Seuraa meitä somessa:

Savo Volley voitti suoraan kolmessa erässä - Akaa-Volley, PerPo ja TUTO Volley väänsivät voitot viidessä

08.01.2023

Mestaruusliigan kausi on tarjonnut huiman määrän viisieräisiä taisteluita ja lauantai ei ollut poikkeus, kun neljästä miesten pelistä kolme ratkesi vasta viidennessä erässä. Vain Savo Volley nappasi illasta täyden pistesaaliin voitettuaan Ducksin 3-0 Leppävirralla.

TUTO Volley nujersi Tiikerit pitkän kaavan kautta

Mestaruusliigassa yhdeksäntenä olevan TUTO Volleyn viikon toiseen kotiotteluun Kupittaalla vieraaksi saapui kuudetta sijaa hallussaan pitävä Kokkolan Tiikerit. Ottelusta muodostuikin pitkä taisto sarjapisteistä. Vierailijat saapuivat loukkaantumisten myötä Turkuun hieman muuttuneella kokoonpanolla ja pelaajat joutuivat kentällä myös vieraille paikoille. Avauserä oli selvästi TUTO Volleyn näpeissä, kaksi seuraavaa joukkueet mittelivät tasaisemmin ja kumpikin otti yhden erävoiton. Tiikerit jyräsi puolestaan kotijoukkueen yli neljännessä erässä kylmästi ja ratkaisu haettiin viidennestä erästä, jossa TUTO Volley kairasi voiton ja kaksi pistettä plakkariin erin 3-2 (25-17, 25-27, 25-19, 16-25, 15-11). Voitto oli turkulaisille kolmas peräkkäinen Kupittaan kotisalissa.

TUTO Volleyn päävalmentaja Olli Kuoksalle kaksi pistettä maistuivat.

- Toinen voitto putkeen ja viisi pistettä tähän mennessä Tiikereiltä kelpaa minulle. Tuollaiset vastustajan kokoonpanomuutokset eivät ole helppoja toiselle puolellekaan. Harjoittelimme eilen vähän erilaista kuusikkoa varten. Olen tyytyväinen varsinkin ensimmäisestä erästä. Pystyimme pitämään keskittymisen kasassa siinä.

TUTO Volleyn Roope Keskinen ei ollut voitosta huolimatta kuitenkaan täysin tyytyväinen.

- Peli ailahteli paljon niin itsellä kuin joukkueellakin. En tiedä mistä se johtui, siihen vaikuttaa moni asia. Huominen levätään ja maanantaina alkaa työviikko.

Tiikereiden Antti Leppälä näki joukkueen vaikeassa tilanteessa valoisiakin puolia

- Loukkaantumisten takia jouduttiin pyörittelemään kokoonpanoa ja ensimmäisen erän jälkeen se näytti jo lentopallolta ja saatiin peli aikaiseksi.



Tiikereiden päävalmentaja Mikko Keskisipilä ei paennut loukkaantumistilanteen taakse.

- Meillä ei ollut helpoimmat lähtökohdat peliin, mutta parempi joukkue voitti kuitenkin tänään. Ensimmäisen erän jälkeen paransimme peliä, mutta teimme kuitenkin epätavallisen paljon virheitä. Vaihtelevaa peliä, jossa oli hyviä pätkiäkin. Kokoonpanossa ei ollut mitään selkeää, mutta joukkue pelasi hyvin uusilla paikoilla. Yleispelaajaosastolle kaivataan pelaajia.

Kotijoukkue nappasi avauserässä kuskin paikan vahvasti haltuunsa, kun Tiikerit sortui lukuisiin virheisiin niin hyökkäyksissä kuin syöttöruudussakin. TUTO Volleyn hyökkäys puolestaan nakutti pisteitä armotta, etenkin yleispelaaja Antti Karttunen kuului turkulaisten avainhahmoihin. Pelin kuluessa Tiikerit alkoi saada myös juonesta kiinni ja lukemat kaventuivat, mutta vieraat alkoivat loppupuolella tehdä jälleen virheitä ja TUTO Volley meni menojaan erävoittoon.

Kamppailun toinen periodi oli varsinaista vuoristorataa, jossa hallinta vaihteli puolelta toiselle. Alkua veivät kokkolalaiset Antti Leppälän johdattaessa joukkoja. TUTO Volley kahmaisi otteen takaisin väkevällä syöttämisellä, kun Tatu Vuorenmaa astui eturiviin tykittämällä pitkän syöttöputken. Tätä esimerkkiä seurasivat syöttöruudussa myös Roope Keskinen ja Matias Tihumäki. Tiikerit pysytteli kintereillä laitahyökkäyksillään, joista vastasivat pääosin Matias Saviaro ja Teemu Lahti. Turkulaisisännät näyttivät jo ottavan toisenkin erän nimiinsä, TUTO Volley johti parhaimmillaan 23-18, mutta sen jälkeen virheet pääosin hyökkäystilanteessa siirsivät otteen kokkolalaisille ja Tiikerit veivät erävoiton TUTO Volleyn nenän edestä jatkopalloilla.



Kolmannessa erässä joukkueet etenivät pitkään tasatahtia, kun molemmat paukuttivat pisteitä omilla laitahyökkäyksillä. Kentällä tunteet alkoivat myös lämmetä ja torikokouksia nähtiin. Kotijoukkueen pistenikkarina hääri William Groffier ja Tiikereiltä Saviaro oli iskussa. Erän lopulla TUTO Volley käänsi taistelun Roope Keskisen syöttöjen siivittämänä ja tulitukea tarjoili torjunnoillaan Vuorenmaa.

Tiikerit kaappasi neljännen erän otteeseensa heti alusta lähtien, kun laitahyökkäykset tekivät tuhojaan. Puolivälissä TUTO Volleylle tuli virheitä roppakaupalla, Tiikereillä tuntui Leppälän johdattamana onnistuvan kaikki ja joukkueiden välinen ero repesi isoksi. Kuoksa yritti muuttaa suuntaa pelaajavaihdoilla, kun muun muassa Joonas Kontio ja Oleksii Bulgyn marssitettiin kentälle. Se ei kuitenkaan toiminut ja Tiikerit karautti erävoittoon.

Lyhyt päätöserä oli tiukkaa vääntöä, jossa TUTO Volley nappasi pienen etumatkan itselleen Groffierin peräkkäisillä onnistumisilla. Tiikerit kampesi vielä tasoihin. Ratkaisupalloissa isännät olivat riittävästi edellä, kun nälkäisesti läpi ottelun verkolla hyökännyt passari Akseli Lankinen asetti kapteenina joukkueelle esimerkin rohkeudesta. Lopullisen niitin iski torjunnallaan Karttunen ja vapautti TUTO Volleyn juhlimaan.

TUTO Volley - Tiikerit 3-2
25–17, 25–27, 25–19, 16–25, 15–11
Koti:Groffier 16/+6, Tihumäki 13/+5, Karttunen 10/+5
Vieras:Saviaro 21/+2, Leppälä 16/+12, Lahti 13/+0

Ässät: 6-3
Syöttövirheet: 12-16
Torjunnat: 16-12
Hyökkäys%: 39-41

Joukkueiden MVP:t
TUTO Volley: Roope Keskinen
Tiikerit: Antti Leppälä

PROlibero
Risto Ruohola, TUTO Volley

Yleisöä: 331

Ottelutilasto



Akaa-Volley väänsi kauden kuudennen 3-2 voittonsa

Karelian Hurmos haastoi Akaa-Volleyn todelliseen taistoon Akaa Areenan illassa. Kotijoukkue raastoi itselleen kauden kuudennen viisieräisen ottelun lukemin 3 – 2. Tulos luonnollisesti miellytti valmentajaa.

- Toki mieluummin otettaisiin kolmen pisteen voittoja. Mutta hyvä näinkin. Greg oli tänään mies paikallaan. Kauden varmin vastaanottopeli auttoi joukkuetta suuresti, kiitteli Olli Kunnari.

Hurmoksen valmentaja Matti Alatalo laittoi avaukseen kuusikon Janne Marttila, Niko Haapakoski, Eetu Häyrinen, Atte Rissanen, Mikko Räsänen ja Nuutti Niinivaara. Joukkueen liberona ryömi Tatu Hakkarainen. Akaa-Volleyn kuusikko oli tutusti Ali Fazli, Mohammadreza Beik, Greg Petty, Anton Välimaa, Sauli Sinkkonen ja Petteri Tyynismaa. Liberohommia hoitelivat Elijah Risso ja Konsta Karjalainen vuorotellen. Keskipelaajista Panu Pitkänen oli siis huilivuorossa.



Kuten oli odotettavissa, ottelussa nähtiin syöttöjen ilotulitusta. Ässäkuninkaana riehui Hurmoksen Eetu Häyrinen. Joukkueensa kapteeni kuritti Akaa-Volleyn vastaanottoa yhteensä 4 ässällä. Suurin osa akaalaisten ässäsyötöistä lähti Greg Pettyn kädestä.
Niin ikään toinen odotettavissa ollut seikka toteutui: ottelu oli erittäin tasainen. Ensimmäinen erä kääntyi lopussa vieraille, kun kotijoukkue sortui lopussa muutamaan perättäiseen helppoon virheeseen.

Toista erää leimasi molempien joukkueiden huolellisuus jatkopalloissa. Pelivälinettä ei roiskittu suin päin pitkin seiniä, vaan vältettiin virheitä. Jos ensimmäisessä erässä Akaa-Volley sortui virheisiin, toisessa se kunnostautui ratkaisuhetkillä. Tai paremmin ilmaistuna Petty onnistui syöttöviivalla ja Beik puolestaan otti kaksi näyttävää torjuntapistettä.

Kolmatta erää mentiin tasapäisesti puoliväliin saakka. Erän toinen puolisko oli sitten Akaa-Volleyn hanskassa. Pelaaja toisensa jälkeen onnistui pisteen arvoisesti. Kun Räsänenkin kiskaisi kuuluisan hypärinsä pitkäksi, erä kääntyi kotijoukkueen hyväksi. Tilanteessa 20 – 15 Alatalo herätteli joukkuettaan ottamalla Marttilan penkille ja lähettämällä Lauri Jylhän töihin. Mikään ei kuitenkaan auttanut vieraita voittoon.



Neljännen erän alku oli molemmilta joukkueilta virheiden sävyttämä. Syötöt verkkoon, hyökkäykset rajojen ulkopuolelle, epätarkkoja passeja,… Hurmos oli kuitenkin huolellisempi ja kiri kuuden pisteen etumatkalle pistein 4-10. Nyt oli Kunnarin vuoro herätellä miehistöään ja vaihtaa yleispelaajista Beikin tilalle Nico Nurmesniemi. Kun peli ei tuostakaan piristynyt, Petty sai antaa tilaa Jere Tikkalalle. Ja vielä vaihdettiin passaria – Välimaa pois ja Saku Tuomivaara tilalle. Erä meni lopulta selvästi vieraiden tilille. Eräpallon takoi akaalaisparkettiin Häyrinen kakkosnurkasta.

Viidenteen erään Akaa-Volley lähti avauskuusikollaan. Erässä nähtiin useita torjuntapisteitä ja molemmilla oli selvästi hurja tahto ottelun voittamiseen. Kokenut Petty nousi isoon rooliin ja hyökkäsi vahvasti kaikilta pelipaikoilta. Ratkaisupisteen otti kuitenkin Fazli torjumalla Hurmoksen hyökkäyksen.



Greg Petty inhoaa häviämistä. Ja se todella näkyi ottelun ratkaisuhetkillä.

- Pitää tunnustaa, että oli minulta hyvä peli. Ehkä jopa kauden paras. En yksinkertaisesti pidä häviämisestä.

Mikko Räsänen tunnusti joukkueensa olleen pienen askeleen Akaa-Volleyn jäljessä.

- En voi ihan tyytyväinen olla otteisiimme. Itse sain kyllä lisäenergiaa siitä ottelun ensimmäisestä pallosta, joka päätyi kipeästi nenääni.


Akaa-Volley - Karelian Hurmos 3-2
23–25, 25–20, 25–19, 16–25, 15–12
Koti:Fazli 17/+6, Petty 17/+5, Beik 13/+7
Vieras:Räsänen 19/+5, Häyrinen 19/+11, Niinivaara 9/+3

Ässät: 6-8
Syöttövirheet: 16-15
Torjunnat: 13-8
Hyökkäys%: 47-43

Joukkueiden MVP:t
Greg Petty, Akaa-Volley
Mikko Räsänen, Hurmos

PROlibero
Elijah Risso, Akaa-Volley

Yleisöä: 520

Ottelutilasto

Savo Volleyn ryhtiliike onnistui - Vantaa Ducks kaatui Leppävirralla suoraan kolmessa erässä

Savo Volleyn esitys edellisessä pelissä Joensuussa ei ollut häävi. Ottelun jälkeen joukkue piti reilun puolen tunnin mittaisen tuumaustauon, jossa mietittiin keinoja kurssin kääntämiseksi.

Palaveria voidaan pitää onnistuneena, sillä joukkueen ilme Leppävirralla Vantaa Ducksia vastaan oli selkeästi uudistunut. Vieraat laittoivat ansiokkaasti kampoihin, mutta voitto jäi kuitenkin Savoon suoraan kolmessa erässä lukemin 3-0 (25-23, 25-19, 25-22).

Erityisesti parannus näkyi puolustamisessa. Pelaajat hakivat palloja liki oman terveytensä vaarantaen takaisin peliin mainosaitojen seasta ja eturivin katsojien päältä.

- Pelasimme ja voitimme joukkueena, jokainen laittoi itsensä likoon, sanoi selkeästi helpottunut Savo Volleyn päävalmentaja Timo Tolvanen.

- Valmistautumisemme tähän peliin oli hieman erilainen – keskityimme lähinnä omaan peliimme, emme niinkään siihen, miten vastustaja pelaa.

Ottelu ratkesi pitkälti ensimmäisen erän liukumiseen kotijoukkueelle.

- Savo Volley tarjosi meille mahdollisuuden ensimmäisessä erässä, sanoi vieraiden valmentaja Juho Rajala.

- Meidän olisi pitänyt pystyä se hyödyntämään, mutta sitä emme tehneet.

Savo Volley lahjoitti ensimmäisessä erässä peräti 14 pistettä vastustajalle suorilla virheillä. Asenteen muuttumisesta kertoo, että silti se onnistui voittamaan erän.

Savo Volleyn kokoonpano pysyi koko ottelun ajan samana. Yleispelaajina olivat Andrus Raadik (14/+8) ja Michael Michelau (13/+7). Hakkurina pelasi Veikka Lindqvist, joka nosti tasoaan Joensuusta huimasti. Pisteitä kertyi mukavasti 16/+7, ja 27 passista hän hyökkäsi 59 prosentin teholla.

Keskipelaajina olivat Jakub Kovac ja Aleksei Zhbankov, joka takoi kahdeksasta passista kuusi pistettä.

Passari Ilja Ivanov oli tyytyväinen, kun hänelle tarjottiin hyökkäysvoimaa niin laidalta kuin keskeltäkin.

Libero Keisuke Matsuo oli omalla tasollaan, aloitukset nousivat 57 prosentin tarkkuudella, ja illassa nähtiin muutama loistopuolustuskin.

Savo Volleylla alkaa harvinainen viikko, kun viikolla ei ole yhtään peliä – seuraavaksi kohdataan lauantaina PerPo Vieremällä.

- Meillä on sattunut ennenkin, että hyvän pelin jälkeen pelaajat ajattelevat, että tämä oli tässä, ja se jälkeen harjoituksetkin menevät ihan vihkoon, pohti Tolvanen.

- Nyt täytyy tämä viikko käyttää järkevästi, ettei niin käy taas.


Savo Volley - Vantaa Ducks 3-0
25–23, 25–19, 25–22
Koti:Lindqvist 16/+7, Raadik 14/+8, Michelau 12/+6
Vieras:Drobnic 9/+4, Lehtonen 7/+5, Rastamo 7/+0

Ässät: 2-0
Syöttövirheet: 20-11
Torjunnat: 4-4
Hyökkäys%: 56-38

Joukkueiden MVP:t
Veikka Lindqvist, Savo Volley
Sergej Drobnic, Vantaa Ducks

PROlibero
Keisuke Matsuo, Savo Volley

Yleisöä: 468

Ottelutilasto

Kyyjärvellä kirvelevä kotitappio

KyKy-Betset – Perungan Pojat  2-3 (21-25, 26-24, 25-18,22-25, 13-15)

Avauskokoonpanot. KyKy-Betset : Mauri Kurppa, Tommi Siirilä, Aivars Petrusevics, Ilja Liunenko, Aatu Pöllänen. Libero: Otto Keinonen. PerPo: Lasse Jäntti, Fredric Gustavsson, Alvi Shurdi, Tomi Perkiö, Leevi Alajärvi, Jeremia Heinonen. Libero: Miro Rasinperä.

Kokoonpanoista puuttuivat:
KyKy-Betset: Aleksi Oksanen, Olli Saarenmaa, Kasper Pennanen. Tatu Venetjoki
PerPo: Alexander Berggren, Daniel Wetter.

1.Erä lähti käyntiin tasaisesti ja tunnustellen. Side out pelaaminen toimi erän alussa molemmilla joukkueilla. Erän edetessä PerPo hakkuri Gustavsson otti ratkaisijan roolia itselleen ja oli tehokas hyökkäyksissään ja syöttöruudussa. Erän puolivälissä Perpo otti ohjakset itselleen ja karkasi viiden pisteen karkumatkalle. Fredric painoi ensimmäiseen erään tehot 8/+7 ja oli erän ratkaisu pelaaja.

2. Erä lähti puolestaan kotijoukkueen tahdissa. Tommi Siirilä syötti kaksi ässää erän alkuun ja PerPon päävalmentaja Guntis Atars otti joukkueelleen ensimmäisen aikalisän. KyKy-Betset karkaili jo 5-1 johtoon. PerPo onnistui myös syöttöruudussa ja tasoitti nopeasti erän. tasatilanteessa edettiin 14-14 saakka. Erän puolivälissä Ville Järnvall sai kovan tärskyn kyynärpäähän ja peli seisahtui hetkeksi. Ville pystyi onneksi peliä jatkamaan. KyKy-Betset sai erän katkolle tilaneessa 24-20. PerPo side-out pelaaminen toimi ja Lasse Jäntti asteli syöttöruutuun. Syöttö oli tehokas ja PerPo tasoitti pelin 24-24. Aivars Petrusevics löi eräpallon betonimiehille. Erä päättyi Fredric Gustavssonin leveäksi menneeseen hyökkäykseen. Toisessa erässä mainiota torjunta peliä esitti PerPon Jeremia Heinonen. Mies otti useamman vaimennuksen ja auttoi joukkuettaan loppuerän kirissä.



Kolmas oli Kyky-Betsetin hallintaa. betonimiehet siirtyivät erän alussa johtoon ja säilytti johtonsa erän loppuun saakka. Oskari keskinen onnistui mainiosti.

Neljäs erä oli puolestaan PerPon. Yleispelaajat Alvi Shurdi ja Ville Järnvall nostivat tasoaan. Etenkin Järnvallin vastaanotto pelaaminen parani ottelun loppua kohden ja Gustavsson paukutteli hakkurin tontilta pisteitä. PerPo vei erän 25-22.

Viides erä oli tasainen. Erän alkuun betonimiehet ottivat kahden pisteen johdon. Alvi Shurdi teki PerPolle seuraavat kolme pistettä, torjuen yhden ja syöttäen kaksi. Joukkueet painoivat tasatahtiin tilanteeseen 13-13. PerPon Ville Järnvall hyökkäsi kaksi viimeistä pistettä, näin PerPo voitti ottelun 3-2.



Fredric Gustavsson:

- Pitkä peli. Hyvä peli yleisölle. Oma peli oli ihan hyvä, en tiennyt että tein 34 pistettä. Hyvä voitto joukkueelle.

Oskari Keskinen:

- Tasainen peli, olisi voinut kääntyä lopussa kummalle tahansa. Tällä kertaa kääntyi PerPolle.Ihan hyviä ja pitkiä palloja nähtiin ja molemmat joukkueet puolusti ajoittain hyvin. Yleisölle varmasti viihdyttävä peli. Tappio harmittaa aika kovasti. Oma peli ihan ookoo. Mauri ei ole vielä montaa yhteistreeniä vetänyt. Pikkuhiljaa passitempo osuu paremmin kohdalleen.

Guntis Atars:

- Aika tasainen peli,syöttöpelaaminen oli molemilla ihan hyvää. Hyökkäyspelikin oli molemmilla ihan hyvää. Me pelasimme hieman paremmin puolustuspeliä, ja jatkopalloissa olimme tehokkaampia. Viidennessä erässä olimme pikkuisen onnekkaampia. Daniel ja Alex on meille tärkeitä pelaajia, mutta Heinonen ja Alajärvi paikkasi tosi hyvin.

Eduard Venski:

- Tappio harmittaa. peli oli tasainen, aloitettiin hermostuneesti. Toinen ja kolmas erä oli meiltä hyvää pelaamista. PerPo puolusti paremmin jatkopalloissa ja puolustusta. Mauri tarvitsee vielä lisää aikaa että peli paranee. Kyllä se voitto sieltä vielä tulee.


Lehdistötilaiuus FB-sivuilla 

Kyky-Betset - PerPo 2-3
21–25, 26–24, 25–18, 22–25, 13–15
Koti:Keskinen 25/+20, Petrusevic 23/+7, Siirilä 16/+15
Vieras:Gustavsson 34/+21, Shurdhi 28/+20, Järnvall 11/+9

Ässät: 8-7
Syöttövirheet: 11-14
Torjunnat: 8-8
Hyökkäys%: 55-57

Joukkueiden MVP:t
Oskari Keskinen KyKy-Betset
Fredric Gustavsson PerPo

PROlibero
Miro Rasinperä PerPo

Yleisöä: 337

Ottelutilasto

  Takaisin