Seuraa meitä somessa:

Tolvasesta Savo Volleyn toinen valmentaja, liberoksi japanilainen Kawaguchi

04.08.2018

Sampo Volleyn viime kaudella SM-pronssimitaleille valmentanut Timo "Dole" Tolvanen on tehnyt 1+1-vuotisen sopimuksen Savo Volleyn apuvalmentajan pestistä. Savo Volleyn liberon tontille on puolestaan hankittu yksivuotisella sopimuksella 23-vuotias Taichi Kawaguchi Japanista.

tolvanen jakaa valmennusvastuun aiemmin kaksivuotisen sopimuksen tehneen päävalmentajan Jukka Tuovisen kanssa.

Kaksi edellistä kautta muissa seuroissa päävalmentajan tehtäviä hoitaneelle Tolvaselle ei tuottanut vaikeuksia asennoitua Tuovisen aisapariksi.

- Apuvalmentajan pesti ei niinkään ole ongelma, sanoo Tolvanen.

- Sitä piti miettiä, kuinka pystyn hoitamaan hommani niin, että olisin Jukalle ja joukkueelle enemmän hyödyksi kuin haitaksi.

- Olen ulospäin suuntautunut ihminen, ja nyt pitää totutella rooliin, jossa olen enemmän taustalla oleva ja analysoiva.

Tolvanen uskoo, että hänen ja Tuovisen yhteistyöstä on hyötyä kummallekin osapuolelle.

- Minä osaan katsoa asioita toiselta kantilta, ja pystyn tarvittaessa perustelemaan, jos olen jostain eri mieltä. Uskon myös oppivani
Jukalta paljon tulevia valmentajan tehtäviäni varten.

Kaksikko ei ole vielä tehnyt tarkkoja suunnitelmia työnjaosta tulevan kauden aikana.

- Katsotaan, miten hommat lähtevät pyörimään ja muotoutumaan, sanoo Tolvanen.

Päävalmentaja Jukka Tuovinen toivottaa apurinsa tervetulleeksi.

- Mielenkiinnolla odotan, miten homma lähtee käyntiin, sanoo Tuovinen.

- Molemmilla on omat vahvuutensa, ja uskon, että ne voidaan käyttää joukkueen hyväksi.

Tuovinen on kuitenkin selkeästi päävastuussa valmentamisesta. Hän ei vaikeuksia odota kahden vahvan persoonan kohtaamisesta.

- Kaksi aikuista ihmistä - silloin on miehissä vikaa, jos ei yhteistä säveltä löydy.

Timo Tolvanen
synt 8.11.1977
Peliura:
706 SM-ottelua (eniten Suomessa)
70 A-maaottelua
5 Suomen mestaruutta
5 Suomen cupin mestaruutta
Valmentajaura:
2016-2017 Puijo Wolleyn naiset, Ykkössarja: sarjakakkonen
2017-2018 Sampo Volley miehet, Mestaruusliiga: pronssia

Taichi Kawaguchi liberon tontille

Savo Volleyn liberon tontille on hankittu yksivuotisella sopimuksella 23-vuotias Taichi Kawaguchi Japanista.

Kawaguchi pelasi viimeksi Japanin pääsarjassa Tommi Tiilikaisen valmentamassa Toyota Gosei Trefuerza -joukkueessa.
Libero on pelannut Tiilikaisen joukkueessa myös yleispelaajan roolissa. Joukkue sijoittui Japanin mestaruussarjassa viime kaudella toiseksi.

Japanilaisen meriittilistalta löytyy myös high school -joukkueiden mestaruuksia, U23-joukkueiden MM-kisojen kuudes tila, U23-joukkueiden Aasian mestaruuskilpailujen hopeamitali, sekä mitalisijoja seurajoukkueiden Aasian mestaruusturnauksista.

Päävalmentaja Jukka Tuovinen on nähnyt Kawaguchin pelejä videolta.

- Kova pelimies hän on. Hihalyönti näkyy olevan kunnossa, mutta vahvimmaksi osa-alueeksi näkisin hänellä puolustuspelaamisen.
Kawaguchi on jo saapunut Suomeen, ja hän liittyy välittömästi joukkueen harjoitusvahvuuteen.

Taichi Kawaguchi
synt. 27.4.1995
63 kg / 172 cm
Maaotteluita Japanin U20 ja U23 -joukkueissa
Japanin liigan hopeamitali 2017 Toyotan joukkueessa
Valittiin Japanin liigan all-star -joukkueeseen 2018

Savo Volleyllä on nyt 12 pelaajasopimusta:
Olli-Pekka Ojansivu, Miro Määttänen, Andrus Raadik, Petteri Penttinen, Aleksi Kaatrasalo, Eetu Häyrinen, Jukka Lehtonen, Jere Heiskanen, Antti Siltala, Fedor Ivanov, Severi Savonsalmi ja Taichi Kawaguchi.
Valmentajat:
Jukka Tuovinen ja Timo Tolvanen.

Tästä linkistä pääset katsomaan julkaisuvideon.

Kuvat: Markus Aspegren

  Takaisin