Seuraa meitä somessa:

Santeri Välimaa jatkaa Hurrikaanin passarina

27.05.2021

Lentopallojoukkueen tärkein yksittäinen palanen eli passari on nyt selvillä Hurrikaanin joukkueessa. Passarina jatkaa tuttu nuorimies, Santeri Välimaa. Ensimmäisen liigakautensa 2019-2020 Hurrikaanissa pelannut Kauhavan Wisan kasvatti pelasi itsensä läpi liigakartalle viime kauden aikana.

- Uusi jatkosopimus hahmottui jo kauden loppupuoliskolla kun seura sekä Santeri istuivat saman pöydän äärelle. Nuorella passarilla oli kova halu jatkaa hyvässä organisaatiossa ja kehittyä pelaajana entisestään. Vanhaa sopimusta oli jäljellä optiovuosi, mutta pelaajan lisäksi myös seura halusi kiinnittää passarin Hurrikaanin riveihin useammaksi vuodeksi, kertoo toiminnanjohtaja Rämö.

Passari Välimaa on erittäin tyytyväinen uuteen sopimukseen.

- Tosi tyytyväisenä jatkan hommia Loimaalla! Seurassa panostetaan nuorien pelaajien kehitykseen ja sen on
huomannut jo monet muutkin nuoret pelaajat, jotka pyrkii urallaan eteenpäin. Tästä syystä meikäläisenkin oli
helppo laittaa nimi alle uuteen jatkosoppariin. Innolla odotan sitä, että päästään uudistuneen joukkueen kanssa hommiin.
Jussi ja Jani pitää huolen siitä, että ollaan heti syksystä asti valmiina pelaamaan, vaikka nuori joukkue onkin. Kaksi isoa
tavoitetta ensi kaudelle: Hurrikaani aloittaa uuden mitaliputken ja saadaan meidän huikeat fanit takasin katsomoon.
Nähdään syksyllä! Ilmoitti kaartin jääkäri Välimaa.

Santeri Välimaa #6
192cm / 20 vuotta
Kummiyritys: Sallila Energia

  Takaisin