Seuraa meitä somessa:

Savossa perustettiin yhtiö turvaamaan savolaisen lentopalloilun tulevaisuus pitkällä aikajänteellä

05.09.2020

Ilo Kasvaa Savossa Oy merkittiin yhtiörekisteriin elokuussa 2020. Perustajajäseniä olivat Antti Siltala, Lelu Ojansivu, Timo Perälä, Antero Asikainen Kaikki heistä ovat tunnettuja savolaisia lentopalloihmisiä: Siltala ja Ojansivu pelaajia, Perälä vahva taustavaikuttaja, Asikainen Suomen Lentopalloliiton hallituksen jäsen.

Yhtiö on aloittanut suunnatun osakeannin, joka kestää elokuuhun 2021. Tavoitteena on saada yhtiölle 150 000 euron osakepääoma. Tähän mennessä tavoitteesta on koossa noin puolet. Osakkaiksi ovat lähteneet muiden muassa maajoukkuelentopalloilija Lauri Kerminen ja Eemi Tervaportti, Ponssen Juha Vidgren sekä TMR-Invest Oy:n Tuomo Rissanen. Muita osakkaita toistaiseksi ovat Tapani Vepsäläinen, Keijo Vepsäläinen ja Pekka Lipsanen sekä vieremäläinen lentopallovaikuttaja Seppo Nissinen.

Anti on suunnattu yrityksille ja yksityisille, jotka ovat jo ilmaisseet halukkuutensa lähteä mukaan. Yleisen osakeannin järjestäminen myöhemmin on mahdollista.

Yhtiön syntysanat lausuttiin jo syksyllä 2019, joten meneillään oleva koronapandemia ei ollut syy yhtiön perustamiseen. Yhtiön tarkoitus on ollut turvata savolaisen lentopalloilun tulevaisuus pitkällä tähtäimellä.

Toistaiseksi yhtiön hallituksessa on vain kaksi varsinaista jäsentä: Puheenjohtajana toimii Antero Asikainen ja jäsenenä Antti Siltala. Timo Perälä on hallituksen varajäsen, mutta hänet on valittu yhtiön toimitusjohtajaksi. Hallitusta täydennetään myöhemmin osakkaiden edustajilla.

Ilo Kasvaa Savossa Oy:n toimialaksi on määritelty ”kaikki laillinen suomalainen liiketoiminta”; toiminta ei siis rajoitu pelkästään lentopalloiluun.

  Takaisin