Seuraa meitä somessa:

Suosikit hoitivat hommat miesten liigalauantaissa

10.12.2022

Miesten Mestaruusliigan lauantai oli ennakkosuosikkien juhlaa. VaLePa, Loimu, Hurmos ja Akaa-Volley hoitivat kaikki täydet kolme sarjapistettä itselleen

Kokemus oli valttia Loimaalla

Hurrikaani- Loimaa – Valepa Sastamala 0-3 (24-26,16-25,24-26)

Hurrikaani- Loimaa lähti haastavasta tilanteessa lauantai- illan kotipeliin hallitsevaa Suomen Mestaria vastaan. Isännillä oli alla kaksi katkeraa tappiota ja ennakkoon tiedettiin, että vastus on nyt pahin mahdollinen. Siihen nähden, Hurrikaani suoriutui kelvollisesti, vaikka erävoitto tai kaksi oli mahdollinen.

- Kyllä sillä on merkitystä jatkopalloilla, jos joukkue on pelannut yhteensä parituhatta liigapeliä, tai muutaman sadan, Jussi Heino tuskaili. Heinon harmituksen ymmärtää, sillä kotijoukkueella oli avauserässä erinomainen paikka napata Valepalta erävoitto, mutta lopulta rutinoituneempi vierasjoukkue oli tehokkaampi. Läpi ottelun Hurrikaani taisteli sen, minkä kykeni, mutta Valepan tasoinen joukkue ei anna mitään ilmaiseksi.



Tämän kauden aikana isäntien Kristers Dardzans on paikoitellen voittanut pelejä yksinään Hurrikaanille, mutta tänään Valepa osasi vaimentaa latvialaishakkurin hyvin. Vaikka tänäänkin hakkuri kirjautti kotijoukkueen isoimmat pisteet (20), hyökkäysprosentti jäi 38% lukemiin.

- Eka erä oli meiltä vaatimaton, ei saatu oikein konetta käyntiin, voittajien Urpo Sivula myönsi. Sivula oli väitteessä oikeassa. Valepa ihmetteli ensimmäisen erän alussa Loimaan liikuntahallin kirkkaita valoja, ja päästi isännät 21-16 johtoon. Tämä johto ei Hurrikaanille riittänyt, vaan piste pisteeltä sastamalalaisvieraat nousivat ensin rinnalle, ja sen jälkeen ohi. Jo avauserässä Jacob Ekman pommitti keskeltä useaan kertaan, ja sama tahti jatkui ottelun loppuun saakka. Vaikka Valepan parhaana palkittiin Urpo Sivula (18pist.), Ekmankaan (13pist.) ei olisi ollut väärä valinta. Niin suvereenisti ruotsalaiskeskipelaaja hyökkäsi.

Kun ensimmäisen erän orastava erävoitto lipui kotijoukkueen käsistä kalkkiviivoilla, toinen erä meni selvästi vierasjoukkueelle. Tässä erässä Mikko Esko näytti olevansa edelleen maailman luokan passari. Mies ruokki monipuolisesti ja erityisesti kakkospaikan hyökkäykset Sivulan kanssa olivat tuhoisia. Toiseen erään Valepa ei tehnyt yhtään hyökkäysvirhettä ja hyökkäysprosentti oli 63.



Kolmas erä alkoi Hurrikaanilta murheellisesti. Ennen kuin kaikki katsojat olivat ehtineet takaisin istumapaikoille, johti vierasjoukkue jo 8-0! Tuskin kukaan hallissa uskoi, että erästä muodostuu kuitenkin jännittävä, ja sen voittajaa joudutaan hakemaan aina jatkopalloilta saakka. Mutta niin vain kävi, että isännät aloittivat uskomattoman kirin, osittain onnistuneiden vaihtojen ansiosta. Heino marssitti Lauri Vanhasen ja Mikko Suomalaisen tilalle Adrián Petrufin ja Miro Leinosen. Vaihtojen jälkeen ottelun kulku muuttui totaalisesti, ja hetkessä kotijoukkue oli johtotilanteessa 16-14.

– Meillä suoristui selkä kolmannen erän vahvan alun jälkeen ja luulimme, että loppu tulee ilmaiseksi, Valepan valmentaja Janne Kangaskokko myönsi.



Vaikka Hurrikaani oli kahdessa erässä lähellä erävoittoa, ero kokeneeseen Valepaan tuli tasaisuudessa. Edelleen Hurrikaanille tulee virheputkia, joiden aikana vastustaja saa turhankin helposti pisteitä. Ja Valepan tasoista joukkuetta vastaan pisteputkia ei voi antaa.

– Reilut kaksi erää hyvää lentopalloa. Tasaisuutta tarvitaan lisää, ja sitä tulee harjoitusten ja pelikokemuksen myötä, Heino paljasti.

Seuraavan kerran Hurrikaani on parketilla ensi perjantaina, kun Loimaalle saapuu Akaa- Volley. Heino heitti lehdistötilaisuuden lopuksi ilmoille kryptisen vastauksen kysymykseen, pelaako Aleksi Muukkonen seuraavassa pelissä? – Tulkaa katsomaan, silloin selviää.

Hurrikaani Loimaa - VaLePa 0-3
24–26, 16–25, 24–26
Koti:Dardzans 20/+10, Suomalaine 5/+5, Haapaniemi 5/+3
Vieras:Sivula 18/+10, Mäkinen 15/+7, Ekman 13/+11

Ässät: 4-2
Syöttövirheet: 5-12
Torjunnat: 5-6
Hyökkäys%: 34-53

Joukkueiden MVP:t
Kristers Dardzans Hurrikaani
Urpo Sivula VaLePa

PROlibero
Eetu Pennanen, VaLePa

Yleisöä: 643

Ottelutilasto

Kuvat: Juuso Riponiemi

Loimu löysi peli-ilon ja palasi voittokantaan

Raision Loimu palasi voittokantaan Kerttulan lauantai-illassa, kun Etelä-Suomen tuplaviikonlopun toisestakin ottelusta tuli rovaniemeläiselle Perungan Pojille tappio. Raisiosta ei tullut pistettäkään mukaan, kun Loimu löysi pitkällä erätauolla uuden vaihteen ja puristi itselleen 3-1 (25-22, 23-25, 25-17, 25-16) kotivoiton.

Loukkaantumisten ja valmistautumisviikon sairastelujen kiusaama PerPo aloitti perjantain Vantaan ottelun tapaan Raisiossakin hyvin ja piti ruotsalaisen ykköstykkinsä ansiosta Loimua ahtaalla. Avauserä tuli niukasti isännille ja toinen vastaavasti vieraille. Pitkän erätauon jälkeen tahdin kentällä määräsi Loimu eikä voittajasta juuri ollut enää epäselvyyttä.

Ottelun paras pistemies oli PerPon hakkuri Fredric Gustavsson, joka teki 25 pistettä, mutta pääsi tehoissa vain 8 pistettä plussan puolelle. Loimun virkaveli Joonas Jokela tehtaili 21 pistettä tehoin +16. Loimulaisista pistetehtailuun osallistuivat myös keskipelaaja Eetu Mäki 14, yleispelaaja Sebastian Pozo Henrnadez 16 ja Väinö Rahko 11 pisteellään. Huomioitava saalis oli myös passari Tomi Saarisen viisi torjuntapistettä. PerPosta yleispelaaja Alvi Shurdhi teki 15 pistettä, mutta kaikki muut jäivät korkeintaan viiden pisteen saldoihin.



Otteluisäntä Jäspi palkitsi joukkueiden parhaiksi pelaajiksi Loimulta Tomi Saarisen ja PerPolta Alvi Shurdhin. Ottelun ProLibero oli Loimun Esko Vuorinen.

Lasse Jäntti, PerPo:

- Kaksi erää jaksettiin tapella ja sitten loppui puhti. Joka osa-alueella tuli takkiin, niin ei siinä selittely auta.

Eetu Mäki, Loimu:

- Kiva pelailla. Jäi tosi hyvä fiilis kolmos- ja neloserän jälkeen. En tiedä mikä kahdessa ekassa erässä oli, ei ollut fiilistä kentällä.



Guntis Atars, PerPo:

- Aloitimme aika tasaisesti. Ehkä vastustaja ei ollut valmiina. Peli oli tasainen ja olin tyytyväinen. Pitkän erätauon jälkeen meni sekaisin koko peli. Kolmannen erän aloitimme huonosti, kun Jokela syötti viisi helppoa ja sei saatu side outia hoidettua. Meillä on ollut aika vaikea 1,5 viikkoa, kun puoli joukkuetta on ollut kipeänä eikä ole ollut kunnon treenejä. Peli-ilo pitäisi saada jostain. Jos Fredricillä ei ole hyvä päivä, ei tule auttajia meillä. Vaikka Alvi palkittiin, niin minä en ole tyytyväinen hänen pelistä. Odotan häneltä enemmän.

Mika Rantanen, Loimu:

- Erikoinen ottelu, kun ekassa erässä tiukkaa taistelua. Vastustajan hakkuri pääsi hyviin tehoihin eikä saatu häntä kuriin. Toisessa erässä annettiin 10 pistettä suoraan vastustajalle ja sitä meidän peli ei vaan kestä. Onneksi saatiin hyvällä hengellä ja järkevällä syöttämisellä kontrolli omaan peliin. Pojat pistivät iloisella ilmeellä kaksi viimeistä erää.

Raision Loimu - PerPo 3-1
25–22, 23–25, 25–17, 25–16
Koti:Jokela 21/+16, Pozo Herna 16/+5, Mäki 14/+8
Vieras:Gustavsson 25/+9, Shurdhi 15/+5, Wetter 5/+3

Ässät: 9-8
Syöttövirheet: 13-10
Torjunnat: 13-6
Hyökkäys%: 50-36

Joukkueiden MVP:t
Tomi Saarinen Loimu
Alvi Shurdhi PerPo

PROlibero
Esko Vuorinen, Loimu

Yleisöä: 294

Ottelutilasto

Hurmos takaisin voittokantaan TUTO Volleyn kustannuksella

Karelian Hurmoksen neljäs perättäinen kotiottelu 15 päivän aikana tarjosi kotiyleisölle viihdettä koko rahalla. Vieraaksi saapunut TUTO Volley tarjosi isännille kovan vastuksen oikeastaan vain toisessa erässä. Joensuun runsaasta urheilutarjonnasta lentopallon oli valinnut 209 katsojaa, jotka loivat halliin jälleen hienon tunnelman.

Ensimmäistä erää Hurmos hallitsi alusta loppuun. Vähillä virheillä ja hyvillä tehoilla pelannut kotijoukkue onnistui laajalla rintamalla: Eetu Häyrinen ja Mikko Räsänen olivat kovimmat pistemiehet ja seitsikkoon noussut Lauri Jylhä pelasi niin ikään hienon erän tehoilla 4/+4. Atte Rissanen paukutti keskeltä kaikki kolme hyökkäystään pisteeksi. Ei TUTO Volleykaan virheitä pahemmin tehnyt, mutta tehot olivat liiaksi Matias Tihumäen ja Roope Keskisen varassa. Hurmoksen vahva syöttöpeli oli toki suuri syy tehojen puutteeseen.

Toisessa erässä TUTO Volley otti ohjat käsiinsä ja söi parhaan terän Hurmoksen pelistä. Suurimmat erot nähtiin hyökkäyspelissä, jossa Hurmos sortui peräti viiteen suoraan virheeseen vieraiden paiskoessa palloa yläkäsistä puolustuksen tavoittamattomiin. TUTO Volleyn ykköstykit löytyivät yleispelaajan paikalta Antti Karttusen tehoillessa lukemat 6/+4 ja Tuomas Siirilän säestäessä neljällä pisteellä. Häyrinen ja Räsänenkin ylsivät kuuteen pisteeseen, mutta muualta tehoja ei sitten juuri löytynyt, siitä kunnia kuuluu myös TUTO Volleyn erinomaiselle torjunta-puolustuspelaamiselle.

Pitkältä tauolta Hurmos palasi ensimmäisen erän tunnelmiin ja alkoi jälleen viedä peliä. Laadukas vastaanotto pohjusti hienon hyökkäyspelin, joka tuotti peräti 16 pistettä Häyrisen johtaessa joukkuetta tehoin 9/+7. Nuutti Niinivaara keräsi tehot 3/+3 ja oli tärkeä palanen isäntien hyökkäyksessä. Räsänen oli niin ikään hyvässä iskussa tehden viisi pistettä. TUTO Volleyn ykkönen oli neljällä pisteellä Siirilä, Tatu Vuorenmaa ylsi keskeltä lukemiin 3/+3. Hurmos vei erän lopulta 25-17.

Neljäs erä oli Hurmokselta erittäin vakuuttava. Pisteitä syntyi koko joukkueen voimin ja erityisesti neljä suoraa pistettä tuottanut torjunta loi tunnelmaa niin kentälle kuin katsomoonkin. Niinivaara onnistui kaikessa ja teki tehot 4/+4, Häyrinen ja Räsänenkin tykittivät neljä pistettä mieheen. Erän lopussa kentälle vaihdettu Niko-Matias Puhakka sai kunnian päättää ottelun hienolla nelospaikan hyökkäyksellä Hurmoksen voittoon. TUTO Volleyn peli sakkasi pahasti edellisiin eriin verrattuna, eikä vierasjoukkue kyennyt haastamaan suoranaisessa hurmoksessa pelanneita isäntiä.

”Ihan ei päästy omalle tasolle. Ei oltu alussa siellä eikä lopussa. Keskittyminen vähän herpaantui ja se näkyi kaikessa. Ei me vastaanottoon hävitty, minun pitäisi pystyä paremmin pyörittämään hyökkäystä” tuumi TUTO Volleyn MVP:nä ansaitusti palkittu passari Akseli Lankinen.

”Kokonaisuudessa parannettiin edellisestä pelistä. Toisessa erässä palattiin meidän perisyntiin eli tehtiin liikaa virheitä ja päästettiin kaveri sillä mukaan. Tänään tultiin pitkältä tauolta hyvin ja vähennettiin virheitä. Omassa pelissä kolme erää hyvää ja yksi ihan vihkoon. Se riitti tänään voittoon” sanaili Hurmoksen MVP Häyrinen.

”Ei ollut mahdollisuuksia vastata tänään Hurmoksen peliin ja kaikki kunnia Hurmoksen torjunnalle. Hurmos syötti ja vastaanotti hyvin. Hatunnosto heille, hyvin pelasivat” kiteytti TUTO Volleyn päävalmentaja Olli Kuoksa.

”Hyvä peli kokonaisuudessaan. Olen tyytyväinen siihen, miten Lauri Jylhä rauhoitti vastaanottoa ja Eetu Häyrinen puolusti hyvin. Syötettiin hyvin, vähän TUTO Volley ehkä antoi anteeksi siinä. Rovaniemellä taas uusi peli ja uusi haaste” kommentoi Hurmoksen päävalmentaja Matti Alatalo.

Hurmoksen pelit jatkuvat Rovaniemellä Perungan Poikien vieraana tulevana keskiviikkona. Seuraava kotiottelu on ohjelmassa viikon kuluttua ja Joensuuhun saapuu tuolloin Kyky-Betset. TUTO Volleyn matka jatkuu Kuopioon Savo Volleyn vieraaksi vierastuplan toisessa osassa.

Karelian Hurmos - TUTO Volley 3-1
25–17, 20–25, 25–17, 25–14
Koti:Häyrinen 25/+15, Räsänen 21/+12, Niinivaara 9/+6
Vieras:Siirilä 10/+3, Karttunen 9/+2, Tihumäki 9/+0

Ässät: 7-2
Syöttövirheet: 15-11
Torjunnat: 10-6
Hyökkäys%: 50-36

Joukkueiden MVP:t
Eetu Häyrinen, Hurmos
Akseli Lankinen, TUTO Volley

PROlibero
Tatu Hakkarainen, Hurmos

Yleisöä: 209

Ottelutilasto

Kuvat: Justus Timonen

KyKy-Betset jätti sarjapisteet Akaaseen

Akaa-Volleyn pikkujoulu päättyi niin joukkueen kuin kannattajien riemukkaaseen tuuletukseen. ”Kiitos Akaa, kiitos Akaa” -huudot kaikuivat peliareenan seiniltä Akaa-Volleyn kaadettua KyKy-Betsetin selkein numeroin 3 – 0 (25-18, 25-19, 25-20).

Joukkueiden avauskuusikot olivat odotetut. KyKy-Betsetin valmentaja Eduard Venski marssitti kentälle kokoonpanon Maks Skowronek, Tommi Siirilä, Kasper Pennanen, Oskari Keskinen, Olli Saarenmaa ja Aivars Petrusevics. Liberohommat jaettiin Illia Liunenkon ja Otto Keinosen kesken. Olli Kunnari luotti kuusikkoon Anton Välimaa, Panu Pitkänen, Sauli Sinkkonen, Ali Fazli, Greg Petty ja Mohammadreza Beik. Ja liberon tontille astui marraskuun liigatähdistöön valittu Elijah Risso.

Heti ottelun alussa kotijoukkueen MVP:ksi kolmen erän jälkeen valittu Beik osoitti olevansa hyvässä pelivireessä. Pallot kuolivat näyttävillä hyökkäyksillä ja tuuletukset olivat mallia Beik. Nuo tuuletukset tunnetaan jo kaikilla lentopallopaikkakunnilla. Tilanteessa 14 – 8 Venski otti passari Skowronekin penkille ja lähetti Tatu Venetjoen rakentamaan betonimiesten peliä. Riittäviä tehoja ei löytynyt ja Akaa marssi erävoittoon. Fazlin hyökkäystehot nousivat 83 ja Beikin 71 prosenttiin.



Toisessa erässä Akaa-Volley voitti jatkopallot lähes järjestään (69 % - 42 %). Tasaisen alun jälkeen Greg Petty rankaisi vieraita pahoilla aloituksilla ja vei joukkueensa 16 – 11 johtoon. Erän lopussa tuomari joutui varoittamaan vierasjoukkuetta jatkuvasta purnaamisesta. Kun huutelu ja käsien levittely jatkui, nousi ensin Venskille keltainen kortti ja myöhemmin Petrucevics sai katsella punaista lappua.

Kolmatta erää väritti kotijoukkueen syöttöpeli. Oliko Kunnari käskyttänyt joukkonsa harjoittelemaan syöttöjä, vai iskikö pelaajiin huolimattomuus. Joka tapauksessa Akaa-Volley sortui yhdeksää syöttövirheeseen. Pitkälti niiden ansiosta KyKy-Betset pysyi pitkään kotijoukkueen tahdissa. Erä päättyi lopulta syöttöspesialisti Jere Tikkalan pahaan aloitukseen, jonka jälkeen vieraiden hyökkäys oli helppo lukea ja Välimaa sai tuulettaa tappotorjuntaa.



Tommi Siirilä tunnusti joukkueensa hävinneen paremmalle.

- Eipä jäänyt palon jossiteltavaa. En voi olla tyytyväinen omaankaan peliin, kun tulee takkiin 3 – 0.

Sauli Sinkkonen kehui Akaa-Volleyn syöttöpeliä.

- Kun syöttö kulki kuin VaLePalla viime viikolla, niin onnistuimme torjunta-puolustuspelaamisessa. Mutta ei tämä voitto helpolla tullut. Töitä piti tehdä tosissaan.

Kunnari kiitteli nimenomaan torjunta-puolustuspelaamista.

- Aika hyvin saatiin vaimennuksia ja vastustajan hyökkäystehoja alas. Jatkopallot päättyivät meille 67 prosenttisesti, kun otettiin peli puolustuksen jälkeen rauhallisesti. Harjoitus tuottaa tulosta.

Akaa-Volley - Kyky-Betset 3-0
25–18, 25–19, 25–20
Koti:Fazli 18/+10, Beik 14/+6, Sinkkonen 8/+7
Vieras:Keskinen 13/+8, Siirilä 9/+6, Petrusevic 7/+4

Ässät: 4-1
Syöttövirheet: 18-9
Torjunnat: 8-5
Hyökkäys%: 59-38

Joukkueiden MVP:t
Akaa-Volley, Mohammadreza Beik
KyKy-Betset, Tommi Siirilä

PROlibero
Elijah Risso, Akaa

Yleisöä: 427

Ottelutilasto

  Takaisin