Seuraa meitä somessa:

Savo Volley tarrasi kakkospaikkaan - Akaa kaatoi VaLePan

11.03.2020

Savo Volleyn voitto Tiikereistä ja VaLePan tappio Akaa-Volleylle tiesi savolaisten tarraamista tiukasti runkosarjan kakkospaikkaan. Savo Volley on ennen päätösotteluita kaksi pistettä VaLePan edellä.

Jos VaLePa pystyy voittamaan Hurrikaanin perjantaina Sastamalassa kolmen pisteen saaliilla, tarvitsee Savo Volley voiton Ettasta lauantaina. Jos VaLePa voittaa 3-2, tarvitsee Savo Volley vähintään yhden sarjapisteen omasta ottelustaan kakkospaikan saavuttakseen.

Savo Volleylla peli-ilo kohdillaan

Savo Volley jatkoi iloista pelaamistaan viime viikonlopun Loimu-ottelusta.

Kokkolan Tiikerit kaatui selkeästi Kuopio-hallissa lukemin 3-0 (25-18, 25-18, 25-22).

Kotijoukkue oli niskan päällä koko ottelun ajan, eikä voittajasta ollut tällä kertaa epäselvyyttä missään vaiheessa.

- Pelin pitää olla tuollaista iloista. Oikein mukava oli katsella peliä tuolta kentän laidalta, purki tuntojaan Savo Volleyn päävalmentaja Jukka Tuovinen.

- Pelasimme suunnitelman mukaan. Syöttömme ei ollut mikään raju, mutta laitoimme vastustajan niiden avulla töihin.

- Hyökkäystehomme oli erittäin hyvä. Varsinkin puolustuspallojen jälkeisissä hyökkäyksissä, niissä taisi meille tulla vain yksi suora virhe, sanoi Tuovinen.

Vastustajan valmentaja Mikko Keskisipilä tunnusti ottelun tuloksen oikeaksi.

- Olisimme halunneet tarjota yleisölle jotain parempaa. Meillä oli alla ihan hyvä treeniviikko, ja se antoi aiheen odottaa parempaakin, mutta meiltä ei löytynyt aseita Savo Volleytä vastaan tänään, sanoi Keksisipilä.

- Meillä oli koko pelin ajan vaikeuksia vastaanoton kanssa, mutta niin taitaa kaikilla olla tässä salissa.

Jukka Tuovinen nyökytteli vieressä.

Savo Volleyn iloisen peli-ilmeen ruumiillistuma oli tällä kertaa kapteeni Antti Siltala, joka oli melkoinen työn sankari. Hän hoiti päävastuun vastaanotosta ja hyökkäsi kaikkiaan 18 passista 61 prosentin teholla. Hänen pistesaldonsa (16/+11) oli illan korkein.

- Ihan ok peli. Vastaanoton kanssa oli vähän ongelmia. Loimua vastaan näytti jo hyvältä ja jälleen onnistuimme pitämään pakettimme kasassa. Ja kirjoita sinne, että Fede pelasi jälleen erittäin hyvän pelin, vannotti kapteeni Siltala.

Vierasjoukkueen paras oli yleispelaaja Jiri Hänninen (12/+7), mutta hyvät omat pisteet eivät luonnollisestikaan paljoa lohduttaneet.

- Tuon verran me olemme jäljessä, totesi Hänninen.

LähiTapiolan pisteet
3 Siltala Savo
2 Ivanov Savo
1 Ojansivu Savo

PROlibero
Ayzenberg Savo

Ottelutilasto

Akaa-Volley taistellen voittoon

VaLePa - Akaa-Volley 1-3 (22-25, 25-17, 19-25, 22-25)

Yleisö odotti joukkueiden välille jälleen kiivasta kamppailua Kauppi Sports Centerissä, kuten tammikuun pelissä. Akaa-Volley toi jälleen hienon fanijoukkonsa Kauppiin. Puitteet olivat erinomaiset huippupeliin. Kiitos järjestelyistä Rantaperkiön Iskun talkooväelle sekä pallotytöille, jotka tulivat tällä kertaa Supi Volleysta ja Vesilahden Visasta. Hienoa seurojen välistä lajiyhteistyötä.

Aloituskokoonpanot
VaLePa: Esko, Pettersson, Karjarinta, Sundberg, Suihkonen, Oivanen, Mutka
Akaa-Volley: Lankinen, Naaber, Pitkänen, Herrera, Pennanen, Sivula, Mutka L

Eipä tarvinnut yleisön pettyä tälläkään kertaa. Ottelussa nähtiin pitkiä taistelupalloja. Akaa Volleylla ei pelissä ollut enää panosta ja se saattoi lähteä otteluun rennosti. VaLePa puolestaan olisi kolmen pisteen voitolla taistellut runkosarjan kakkostilasta. Toki se vieläkin on teoriassa mahdollista. Akaan rentous näkyi otteissa ja joukkueen voitonnälkä oli huikea. VaLePan peli puolestaan oli hieman väkinäistä.

Akaan torjunta/puolustuspeli oli tällä kertaa voiton avain. Joukkue otti paljon vaimennuksia ja sen jälkeen Köykän ja Herreran johdolla ilmiömäisiä puolustuksia. Tästä Akaa-Volley sai hurjan taisteluhengen ja se heijastui jatkohyökkäyksiin.

Enderwin Herrera oli pukkipaitojen syöttöjen kohde ja hän onnistui vastaanottotehtävässä hyvin. Samoin hän selvitti saamansa passit tehokkaasti. Urpo Sivula aloitti hieman vaisusti, mutta nousi loppua kohden ratkaisevaan rooliin. Akseli Lankinen jakeli passeja monipuolisesti ja tarkasti. Voitto Köykän ilmiömäisellä puolustuspelillä on iso merkitys lopputulokseen.

VaLePan parasta antia oli vastaanottopeli. Hyökkäyksessä Mikko Oivanen onnistui laidasta ja myös keskipelaajat Mikko Karjarinta ja David Pettersson olivat tehokkaita. Hyvää liberopelaamista esitti myös Aleksi Mutka.

Myyntijohtaja Timo Maijala otteluisäntä Kaukokiidon edustajana palkitsi VaLePan parhaana Mikko Karjarinnan ja Enderwin Herreran Akaa-Volleysta.

Oliver Luutsepp:

- ValePa oli meidän viimeinen vastus runkosarjan ottelussa. Pelasimme hyvällä motivaatiolla ja fanit kannustivat meitä hyvin. Tämä oli hyvä peli ja tästä on hyvä alkaa valmistautua playoffseihin.

Janne Kangaskokko:

- Hieman jähmeä oli meillä aloitus. Akaa pelasi tänään hyvin ja emme päässeet tänään heidän nelospaikan hyökkäykseen kiinni. Oivasen Mikko jäi hieman yksin hyökkäyspuolella. Katseet on perjantaissa ja jokainen minuutti käytetään hyödyksi palautumisen suhteen.

Eddy Herrera show Tampereella

LähiTapiolan pisteet
3 Sivula Akaa
2 Herrera Akaa
1 Oivanen VaLePa

PROlibero
Köykkä Akaa

Ruudun ottelukooste

Ottelutilasto

Kuvat:
Hannu Moilanen / VaLePa
Tapio Hartikainen / Savo Volley

  Takaisin