- Tuleva kausi on mulle ensimmäinen kokonainen Puijon liigajoukkueen matkassa. Olen todella kiitollinen Puijon ykköselle viime kausista, kun sopimus mahdollisti mukana olon kahdessa kovassa joukkueessa. Odotan innolla uuden joukkueen tapaamista kokonaisuudessaan ja uskon, että taistelemme mestaruudesta myös ensi kaudella. Kevät ei ollut itselleni kovin helppo, sillä mietin mihin suuntaan haluan edetä, mutta rakkaus lentopalloon voitti. Viime kaudella pääsimme liigassa tavoitteisiimme, ja mielestäni olosuhteet sekä valmennus Puijossa ovat ihan priimaa. Niin syntyi päätös jatkaa Kuopiossa ja pidän myös tärkeänä, et saan edustaa kotikaupungin joukkuetta. Ensi kaudella vietän välivuotta ja saan siis keskittyä täysillä lentopalloon ja myös edessä oleviin europeleihin. Kesä menee treenaillessa ja töissä, mut ehdin myös piipahtamaan lomalla Ranskassa.
Urheilumaailmassa kaikki palaset loksahtavat kohdalleen suhteellisen harvoin, mutta yleispelaaja Teija Vuorenmaan ensimmäinen ottelu Puijossa oli aika lähellä täydellisyyttä: 25 pistettä plakkariin ja siitä Ruutuun haastatteluun. 24-vuotias ja 181-senttinen pelätyt viistohyökkäykset taitava yleispelaaja opiskelee Kuopiossa wellness tradenomiksi, joten jatkopäätös oli elämäntilanteen myötä helppo.
- Viime kaudella oma peliaikani jäi hieman vähäisemmäksi, mikä toki silloin harmitti. Toisaalta meillä oli älyttömän kovatasoinen joukkue ja hyvö meininki, joten oli helppoa tehdä päätös jatkosta Kuopiossa. Kiva jatkaa tutussa ympäristössä. Ensi kaudella haluan toki kehittyä lisää ja haen etenkin sellaista tasaisuutta omiin suorituksiini. Totta kai taistelemme joukkueena siitä kirkkaimmasta mitalista. Kesä kuluu töissä ja treenaillessa, mut kyllä mulla jotkut festaritkin oli suunnitelmissa.



















