Seuraa meitä somessa:

Siipirikko LP Kangasala täyttä terästä

08.12.2022

Melkoisen liudan avainpelaajiaan sairastumisille ja loukkaantumisille menettänyt LP Kangasala osoitti riviensä tiiviyttä ja leveyttä torstai-iltana lyödessään edellisillan viisieräisestä silminnähden rasittuneen Arctic Volleyn 3-0 pikatahtia.

Peräti neljän Lempo Volleyn 1-sarjajoukkueesta lainatun farmipelaajan tuella voittanut LP Kangasala jatkaa liigan kärjessä.

Kangasala otti ottelun haltuunsa jo heti avauserässä.Joukkueesta olivat kokoonpanosta ulkona Viivi Pyhäjärvi, Emmi Riikilä, viime ottelussa itsensä loukannut Roosa Heikkiniemi, toinen passari Nea Luntamo ja vielä kaiken kruunuksi perulaishakkuri Kathrine Regalado oli kuumesairas, joten Pitkäjärven parketilla pelasi melko yleisölle tuntematon kuusikko. Erinomaista kautta pelaava Neea- Mari Joki otti kuitenkin varsinkin erän lopussa isoa roolia ja erä melko helposti kotijoukkueelle 25-17.

Toinen ja kolmas erä noudattelivat samaa kaavaa, ja itselleen oudommalla hakkurin tontilla pelannut marraskuun tähdistöönkin keskitorjujan roolissa valittu Netta Rekola näytti suuntaa ja myös hienosti ensimmäisestä kokonaisesta liigapelistään suoritunut Linnea Malinen onnistui tärkeillä hetkillä. Myös muut Lemposta lainalla olleet eli Riikka Vuorentausta, Adelia Launonen ja Tiia Tapio pääsivät haistelemaan liigatunnelmaa myös ihan kentällä asti. Toinen erä Kangasalle 25-14, kolmas 25-11 ja koko ottelu siis 3-0.

Nelli Rantanen, ArVo :

- Tänään ei oikein mikään onnistunut. Aika monta vuotta sarjaa pelanneena olen ilolla seurannut että sarja on tasoittunut ja voimasuhteet koko liigassa selvästi muuttumassa.

Linnea Malinen, Kangasala :

- Lyhyesti aika onnellinen olo.Ensimmäinen kokonainen liigapeli ja voitto.Enemmän jännitti tämä lehdistötilaisuus kuin itse peli.

Avo Keel, ArVo:

- Eilen raskas tappio painoi selvästi. Lähtökohtaisesti Kangasalan parempi materiaali ja eilisen jälkeinen lamaannus oli tänään ottelun ratkaisu. Jos meinataan tuon tason joukkue voittaa niin meillä täytyy lähes kaikki onnistua.

Arttu Keränen, Kangasala :

- Illan kuusikko oli tiedossa oikeastaan eilen ja pääsimme vähän käymään asioita läpi.Vastustajan eilisen pelin jälkeen oli odotettavissa joko täysin ärsytetty tai lamaantunut joukkue, tänään taisi olla lähempänä tuo jälkimmäinen.









LP Kangasala - Arctic Volley 3-0

25–17, 25–14, 25–11
Koti:Pöllänen 13/+9, Joki 13/+7, Rekola 8/+6
Vieras:Bruin 11/+5, Vander Mee 8/+1, Inskip 6/+5

Ässät: 8-4
Syöttövirheet: 7-9
Torjunnat: 11-3
Hyökkäys%: 39-30

Joukkueiden MVP:t
LP Kangasala Linnea Malinen
Arctic Volley Serena Bruin

PROlibero
Tiiamari Sievänen, LP Kangasala

Yleisöä: 308

Ottelutilasto

  Takaisin