Seuraa meitä somessa:

Välimäki hakkuriksi ja Honkanen liberoksi LP-Vampulaan

16.06.2021

LP-Vampulan liigajoukkue alkaa olla muutamaa pelaajaa vaille valmis. Joukkueen hakkuriksi on nimetty ykkössarjajoukkueesta tuttu Marika Välimäki, joka kävi jo viime kaudella muutamaan otteeseen liigakentällä. Liigajoukkueen liberoksi tulee Veera Honkanen, joka pelasi viime kaudella Nurmon Jymyn liigajoukkueessa. Liberoksi on jo aiemmin nimetty myös Aino Ollonen.

LP-Vampula Huittisen manageri Timo Talvitie odottaa hyvässä fyysisessä kunnossa olevalta Marika Välimäeltä vahvaa pelaamista tulevalla tai tulevilla kausilla.

–Meillä oli Marikan kanssa jo aiemmin liigasopimukset, mutta ne katkesivat loukkaantumisiin jo heti alkuvaiheessa. Nyt hänellä on takanaan kaksi ehjää kautta ja Marika on ollut ykkössarjajoukkueen kapteenina sekä vieraillut farmisopimuksen ansiosta liigajoukkueessakin. Olemme tehneet hänen kanssaan sopimuksen hakkurin paikan pelaamisesta, mutta yleispelaajan roolikaan ei ole hänelle vieras, sanoo Talvitie.

Marika Välimäki on tehtyyn sopimukseen erittäin tyytyväinen. Hän tykkää lyödä palloa lujaa ja haluaa haastaa itseään.

–Vihdoinkin. Tehtävä on nyt vaativampi ja vastuullisempi, mutta se sopii minulle. Liigajoukkueessa meno on niin treeneissä kuin peleissäkin erilaista kuin ykkössarjassa.

26-vuotias Välimäki aloitti lajin parissa 6-vuotiaana ja nyt on käynnistymässä 21. kausi. Lentopallon pariin hänet houkuttelivat sisarukset ja kaverit. Hän on nopea ja ketterä pelaaja.

–Loimaalaisena aloitin lentopallon pelaamisen Jankossa, mutta siirryin kuusi vuotta sitten LP-Vampulaan. Olen pelannut sekä yleispelaajan ja hakkurin tontilla. Hyökkäystehojen ansiosta hakkurin rooli sopii minulle paremmin. Vastaanotto onnistuu ajoittain ihan hyvin, mutta on välillä vähän ailahtelevaista. Tykkään lyödä palloa lujaa ja kun hyvä paikka tulee, silloin sitä lyödään, sanoo Välimäki.

Marika Välimäki on töissä Loimaalla perheen omistamassa Välimäen Puutarhassa. Osan harjoituksista hän tekee kotona Loimaalla.

Liberoksi LP-Vampulaan tuleva 18-vuotias Veera Honkanen on Kuortaneen Lentopallon kasvatteja. Lentopallosta esimerkkiä ei tarvitse etsiä kaukaa, sillä hänen isänsä Pertti ”Pläki” Honkanen on entinen lentopalloilija ja on ollut Suomen miesten maajoukkueessa valmennustehtävissä Mauro Berruton kaudella.

Veeran Honkanen siirtyi kasvattajaseurastaan Kuortaneen valmennuskeskukseen. Viime kaudella hän oli Nurmon Jymyn liigajoukkueessa.

– Haluan kehittyä pelaajana ja siksi tulin tänne LP-Vampulaan jo heti kesäloman alussa. Uusi päävalmentaja tuntuu kiinnostavalta ja täällä on hyvät muutkin valmentajat, kun täällä panostetaan myös fysiikkavalmennukseen.

Veera Honkasella on takanaan kaksi lukiovuotta ja syksyllä hän jatkaa opintojaan Lauttakylän lukiossa.

–Aion kahlata lukio läpi 3,5 vuodessa. Vaikka Lauttakylän lukio ei ole urheilulukio, täällä joustetaan hyvin opinnoissa lentopallon ehdoilla.

Omina vahvuuksinaan hän pitää puolustusta, vastaanottoa ja nopeaa reaktiokykyä.

Timo Talvitie luottaa uuden liberon kykyihin nousta seuraavalle tasolle LP-Vampulassa.

–Veeralla on nyt aika ottaa seuraava askel kehityksessä. Motivaatiosta se ei ainakaan jää kiinni, toteaa Talvitie.

LP-Vampula Huittisen ykkössarjajoukkuetta viime vuodet valmentanut Janne Anturamäki siirtyy liigajoukkueen kakkosvalmentajaksi uudeksi päävalmentajaksi valitun slovenialaisen Zica Kosin työpariksi.

Janne Anturamäki tuntee LP-Vampulan hyvin. Hän tuli kymmenkunta vuotta sitten seuraan kakkossarjajoukkueen valmentajaksi, jonka jälkeen joukkue nousi ensin ykkössarjaan ja sitten liigaan. Välillä hän oli LP Kangasalassa, kunnes palasi takaisin tuttuun seuraan. Hän on nyt liigajoukkueen kakkosvalmentaja ja vastaa kesän treeneistä yhdessä Janne Räsäsen ja Markku Köykän kanssa siihen asti, kun Zica Kos saapuu Huittisiin.

–Hän hoitaa liigan joukkueenjohtajan tehtäviä, eli järjestelee arjen asioita, kertoo joukkueen manageri Timo Talvitie.

Talvitien mukaan Anturamäelle on pitkän kokemuksen ansiosta kasvanut laaja-alainen näkemys suomalaisesta naislentopallosta ja hän tuntee joukkueen pelaajat. Hän tuntee myös LP-Vampulan toimintatavat erittäin hyvin.

–Pidän erittäin tärkeänä, että Zica Kosilla on apunaan Janne, ja hänen kokemuksensa ja tietotaitonsa. Se helpottaa kokonaisuutta huomattavasti ja vähentää mahdollisia törmäyksiä ja väärinkäsityksiä, jotka voivat johtua epätietoisuudesta, sanoo Talvitie.

–Zica Cos on jo seurannut videoiden välityksellä joukkueemme harjoituksia. Hän on saanut valmentajakoulutuksen nykyaikaiseen lentopalloon ja on valmentajana samanhenkinen kuin me muutkin valmennustiimiläiset. Yhteinen sävel on löytynyt helposti, sanoo Janne Anturamäki.

Valmennuskombinaatio tuntuu Anturamäestä hyvältä. Fysiikkavalmentaja Markku Köykkä on tässä isossa roolissa, joka innostaa niin päävalmentajaa kuin kakkosvalmentajaakin.

Anturamäki katselee hyvillä mielin LP-Vampulan liigajoukkueen kokoonpanoa. Hän näkee, että joukkueella ovat hyvät eväät menestykseen liigassa ja ainakin haastaa neljän kärkeä.

–Kunhan vain kaikki pelaajat pysyvät terveinä, sanoo Janne Anturamäki.

  Takaisin