Perjantaina nähtiin Kangasalla viime kevään finaaliuusinta kun kotijoukkue LP Kangasala sai vastaansa mestari Puijo Wolleyn Kuopiosta. Voitosta voittoon alkukaudesta hyppinyt Puijo ei antanut nytkään armoa kotijoukkueelle, vaikkakin se alkukauden toisen erätappionsa kärsikin.
Ottelun alku oli tasainen, Puijo oli hivenen niskan päällä ja lähti pienelle karkumatkalle tilanteessa 8-12. Kotijoukkue ei kuitenkaan luovuttanut ja alkukauden ilopillerin Annika Koivuniemen johdolla se nousikin tasoihin tilanteessa 13-13. Sitten mentiinkin tasaisissa merkeissä aivan erän loppuun asti ja hieman pienemmillä virheillä pelannut Puijo vei lopulta erän numeroin 23-25.
Toisen erän alku oli selkeästi Puijon ja se näytti jo vievän erän näytöstyyliin ennen kuin Kangasala heräsi taisteluun mukaan. Varsinkin Koivuniemi ja Eevi Lehmus ottivat joukkuetta reppuselkään ja selkeä tappioasema kääntyi johdoksi viimeistään kun Roosa Rautio tuli passariksi ja Veera Saloranta hakkuriksi tuplavaihdon myötä. Sitten heräsi jälleen myös Puijo. Kangasala oli kuitenkin päättänyt tämän erän voittaa ja se olikin ratkaisuhetkillä terävämpi. Pistein 25-23 erä kotijoukkueelle ja peli tasan 1-1.
Kolmannen erän alku oli toisinto toisesta erästä sillä erotuksella että kotijoukkue ei missään vaiheessa herännyt taistelemaan erävoitosta. Melko heikkotasoinen erä oli virheiden sävyttämä ja edes Nikolas Buserin vaihtoruletti ei tuonut toivottua tulosta ja erä melko helposti vieraille 16-25.
Neljäs erä alkoi kuten aiemmatkin eli Puijo otti heti pienen piste-eron kotijoukkueeseen. Varsinkin vierailijoiden Taija Tikka näytti muutamalla komealla torjunnalla kaapin paikan entiselle kotijoukkueelleen. Vasta toisen erätappion tänään kokenut vierailija osoitti että miksi se on valtakunnan ykkösjoukkue juuri nyt ja vei neljännen erän 19-25 ja koko ottelun lukemin 1-3.
Annika Koivuniemi, Kangasala :
- Olen tyytyväinen miten pelattiin kaksi ensimmäistä erää. Koko kesä on reenattu kovaa, ehkä siksi pelikin on omalta kohdalta kulkenut näin hyvin.
Veera Help, Puijo :
-Aloitettiin hyvin, ei saatu vaan kuriin tuota Kangasalan lyhyttä syöttöä vaikka tiedettiin että niitä tulee. Lopussa ei ollut suuria vaikeuksia.
Nikolas Buser, Kangasala :
- Väsynyt fiilis, kaksi maratonottelua ja nyt hieman lyhyempi. Puijo on tällä hetkellä sen verran meitä edellä että nyt ei ihan riittänyt.
Pekka Seppänen, Puijo :
- Alkukausi on tuloksellisesti ollut ihan loistava, en olisi ihan tällaiseen uskonut. Kangasala on varmasti keväällä kova, heillä on paljon nuoria pelaajia jotka varmasti ottavat isoja askeleita talven aikana.
Kuvat: Juuso Koro
LP Kangasala - Puijo Wolley 1-3
23–25, 25–23, 16–25, 19–25
Koti:Koivuniemi 18/+7, Lehmus 13/-1, Saloranta 8/+6
Vieras:Kilpinen 23/+14, Päykkönen 13/+2, Peltomaa 12/+4
MVP:t
Annika Koivuniemi, LP Kangasala
Veera Help, Puijo
PROlibero
Veera Help, Puijo
Katsojia 308



















