Seuraa meitä somessa:

VaLePa Hunajaturnauksen ykkönen

13.09.2020

VaLePan lentopallon Mestaruusliigakauteen valmistautuva joukkue on sekoitus nuoruutta ja kokemusta. Mikko Eskon (42) ja Anssi Vesasen (40) johtama konkarikaarti on saanut rinnalleen neljä 2000-luvulla syntynyttä pelimiestä. Sekoitus toimi hyvin Akaan viiden joukkueen Hunajaturnauksessa. Sastamalalaiset hävisivät turnauksessa ainoastaan yhden pelin.

Loppusijoituksissa kakkospaikan napannut Vantaan Ducks onnistui yllättämään viime vuosien kestomenestyjä VaLePan lukemin 2-1 (25-20, 18-25, 16-25). VaLePan hyökkäyspeli onnahti ottelussa pahasti. Tehot putosivat 37 prosenttiin.

Hurrikaani Loimaa jättäytyi viime tingassa Hunajaturnauksesta pois. Tiedotteen mukaan syynä oli varovaisuus. Loimaalaiset eivät halunneet tulla usean joukkueen tapahtumaan aivan kauden kynnyksellä. Sairastumisriski haluttiin minimoida.

Saarenmaa Vörkpalliklubi, Raision Loimu, VaLePa, Vantaan Ducks ja Akaa-Volley pelasivat näin yhdenkertaisen sarjan kolme-eräisiä otteluita. Tulokset menivät mukavasti ristiin, kun valmentajilla oli mahdollisuus kierrättää pelaajia ja kokeilla rohkeasti uusiakin kuvioita.

Sarjataulukko VaLePan takana (10 erävoittoa) muodostui erittäin tasaiseksi. Ducks, Saarenmaa ja Akaa-Volley saavuttivat kaikki kuusi erävoittoa ja kunniataulukossa järjestys muodostui juuri tuoksi voitettujen ja hävittyjen pisteiden suhteen vuoksi. Raision Loimu onnistui voittamaan ainoastaan kaksi erää, toisen Ducksia ja toisen Akaa-Volleyta vastaan ja jäi turnauksen jumbosijalle.

Akaa-Volleyn peli kehittyy suotuisaan suuntaan kauden avauspelin lähestyessä. Lokakuun kolmantena päivänä Monarille saapuu Karelian Hurmos ja siitä käynnistyy akaalaisten neljäs kausi korkeimmalla sarjatasolla.

Hunajaturnauksessa edukseen esiintyivät akaalaisten kokeneet sarjajyrät. Eetu Pennanen ei välttämättä ole hyökkäystilastojen kärjessä, mutta on pelipaikkansa mukaan todellinen yleispelaaja. Vastaanotto toimii luotettavasti, hyppysyöttö on sekä tehokas että melko varma ja niin sanottujen roskapassien päättämisessä Pennanen on liigan kärkipäätä.



Niin ikään yleispelaajan tontille istutettu Joni Mikkonen syttyy aina parhaimpaansa kotisalissa. Esimerkiksi Hunajaturnauksen viimeisessä pelissä Loimua vastaan Mikkosen tehotilasto näyttää lukemia 8/+7, vastaanottotarkkuus 71 prosenttia, hyökkäystehot 78 prosenttia ja lisäksi yksi ässäsyöttö. Nämä kaikki kahdessa erässä. Kolmannen erän Mikkonen sai huilata.

Hakkuri Urpo Sivula on menossa kenties uransa parhaaseen liigakauteen. Jos Akaa-Volleyn passareilla Markkus Keelillä ja Mikko Kuuselalla alkavat muut konstit loppua, niin korkea passi Sivulalle tuottaa lähes aina hyvän tuloksen.

Ja sitten Akaan kokeneet keskipelaajat, Aleksi Kaatrasalo, Markus Kaurto ja Panu Pitkänen. Kolmikko pelaa koko ajan erinomaisella tasolla. Keskipeliin Akaa-Volley ei liigakauden aikana nitkahda.

Akaa-Volleyn valmentaja Oliver Lüütsepp oli yhtä hymyä Hunajaturnauksen päätyttyä.

- Saimme turnauksesta sen mitä haimme. Ensinnäkin nyt oli tilaisuus kierrättää pelaajia. Saimme kokemusta erilaisista kokoonpanoista ja nuoremmat haastajat saivat näyttää kykynsä. Tämä viikonvaihde valmisti meitä hienosti kolmen viikon päästä alkavaan kauteen.

Lüütsepp kiitti erityisesti Saarenmaata ja VaLePaa vastaan käytyjä kamppailuita. Valmentajan silmiin ottelut näyttävät siis erilaisilta kuin yleisön. Saarenmaan Akaa-Volley voitti 2-1, mutta VaLePa vei joukkueiden kohtaamisen puhtaasti 3-0.

- Meillä on pelaajien fysiikkapuoli kunnossa näin ennen kauden alkua. Hunajaturnauksessa pelattiin kolmen päivän aikana monta kovaa peliä ja siitä huolimatta emme kokeneet loukkaantumisia tai muita vastoinkäymisiä, muistutti Lüütsepp.

Luonnollisesti valmentajat näkevät aina joukkueen otteissa parantamisen varaa.

- Ensi viikolla pitää keskittyä etenkin passareiden ja hyökkääjien yhteistyöhön. Ajoituksissa on vielä hiomista. Etenkin keskipelaajien ja passareiden yhteistyön pitää olla ajoituksiltaan saumatonta.

Akaa-Volley kohtaa VaLePan vielä kertaalleen ennen sarjakauden alkua. Joukkueet kohtaavat toisensa Pälkäneellä 18.9.

Turnauksen tulokset ja tilastot

  Takaisin