Seuraa meitä somessa:

Sarjakärki ei ollut yllätettävissä

04.02.2026

Miesten Mestaruusliigan sarjakärki Hurrikaani-Loimaa ja Akaa-Volley eivät olleet yllätettävissä keskiviikkona. Akaa-Volley voitti kotonaan VaLePan selvästi 3-0 ja Hurrikaani teki saman tempun kotonaan Kokkolan Tiikereitä vastaan.

Akaalle voitto oli viides perättäinen ja samalla jo neljäs tällä kaudella VaLePasta. Samalla se oli seuralle 33 perättäinen kotivoitto ja runkosarjan peleissä peräti 42 perättäinen.

Hurrikaanin voitto oli puolestaan sen kahdeksas perättäinen liigassa ja sen saldo kotona on edelleen täydellinen, nyt 10-0 täysin sarjapistein vain kahdella erätappiolla. Keskinäisissä peleissä Tiikereitä vastaan voitto oli loimaalaisille seitsemäs perättäinen ja kotonaan se on kaatanut Tiikerit nyt yhdeksän kertaa perättäin yli 4 vuoden putkessa. Tiikereille tappio oli kuudes seitsemässä edellisessä liigapelissään.

Akaa-Volleyn kotivoittojen putki jatkui VaLePaa vastaan

Akaa-Volley pääsi jälleen käyttämään laajaa rosteriaan rakasta vastustaja VaLePaa vastaan. Sekä hakkuri Antti Ropponen että keskipelaaja Antti Taponen huilasivat kuumeisina kotosalla, joten vastuunkantajia piti löytyä muualta. Muutoin joukkueiden kokoonpanoissa ei ollut ihmeellisyyksiä.

Aivan ottelun alussa VaLePa sai muutaman pisteen johdon. Mutta tasatilanteesta 6-6 eteenpäin kenttä oli kotijoukkueen hallinnassa. Selitys löytyy tilastoista hyökkäystehojen sarakkeesta. Akaa-Volley onnistui pisteiden teossa 81 prosentin lukemilla. Onkohan yhtään lentopallo-ottelua hävitty tuollaisilla tehoilla? Kentän kunkkuna heilui Sakari Mäkinen merkinnällä 8/+7. Sekä hän että hakkurin hommia hoidellut Matias Tihumäki (4/+4) hyökkäsivät virheettömästi.

Toinen erä oli tasaisempi. Akaan hyökkäystehot hieman putosivat. Mutta erityisesti tasaisuutta selittää kotijoukkueen sortuminen peräti yhdeksään syöttövirheeseen. Lisäksi VaLePan hakkuri Urpo Sivula lämpeni pisteiden tekoon. Ykköserän lukemat 3/+1 vaihtuivat nyt numeroihin 7/+5. 

Pitkän erätauon jälkeen peliä jatkettiin aluksi Akaa-Volleyn hallitessa tilanteita. Muutaman pallon jälkeen VaLePa pääsi vauhtiin mukaan ja erää vietiin tasatahtiin. Huomionarvoista erässä oli pitkään loukkaantumisesta kärsineen Akaa-Volleyn kapteeni Niklas Seppäsen peluuttaminen yhden takakenttärotaation ajan. Toisessa erässä mies vain käväisi kentän puolella. Ilmeisesti kokeneen pelimiehen täydellinen paluu tositoimiin lähestyy hyvää vauhtia. Ottelu päättyi Leevi Väänäsen ässäsyöttöön.

VaLePan valmentaja Martin Nemec lupasi joukkueensa parantavan jatkossa.

- Yritimme kyllä parastamme, mutta ottelu näytti olevan helppo Akaa-Volleylle. Olen tyytyväinen siihen, että taistelimme kuitenkin aivan loppuun asti.

Akaan Jani Niskakangas ei voinut kuin kiitellä pelaajiaan.

- Hyvä fiilis jäi tästä pelistä. Jätkät pistävät aina parastaan, kun pistetään kilpailuvarusteet päälle. Hyökkäys oli tänään niin hyvä, että sillä pitääkin voittaa. Leevi teki passarina homman helpoksi. Toki varman vastaanoton tukemana. Olen varma, että esimerkiksi europelit ovat tuoneet joukkueelle riittävää kovuutta ratkaisuhetkille.

Sastamalan Miro Leinonen syytti tappiosta oman joukkueensa tekemisen tasoa.

- Kyllä meidän pelin taso jäi liian heikoksi. Nostaisin ratkaisijaksi Akaan laajan rosterin. Sieltä löytyy aina vaan uusia ratkaisijoita penkiltä.

Oskari Sarajärvi palkittiin kotijoukkueen parhaana. Hän kiitteli saamaansa vastuuta.

- Ei haittaa yhtään, vaikka pelejä tulee tiheään. Mukava näitä on pelata. Itseluottamuskin on hyvin noussut, kun peliaikaa on riittänyt. Kuten Miro sanoi, meidän vahvuus on rosterin leveys.

Akaa-Volley - VaLePa 3-0
25–19, 25–22, 25–19
Koti:Mäkinen 18/+9, Tihumäki 17/+13, Sarajärvi 11/+7
Vieras:Sivula 12/+5, Leinonen 7/+1, Berg 6/+5

MVP:t
Oskari Sarajärvi, Akaa
Miro Leinonen, VaLePa

PROlibero
Kandai Goto, Akaa

Katsojia 622

Ottelukuvat

Ottelutilasto

Tiikereille hukkareissu Loimaalle

 Hurrikaani- Loimaa vs. Kokkolan Tiikerit 3-0 (25-14,25-17,25-21)

 Hurrikaani oli keskiviikkona tyly isäntä vieraille. Avauserässä kotijoukkue laittoi vieraat sellaiseen linkoukseen, ettei Tiikerit toipunut toiseenkaan erään. Kahdessa ensimmäisessä erässä kentällä oli periaatteessa vain yksi joukkue- Hurrikaani. Mistään mestaruuskrapulasta ei ollut tietoakaan, kun Hurrikaani asteli kentälle. Vastaanottopelaaminen oli vahvaa, jonka jälkeen Joel Laakson yhteispeli yleispelaajien kanssa oli tehokasta. Vaikka kotijoukkue syöttö ”vain” neljä ässää, sen muu syöttöpelaaminen vaikeutti Tiikerien hyökkäyspelin rakentelua huomattavasti. Mikko Keskisipilä joutui pelin aikana vaihtamaan useampaankin kertaan passaria ja kolmannen erän pelaamisen hoiti loppuun saakka Tatu Venetjoki.

Vaikka hyökkäyspeli oli ratkaisevassa osassa, myös Juho Kauniston kuusi torjuntapistettä ja tukku vaimennuksia aiheutti vieraiden hyökkääjille harmaita hiuksia.

Loimaalaisten tehokkaimmat olivat Viktor Viljamaa (13pist.) ja Väinö Rahko (12pist.). Tiikereiden parhaimmistoa oli Shae McIntyre (13pist.).

 Shae McIntyre, Tiikerit:

- Hurrikaani oli tänään todella vahva ja osoitti, miksi ovat sarjakärki. Tänään saatiin oppia ja kokemusta. Olen tyytyväinen omaan pelaamiseen, mutta harmittaa, että joukkueena ei pärjätty. Tämä on kuitenkin joukkuepeli.

Panu Salmijärvi, Hurrikaani:

- Todella tyytyväinen illan peliin. Tehtiin pelaajavaihtojakin, mutta taso ei laskenut ollenkaan. Tällä hetkellä me ollaan henkisesti ja pelillisesti kovassa tikissä.

Mikko Keskisipilä, Tiikerit:

- Hurrikaani oli tänään tosi vahva. Ei saatu kyllä mitään ilmaiseksi. Tehtiin hyviä suorituksia, mutta kaveri kaivoi ne kaikki peliin ja löi jatkopallot kenttään. Meillä on pelissä selvät kehityskohteet, joiden kanssa tehdään koko ajan hommia.

Olli Kuoksa, Hurrikaani:

- Yleispelaajat oli tänään hyviä, eivät tehneet virheitä. 

 Hurrikaani Loimaa - Tiikerit 3-0
25–14, 25–17, 25–21
Koti:Viljamaa 13/+10, Rahko 12/+7, Kaunisto 10/+10
Vieras:McIntyre 13/+7, Aubrey 7/-3, Bukacek 7/+5

MVP:t
Panu Salmijärvi, Hurrikaani
Shae McIntyre, Tiikerit

PROlibero
Panu Salmijärvi, Hurrikaani

Katsojia 642

Ottelukuvat

Ottelutilasto

  Takaisin