Seuraa meitä somessa:

Pölkky Kuusamon tusina valmis - Marshall yleispelaajaksi

12.07.2022

Pölkky Kuusamon naisten mestaruusliigajoukkue täydentyi jälleen uudella pelaajalla. Kuusamolaiselle lentopalloväelle esiintyy tulevalla kaudella uusi kasvo, kun yhdysvaltalainen yleispelaaja Felicia Marshall solmi joukkueen kanssa tulevan kauden mittaisen pelaajasopimuksen.

178-senttinen 23-vuotias Felicia saapuu Kuusamoon Utahista ja on opiskellut sekä pelannut USA:ssa Cal State Fullertonin ja Englannissa Durhamin yliopistoissa. Hän aloittaa ensimmäisen kauden ammattilaisena.

Myös apuvalmentajan paikka on täytetty. Orivedellä edellisen kauden valmentanut 34-vuotias kreikkalainen Alexandros Roussos saapuu ensi kaudeksi Kuusamoon Pireuksesta, läheltä Ateenaa. Apuvalmentajana/huoltajana jatkaa Juha Leinonen, tilastoissa Jari Kaartinen ja joukkueenjohtajana Tarmo Ronkainen.

Felicia Marshall:

- Olen erittäin innoissani, että saan olla mukana puolustamassa mestaruutta. Olen myös erittäin iloinen siitä, että saan aloittaa ammattilaisuran juuri Kuusamossa ja kehittää itseäni urheilijana kovassa joukkueessa. Kiitos vielä kerran valmentajille ja seuran johdolle, että annoitte minulle tämän hienon mahdollisuuden. Tämä on myös mahdollisuus luoda uusia ystävyyksiä ja yhteyksiä ympäri maailmaa.

Alexandros Roussos:

- Olen onnellinen saadessani valmentaa tulevalla kaudella Kuusamossa! Teen parhaani auttaakseni Sotirista päävalmentajana, pelaajia ja seuraa voittamaan mestaruuden ja cupin kuten viime vuonna.

Sotiris Gkotsis:

- Felicia on tulevan kauden joukkueen viimeinen palanen. Yliopiston ja kahden Englannissa vietetyn vuoden jälkeen hän tulee Kuusamoon työskentelemään ammattimaisessa ympäristössä, kehittämään taitojaan ja auttamaan joukkuetta. Olen tyytyväinen pelaajistoon ja odotamme kovaa ja nöyrää työtä tavoitteidemme saavuttamiseksi. Myös viime vuoden menestyksen ja joukkueen yksi tärkeimmistä osista on valmennusjohto. Olen erittäin iloinen siitä, että työskentelemme jälleen yhdessä tänäkin vuonna ja haluamme tehdä kovasti töitä joukkueen parhaaksi. Uusi lisäys on apuvalmentaja Alexandros. Haluan toivottaa hänet tervetulleeksi Kuusamoon. Odotan mielenkiinnolla mitä uutta hän tuo joukkueeseen ja toivotan hyvää kautta myös terveyden kanssa.

Manageri Mika Määttä:

- Lähes kolmen kuukauden määrätietoinen työ mestaruuden jälkeen on nyt saanut lopullisen sinetin. Joukkueemme on nyt kokonaisuudessaan valmis ja rakentunut juuri haluamallamme tavalla. Hyviä kontakteja on luotu ympäri maailmaa. Meitä arvostetaan ja meille halutaan tulla pelaamaan. Jokainen päätös pelaajien suhteen on tehty siis erityisen harkiten. Nyt meidän joukkue näyttää meidän näköiseltä. Meillä on 12 vahvaa oman paikkansa pelaajaa. Jokainen pelaaja tietää oman roolinsa, seuran tavoitteet ja haluaa auttaa omalla osaamisellaan joukkuetta kohti menestystä. Lämpimät kiitokset Harri Määtälle erityisen vahvasta panoksesta tässä työssä. On ollut ilo olla rakentamassa tätä joukkuetta yhdessä. Joukkue on kasassa ja meidän työ on nyt tehty. On aika uusille tarinoille.

PÖLKKY KUUSAMO 2022-2023

Joanna Kallinen passari
Katja Kylmäaho passari
Sanna Häkkinen libero
Juulia Jäppinen libero
Cara McKenzie USA keskipelaaja
Assi Vainikka keskipelaaja
Bettina Yli-Sissala keskipelaaja
Ciara DeBell USA yleispelaaja
Felicia Marshall USA yleispelaaja
Oona Rasinperä yleispelaaja
Breana Runnels USA yleispelaaja
Julia Azevedo BRA hakkuri

Sotiris Gkotsis päävalmentaja
Alexandros Roussos apuvalmentaja
Juha Leinonen apuvalmentaja/huoltaja
Jari Kaartinen tilastot
Tarmo Ronkainen joukkueenjohtaja

  Takaisin