Seuraa meitä somessa:

Raision Loimu jatkaa kotimaisin voimin

19.01.2021

Aiemmin kokoonpanosta poistuneiden argentiinalaisvahvistusten lisäksi myös jenkkilibero Ryan Manoogian sekä ruotsalaishakkuri Johan Gruvaeus jäävät pois Raision Loimun kokoonpanosta.

Raision Loimun koronatauko lentopallon Mestaruusliigassa päättyy tällä viikolla, kun oranssipaidat palaavat tositoimiin kotikentällään Kerttulan liikuntahallissa Savo Volleyta vastaan lauantaina. Ottelu pelataan yleisörajoitusten vuoksi suljetuin ovin.

Loimu joukkue oli ottelutauon ajan tähän viikkoon asti lomautettuna. Joulu- ja koronatauon sekä lomautuksen aikana kokoonpano tuli muutamia muutoksia ja raisiolaiset jatkavat kautta kotimaisin voimin. Aiemmin kokoonpanosta poistuneiden argentiinalaisvahvistusten lisäksi myös jenkkilibero Ryan Manoogian sekä ruotsalaishakkuri Johan Gruvaeus jäävät pois Loimun kokoonpanosta. Manoogian ei saanut toiselle Suomen kaudelleen lopulta oleskelulupa maahanmuuttoviranomaisilta ja häneltä jäi Yhdysvalloissa vietetyltä joululomalta palaamatta. Kotikonnuillaan lomautusta viettänyt Gruvaeus sen sijaan sai tarjouksen kasvattajaseuraltaan palata tuttuihin ympäristöihin ja pelata tämän poikkeuksellisen kauden loppu kotikulmillaan. Hän kiinnostui tarjouksesta eikä Loimu asettunut poikkiteloin.

Loimun kokoonpanossa on loppukaudelle tällä hetkellä 11 kotimaista pelaajaa, joiden voimin joukkue on harjoitellut ottelutauon aikana säännöllisesti, mutta hieman normaalia vähemmän. Kuluvalla viikolla harjoitusrytmi Per-Erik Dalqvistin komennossa on palannut normaaliksi.

TUKIKEIKKA PERJANTAINA LIPPUKASSAN HYVÄKSI

Loimun lipunmyyntikassa on kumissut tyhjyyttään viime kuukausien ajan, kun ottelutapahtumista ei ole ottelutauon aikana kertynyt euroja seuran kassaan lainkaan. Nyt pelien jatkuessa kulut rullaavat jälleen normaalisti, mutta tuloja ei edelleenkään kassaan kartu. Tämän vuoksi Loimu ja viihdetaiteilija mentalisti Pete Poskiparta järjestävät tämän viikon perjantaina tukikeikan Loimulle.

Kotisohville netissä striimattava keikka on Loimulle erittäin tärkeä varainhankintatempaus. Loimun peleistäkin tutulla Poskiparralla on studiossa vieraana Loimun pelaajia, mutta hämmennykset välittyvät kuvausstudion lisäksi myös kotisohville monikameratuotannon kautta. Keikan Liput on myynnissä nettilippu.fi sivustolla ja lähetys on katsottavissa Livekatsomo.fi alustalle. Lähetys on katsottavissa tietokoneella, kännyköillä sekä televisioilla. Livelähetyksen jälkeen keikkaa voi katsoa viikon tallenteena Livekatsomossa samalla pääsylipulla.

Liput: https://www.nettilippu.fi/fi/event/mentalisti-pete-poskiparta
Lähetyssivu: https://livekatsomo.fi/streams/mentalisti-loimu/

  Takaisin