lehtonen toteaa.

  Takaisin