Seuraa meitä somessa:

VaLePa otti jo finaalipaikan katkolle - Hurrikaani 2-0 -johtoon

28.03.2018

VaLePalla on torstaina Rovaniemellä mahdollisuus ottaa jo finaalipaikka omakseen sen voitettua keskiviikkona Team Lakkapään kolmannen kerran. Hurrikaani-Loimaa puolestaan otti toisen välierävoittonsa Sampo Volleysta.

VaLePa antoi kahdesti siimaa Team Lakkapäälle

Team Lakkapää sai kaksi mahdollisuutta ottaa ensimmäisen erävoittonsa lentopallon Mestaruusliigassa kolmannessa välieräottelussa Vammalan Lentopallolta, mutta se ei kyennyt käyttämään tilaisuutta hyväkseen, vaan VaLepa otti puhtaan 3-0 voiton (25-22, 25-21, 25-12).

Ensimmäinen erä oli VaLePan hallintaa alusta alkaen. Se johti erää jo 6-13 ennen kuin Lakkapää uskalsi lähteä mukaan peliin. Lakkapää nousi Urpo Sivulan hyökkäysvirheiden ja Jouni Palokankaan aloitussyöttövuorolla tilanteesta 15-20 22-20 johtoon, mutta tämän jälkeen joukkue suli täysin ja sen hyökkäyspeli katosi kokonaan ja VaLePa kiitti ja vei erävoiton.

Toisessa erässä pelattiin pitkään tasaisissa merkeissä, kunnes erän puolivälin jälkeen Lakkapää meni etenkin libero Jeremy Daviesin huiman puolustuspelin avittamana jo 18-13 johtoon. Tämän jälkeen Lakkapää jälleen alkoi varoa pelaamista ja joukkueen otteista paistoi se, että VaLePa oli voittanut kaikki erät siihen mennessä. Lakkapään ujostellessa VaLePa kiitti, nousi tasoihin ja vei erän itselleen.



Kolmas erä alkoi nopealla VaLePan 0-3 johtoasemalla. Tämä viitoitti erän kulkua, joka ratkesi Mikko Eskon syöttövuorolla. Esko syötti VaLePan tilanteesta 10-12 peräti 10-20 johtoon ja erä ja koko ottelu oli taputeltu.

VaLePa ratkaisi ottelun hyökkäyspäässä. Se jaksoi puolustaa kärsivällisemmin kuin Lakkapää ja päätti jatkohyökkäykset selvästi kotijoukkuetta tehokkaammin ja tarkemmin. Muutoin joukkueet olivat varsin tasaväkisiä. VaLePa pystyi paremmin käyttämään Lakkapään vastaanottoa hyväkseen, mutta myös Lakkapää syötti todella hyvin. Erik Sundberg oli VaLePan tehokkain ja takaisin paremmin tasolleen päässyt kotijoukkueen hakkuri Casey Shcouten kotijoukkueen tehokkain. Parasta peliä Lakkapäästä esitti kuitenkin libero Jeremy Davies, joka antoi useilla puolustuksillaan kotijoukkueelle mahdollisuuden ottaa break point -pisteitä.
Kommentit ottelun jälkeen:

Passari Mikko Esko, VaLePa:

- Jatkoimme siitä, mihin kotona jäimme. Palokankaan syöttövuoroon me kadotimme pelimme ja teimme liikaa virheitä. Pystyttiin kuitenkin kääntämään ensimmäinen erä meille. Lakkapää jatkoi toiseen erään hyvin. Lehtimäen Artun syöttövuorolla tulimme sitten takaa ohi erävoittoon. Ottelun ratkaisun kannalta se oli merkittävä hetki. Huomiseen peliin valmistaudumme samalla tavalla kuin muihinkin otteluihin.

Yleispelaaja Jere Mäkinen, Team Lakkapää:

- Peli alkoi hengettömästi. Saimme hengen päälle ja aloimme taistella. Peli-ilme oli huomattavasti parempi kuin vierasotteluissa. Viimeinen erä meni ohi. Taistelu loppui kolmanteen erään. Valepa syötti tänään siten, että meidän piti pitää vastaanotossa jalat koko ajan liikkeessä.



Päävalmentaja Sami Kurttila, VaLePa:

- Ensimmäisessä erässä meillä oli musta hetki. Meillä tuli meitä leimaava kiire siinä hetkessä. Ensimmäisen erän voitto oli todella tärkeä. Tämä oli koko joukkueen voitto. Huomenna pyrimme olemaan vielä parempia.

Päävalmentaja Henri Tuomi, Team Lakkapää:

- Kahdessa ensimmäisessä erässä saimme taisteltua hyvän johtoaseman. Emme pystyneet kuitenkaan taistelemaan voittoa noista eristä. Kolmanteen erään meillä loppui usko. Huomenna jätämme kentälle kaiken, mitä meiltä löytyy.

Parhaat pelaajat:
Markus Kaurto, VaLePa
Jeremy Davies, Team Lakkapää

Team Lakkapää - VaLePa 0-3
22-25, 21-25, 12-25
Team Lakkapää: Schouten 12/+3, Walsh 8/+5, Palokangas 6/+1
VaLePa: Sundberg 12/+8, Sivula 10/+5, Kunnari 9/+1
Katsojia: 870

Ottelutilasto

Hurrikaani ratkaisi viidennessä makean kotivoiton

Sampo Volley haastoi vahvasti Hurrikaani-Loimaan sen välierien ensimmäisessä kotiottelussa, mutta lopulta loimaalaiset nappasivat sarjassa 2-0 -johdon kukistettuaan vieraat 3-2 (25-20, 25-22, 21-25, 18-25, 15-9).

Välieräsarjan toinen ottelu Loimaan liikuntahallissa eteni vaiherikkaasti, mutta päättyi lopulta Hurrikaanin voittoon. Kaksi ensimmäistä erää Sampo katseli, kun Hurrikaani pelasi. Kolmannessa erässä Hurrikaanin ote kirposi, ja nyt oli Sampon aika juhlia kahden erän verran. Viidennessä aloitettiin tasapäisesti, kunnes erän puolivälissä Hurrikaani onnistui riuhtaisemaan muutaman pinnan johdon, joka piti loppuun asti.

Vaikka Hurrikaani näytti hallitsevan ottelun alkua, sen peli ei ollut kovinkaan vakuuttavaa. Myös kaikki tuurit olivat silloin kohdallaan, ja pallo kuoli epätoivoisistakin paikoista. Toisaalta Sampo jatkoi nuhaista laitapeliään, eivätkä Enderwin Herrera, Andrus Raadik ja Eetu Häyrinen pystyneet kahdessa erässä nousemaan tehdyissä pisteissä edes yhdessä plussan puolelle.

Hurrikaanista Max Staples oli kaksi erää pitelemätön. Hänen hyökkäysprosenttinsa oli pitkälle erätauolle mentäessä 89. Myös Antti Ropponen antoi pallolle kunnolla kättä, eikä Tom D-P:kään pettänyt.

Kolmannen erän alussa hallissa oli pelottavan hiljaista. Yleisö istui pienen välipalan jälkeen tyytyväisenä eikä innostunut samaan kannustukseen kuin ottelun alussa. Ilmeisesti myös joukkue aisti tämän ja alkoi tehdä virheitä virheen perään. Varsinkin syöttöpelissä vajottiin jälleen kauas ensimmäisten erien tasosta. Sampo vaihtoi toisessa erässä hakkuriksi Timo Leikaksen. Leikas ja jostain peli-ilonsa kaivanut Raadik pistivät palloa Hurrikaanin kenttään aivan uudella ilmeellä. Sama into jatkui myös neljännessä erässä, jossa Hurrikaani ei tuntunut onnistuvan missään.

Viidennen erän ratkaisu alkoi muhia, kun 6-5-johtotilanteessa Hurrikaani-torjunta onnistui pysäyttämään Raadikin kuutospaikan hyökkäyksen. Yleisö eli jälleen vahvasti mukana, kun Tom D-P:n tilalle vaihdettu Tomi Rumpunen sai syötöillään Sampo-vastaanoton vapisemaan. 11-7-tilanteessa sampolaisten päät painuivat alas antautumisen merkiksi.

Aleksi Kaatrasalo (Sampon paras):

- Mielenkiintoinen matsi. Hurrikaani pelasi kaksi erää hyvin. Meillä peli alkoi sujua pitkän tauon jälkeen. Viidennessä Hurrikaani palasi taas ottelu alun tasolle.

Max Staples (Hurrikaanin paras):

- Vaikea peli. Olen todella väsynyt. Tauon jälkeen syöttömme hävisi.

Timo Tolvanen, Sampo Volleyn päävalmentaja:

- Kuusi erää meni ennen kuin saattin peli käyntiin. Laidasta ei ole onnistuttu, mutta kolmannessa erässä alkoi pallo kuolla myös sieltä. Vielä ei veto riittänyt kuitenkaan ottelun voittoon saakka. Meille tuli huono hetki viidennen erän puolivälissä. Mutta enemmän harmittaa kahden ekan erän pelimme. Huomenna jatketaan. Kaikki on vielä auki.

Lauri Rantanen, Hurrikaani-Loimaan päävalmentaja:

- Kaksi ekaa erää olisi ollut Sammon vietävissä. Kolmannessa erässä ei enää saatu riittävän painavaa syöttöä. Vahva startti saatiin viidenteen erään kotiyleisön tukemana. Tyylipisteitä ei jaettu, mutta huomenna on mahdollisuus parantaa.

Kolmas välierä pelataan heti torstaina Loimaalla. Finaaleihin selviää neljällä voitolla.

Hurrikaani Loimaa - Sampo Volley 3-2
25-20, 25-22, 21-25, 18-25, 15-9
Hurrikaani Loimaa: Staples 29/+16,Ropponen 21/+11,Douglas-Pow 14/+4
Sampo Volley: Raadik 24/+11,Väliaho 15/+14,Kaatrasalo 14/+13
Katsojia: 860

Ottelutilasto

Juuso Riponiemen kuvat

Välierien tilanteet

VaLePa - Team Lakkapää 3-0
Sampo Volley - Hurrikaani-Loimaa 0-2

Välierien otteluohjelma

To 29.3. 18:30 Team Lakkapää - VaLePa
Tarvittaessa
Su 1.4. 17:00 VaLePa - Team Lakkapää
Ke 4.4. 18:30 Team Lakkapää - VaLePa
La 7.4. 17:00 VaLePa - Team Lakkapää

To 29.3. 18:30 Hurrikaani - Sampo Volley
Su 1.4. 17:00 Sampo Volley - Hurrikaani (Pielavesi)
Tarvittaessa
Ma 2.4. 17:00 Sampo Volley - Hurrikaani (Siilinjärvi)
Ke 4.4. 18:30 Hurrikaani - Sampo Volley
La 7.4. 17:00 Sampo Volley - Hurrikaani (Siilinjärvi)

Kuvat:
Asko Leskinen / Lakkapää
Juuso Riponiemi / Hurrikaani

  Takaisin