Seuraa meitä somessa:

VaLePa voiton päässä mestaruudesta

20.04.2017

VaLePa jatkoi murskaavaa menoa miesten Mestaruusliigan finaalisarjassa kukistaen Hurrikaani-Loimaan jo kolmannen kerran, nyt Loimaalla 1-3 ( (21-25, 18-25, 25-18, 16-25).

Mestaruus on katkolla ensimmäisen kerran näin jo sunnuntaina Sastamalassa kello 13 alkavassa neljännessä finaalissa.

Kolmannen finaalin VaLePa voitti keskeltä Mikko Eskon upeasta tarjoilusta erityisesti kahden ensimmäisen erän aikana. Kolmannessa voittoerässä ratkaisevaan rooliin nousi akseli hakkuri Urpo Sivulan kanssa.

Hurrikaanin kantava voima oli yleispelaaja Eemeli Kouki, joka teki uudeksi liigan yhden ottelun piste-ennätyksekseen 26 pistettä.

Aloitukset:
Hurrikaani: Peacock, Mi.Oivanen, Smith, Kouki, Kutinlahti, Koppanen, Mäntylä (L)
VaLePa: Esko, Sivula, Jokinen, Kunnari, Guymer, Carmody, Korhonen (L)

Edelleen Matti Oivanen oli poissa Hurrikaanin riveistä, vaikka olikin pukenut. Miestä ei nähty iskulyöntirullauksessa ennen ottelua.

Avauserä oli tarkkaa pelaamista ja ero pysyi maksimissaan yhdessä pisteessä pitkään. 1-3 -tilanteen jälkeen nähtiin seuraavan kerran kahden pisteen ero vasta 13-15 -tilanteessa Guymerin otettua koko ottelun ensimmäisen torjunnan Koukista. VaLePa nappasi myös kaksi seuraavaa pistettä ja karkasi yhtäkkiä 13-17 -johtoon. Koukin torjuntapiste sytytti kuitenkin kotijoukkueen ja loimaalaisten neljän perättäisen pisteen myötä erä oli jälleen tasan (17-17).

Carmodyn torjunta Smithistä oli seuraava ”painonsiirto” erässä (20-22). Kun Oivanen epäonnistui seuraavassa hyökkäyksessä ja sama mies pysähtyi heti perään VaLePan torjuntaan, oli erä ratkaistu.

Kouki teki avauserään kotijoukkueelle yhdeksän pistettä, mutta siihen vastasi VaLePan keskipelaajakaksikko Carmody-Guymer kymmenellä pisteellä

Toiseen erään vieraat repäisivät eron lähes identtisessä vaiheessa avauserään verrattuna, nyt Timo Jokisen kahden hyökkäyspisteen ja yhden torjunnan johdolla (11-16). Hurrikaani ei enää otetta pelistä erän lopussa saanut ja punaiset tulittivat selkeän erävoiton.

Kahden erän jälkeen keskipelaajien tilastoista löytyi ison ero. Hurrikaanin kaksikko Kutinlahti-Koppanen oli tehnyt vain yhden pisteen, kun VaLePan kaksikon saalis oli huikeat 17 pistettä.

Kuten niin usein, ns. pitkä erätauko muutti tapahtumien kulun suuntaa. Hurrikaanin neljä perättäistä pistettä nosti loimaalaiset kolmannessa erässä johtoon 12-9 luoden uskoa parempaan. Tomi Mutkan ässäsyötöllä ero kasvoi jo viiteen (17-12). Kotijoukkueen herättäjänä toimi kaksi ensimmäistä erää yksin joukkuetta kantanut Kouki, joka oli ehtinyt merkkauttaa jo 24 pistettä kolmeen erään. Lisäksi VaLePan keskipeli tyrehtyi käytännössä täysin.

Näin Hurrikaani katkaisi VaLePan kahdeksan perättäisen erävoiton sarjan avauspelin ensimmäisen erän jälkeen.

Neljäs erä alkoi VaLePan hakkurin Sivulan näytöksellä: Sivula johti joukkonsa 3-9 -johtoon pommittaen viisi pistettä erän alkuun hyökkäyksillään ja syötöillään. Tästä eivät loimaalaiset enää toipuneet ja loppupeli oli punaista myrskyä Loimaan liikuntahallissa.

Urpo Sivula, VaLePan hakkuri:

- Oikeastaan aika samanlaista peliä kuin kaksi ensimmäistä. Kolmanteen erään lähdettiin vähän kävelemään, hyvä että Hurrikaani hakkasi meidät siinä ihan pystyyn. Sitten ryhdistyttiin ja vietiin homma kotiin.

- Joka päivä on tehty salilla tämän tavoitteen eteen töitä. Hyvä, että kaikki ovat kunnossa kun pelataan näitä tärkeimpiä pelejä.

- En ota mitään ongelmaa siitä, että on ns, katkaisupeli edessä. Lähdetään pelaamaan jokaista peliä ihan omana pelinään. Ei oteta mitään katkaisupaineita.

Eemeli Kouki, Hurrikaanin yleispelaaja:

- Tuntui, että pystyimme pelaamaan kauhean hyvällä fiiliksellä. Ei vain onnistuttu niin laajalla rintamalla kuin VaLePa. VaLePa oli erinomainen. Totta kai itseltäni hyvä peli, ei se vain tässä kohtaa lämmitä. Ei tässä itselleen pelata, voitosta tässä pelataan.

- Nousimme kerran Loimussa pelatessani 0-3 -tappiolta voittoon pudotuspelisarjassa. Ei mitään paineita oteta.

Sami Kurttila, VaLePan päävalmentaja:

- Pelin taso on parantunut kaudella pikku hiljaa. Haluan kuitenkin katsoa eteenpäin, en taaksepäin. Kovasti on töitä tehty ja palkintoja on tullut. Niillä ei nyt ole merkitystä. Pitää tehdä järkeviä juttuja taas sunnuntaina.

- Oma syöttö-vastaanotto oli teemana tuoda edellisestä kotipelistä tänne. Kolmannessa saimme mitä ansaittiin. Tämä ei ole mäkihyppyä, eikä taitoluistelua: tyylipisteitä ei jaeta. Kipinä tuli silmään takaisin, maha ei todellakaan ole täynnä. Teimme 21 pistettä vastustajan 7 vastaan keskeltä, kaksi karvanaamaa pystyy auttamaan joukkuetta aika kivasti.

Lauri Rantanen, Hurrikaanin päävalmentaja:

- Kaikille isot kiitokset kannustuksesta ja työstä, jota tänään tehtiin. Syöttö-vastaanottopeli oli kaikesta huolimatta meillä sellaista, että olisimme voineet voittaa. Kaverin torjunta-puolustus oli kovaa, kuten myös jatkopallopelaaminen.


Miesten finaalien otteluohjelma

SU 23.4. 13:00 VaLePa - Hurrikaani, Vexve Areena Sastamala
Tarvittaessa
TI 25.4. 18:00 Hurrikaani - VaLePa, Gatorade Center Turku
PE 28.4. 18:00 VaLePa - Hurrikaani, Vexve Areena Sastamala
SU 30.4. 12:30 Hurrikaani - VaLePa, Gatorade Center Turku

Ottelukuvat Juuso Riponiemi

Ottelutilasto

  Takaisin