Seuraa meitä somessa:

Tiikereille neljä mielenkiintoista sopimusta

24.06.2014


Lelu Ojansivun suorituksista nautitaan Kokkolassa seuraavallakin kaudella. (Kuva: Tommy Lågland)

Hopeaa viime kaudella miesten Mestaruusliigassa saavuttanut Kokkolan Tiikerit on solminut neljä uutta pelaajasopimusta. Hakkureiksi on kiinnitetty Lelu Ojansivu ja Antti Ropponen, yleispelaajaksi yhdysvaltalainen Howard Jay Petty ja keskitorjujaksi Markus Väisänen. Tiikereillä on kasassa nyt 9 sopimusta.

Olli-Pekka ”Lelu” Ojansivu
- Lelun kanssa tehtiin 2 v sopimus ilman ulkomaalaispykäliä. Lelu on perheineen viihtynyt loistavasti Kokkolassa ja nauttii Kokkolan Baronin roolistaan ja samalla Tiikerit sekä koko Kaupunki ottivat mielellään Lelun jatkamaan pelaamista Kokkolassa. Lelu haluaa olla nostamassa Tiikerit yhä vahvempaan rooliin myös jatkossa ja Euroopan kentät kiinnostaa Tiikereiden paidassa kovasti myös.

Howard Jay Petty
- 24v ja 198cm pitkä yhdysvaltalainen yp tarttui Tiikereiden haaviin. Olimme jo viime kaudella Howardista kiinnostuneita, mutta silloin ei asiat vielä toteutuneet. Howard on erittäin ulottuva ja fyysinen pelaaja, joka tuo hyökkäyspeliin paljon lisää voimaa. Viime kauden Howard pelasi Kreikassa Lamisian joukkueessa.

Antti Ropponen
- 18v ja 193cm pitkä nuorten maajoukkue hakkuri saapuu 2v sopimuksella Kokkolaan. Antti on vasenkätinen ja tuo senkin osalta oman mausteensa Tiikereihin. Antti saapuu Kuortaneen valmennuskeskuksesta Kokkolaan ja on erittäin motivoitunut haastamaan itsensä sekä nousemaan seuraavalle tasolle urallaan. Antti on pärjännyt todella hienosti nuorten maajoukkuepeleissä ja nyt haluaa murtautua Mestaruusliigaan. –Antti oli vakuuttunut, että Kokkola on paras paikka kehittyä. Sekä harjoitusolosuhteet ja etenkin valmennus oli tärkeät asiat Antille. Antin perässä oli lähes kaikki liigajoukkueet joten olemme tyytyväisiä että saimme Antin Kokkolaan seuraavaksi 2 vuodeksi.

- Vasenkätinen hakkuri antaa meille erilaisia vaihtoehtoja peliin ja Antin myötä hakkurikaksikko on todella kova ensi kaudeksi.

Markus Väisänen
- Markus halusi jatkaa pelaamista Kokkolassa ja seuralla oli tahto myös pitää Markus täällä ja näin ollen keskari kolmikko on valmis ja kivenkova. Markuksella jäi viime kaudesta hiukan hampaankoloon, koska loppukausi meni loukkaantumisen varjostamana. Markus viihtyi Kokkolassa hyvin ja etenkin harjoitusolosuhteet sekä Tommin valmennustyyli miellyttivät Markusta. Seura on todella tyytyväinen, kun Markus valitsi meidät vaikka ottajia oli.

Kokkolan Tiikerien sopimukset:

P Steven Kehoe USA
P Lasse Jylhä (Kuortane 1-s)
H Lelu Ojansivu
H Antti Ropponen (Kuortane 1-s)
YP Howard Jay Petty, USA (Lamia GRE)
YP Lauri Jylhä (Kuortane 1-s)
KT Tommi Siirilä (Sampo)
KT Antti Leppälä
KT Markus Väisänen

Valm: Tommi Tiilikainen

  Takaisin