Seuraa meitä somessa:

Savo Volley vei kiivaan kamppailun Ettaa vastaan

25.02.2021

Sarjasijoitusten kannalta merkityksetön ottelu Savo Volley – Etta ei todellakaan ollut mieto läpsyttely. Tunteet kuumenivat niin tiukoissa palloissa kuin erotuomariratkaisujen jälkeisissä parranpärinöissä.

Toinen erä liukui vieraille, kun kotijoukkue sekoitti hetkiseksi keskittymisensä tuomareiden kanssa väitellessä, mutta viimeistään viimeinen neljäs erä osoitti joukkueiden välisen tasoeron.

Etta johti neljättä erää parhaimmillaan 6-14, mutta Savo Volley tuli takaa rinnalle ja ohi.

Ottelu kirjattiin kotivoitoksi numeroin 3-1 (25-20, 23-25, 25-14, 25-23).

Tappioerä oli ensimmäinen ja ainoa Savo Volleyn runkosarjan kotiotteluissa.

Savo Volleyn kokoonpanossa nähtiin uudistuksia.

Kapteeni Antti Siltalan vuoro oli potea flunssaa – hän ei ollut joukkueen mukana. Hänet korvasi Ivanovin perheen nuorin vesa Ilja. Fedorin pikkuveljeä ei kuitenkaan nähty suoraan Siltalan pelipaikalla, vaan hän korvasi muutamaan otteeseen Olli Saarenmaan hakkurina.

Ja hienosti korvasikin!

Nuoren miehen meriitteihin laskettiin neljä ässää, vain yksi hyökkäysvirhe ja tehot 12/+11. Lukemat ovat melkoiset, kun peliaikaa ei lopulta hirveän paljon tullut.

Toinen nuori mies Niklas Breilin oli myös huikeassa vedossa. Vastaanotot nousivat 77 prosentin teholla, mikä on sekin vähintään erinomainen luku, mutta kun joukkue noukkii neljään erään 71 puolustuspalloa takaisin pelattavaksi, voidaan Breilinille nostaa hattua – ja korkealle.

Myös valmentajat nostivat nuoret pelaajat esille omissa kommenteissaan.

- Minua ilahduttaa suuresti, että löytyy tällaisia nuoria suomalaisia pelaajia paikkaamaan tarvittaessa kokeneempia, kehui Ettan valmentaja Olli Kuoksa.

- Peli ei ehkä ole niin organisoitua kuin vakiokuusikoilla.

Kuoksan kehut menivät omasta joukkueesta Janne Marttilalle, joka pelasi kauden ensimmäisen pelinsä hakkurina, kun Aleksi Muukkonen ei ollut Siilinjärvellä kokoonpanossa.

Savo Volleyn valmentaja Timo Tolvanen nosti esiin Ivanovin ja Breilinin lisäksi Markuss Cielavsin, joka pelasi Siltalan paikalla koko ottelun.

- Meillä on tarkoitus voittaa, pelattiin millä kokoonpanolla hyvänsä, pohti Tolvanen.

- Iljan panos oli merkittävä, mutta Markuksen peliin olen erityisen tyytyväinen.

- Peli ei ollut meiltä hyvä, mutta se, että pystyimme vielä tuon viimeisen erän kääntämään voitoksi, osoitti, että virtaa ja taistelutahtoa riitti.

Savo Volley matkustaa jo perjantaina kohti pohjoista, kun viimeisessä runkosarjan ottelussa kohdataan lauantaina Lakkapaa.com Rovaniemellä.


Ottelun tilastonostoja

* Savo on jo varmistanut runkosarjan voiton
* Savo on voittanut 7 edellistä ottelua ja 18/19 edellistä
* Savo on voittanut 11 edellistä kotiottelua, edellinen kotitappio 16.2.2020 VaLePalle
* Savo on voittanut 5 edellistä keskinäistä, 3 edellistä kotonaan
* Kaikkien aikojen kohtaamiset 6-3 Savolle, 3-1 kotikentällä
* Savon Lelu Ojansivu on ässätilaston 2. (28), Tommi Siirilä torjuntatilaston 4. (42) ja hyökkäys% 3. (62%). Niklas Breilin on vastaanottotilaston 1. (69%)
* Ettan Aleksi Muukkonen on pistetilaston 5. (277) ja Juha Aho hyökkäys% 1. (64%)

Savo Volley - Etta
3-1 (25-20, 23-25, 25-14, 25-23)
Savo: Cielavs 18/+9,Ivanov 12/+11,Savonsalmi 10/+8
Etta: Marttila 26/+16,Vuorinen 17/+8,Niinivaara 8/+1
Ässät 8-3, syöttövirheet 4-18, torjunnat 11-13, hyökkäys% 40-39, vastaanotto% 55-49

Pistekilpailu:
3 Breilin Savo
2 Cielavs Savo
1 Marttila Etta

PROlibero
Breilin Savo

Ottelutilasto

Ruutu+ tallenne

Sarjatilanne
1) Savo 16-1, 48 p
7) Etta 6-11, 20 p

Joukkueiden seuraavat ottelut
LA 27.2. 17:00 Lakkapaa.com - Savo Volley
PE 28.2. 15:30 Lentopalloseura Etta - Tiikerit

Miesten liigan seuraavat ottelut
PE 26.2. 18:30 Akaa-Volley - Hurrikaani Loimaa
LA 27.2. 17:00 Lakkapaa.com - Savo Volley
LA 27.2. 17:00 Vantaa Ducks - VaLePa
PE 28.2. 15:30 Lentopalloseura Etta - Tiikerit
KE 3.3. 18:30 Hurrikaani Loimaa - VaLePa
KE 3.3. 18:30 Tiikerit - Raision Loimu
KE 3.3. 18:30 Karelian Hurmos - Lakkapaa.com

  Takaisin