Seuraa meitä somessa:

Viikon ottelu: Jatkuuko Savo Volleyn juhlat Sastamalassakin?

24.11.2020

Mestaruusliigan ja Ruudun Viikon ottelu on tällä kertaa absoluuttinen kärkikamppailu, kun keskiviikkona Sastamalassa kohtaavat kameroiden edessä miesten liigan sarjakakkonen VaLePa ja sarjakärki Savo Volley.

Savo Volley on hävinnyt kauden yhdeksässä liigapelissään vain kaksi erää ja VaLePan ainoa ottelutappio on tullut juurikin Savo Volleylle 18. lokakuuta. Jos Savo Volley on painanut aikalailla kaasu pohjassa koko liigakauden, on VaLePan peli napsahtanut viime aikoina paikoilleen erinomaisesti. Näin olleen voidaan keskiviikkoillasta odottaa todella hienoa kohtaamista.

Vaikka Savon kotiottelu joukkueiden kesken kuukausi sitten kirjattiinkin 3-0, oli ottelu tasainen. Vieraat saivat 22, 22 ja 23 pistettä tuolloin erää kohden.

Mielenkiintoinen yksityiskohta joukkueiden aiempien kausien kohtaamisista Vexve Areenalla on se, että Savo Volley on voittanut kaikki neljä runkosarjan peliää siellä, mutta VaLePa taas kaikki kolme pudotuspelien kohtaamista!

Kun joukkueiden ns. ihanneseitsikot heittää paperilla vastakkain, niin viimeistään tulee selväksi keskiviikon matsin korkeat odotusarvot.

Esko - Ivanov
Nikula - Ojansivu
Mäkinen/Sauss - Siltala/Murch
Pettersson/Karjarinta - Savonsalmi/Siirilä
Ruohola - Breilin

Päävalmentajien shakkia pelaavat kaksi toisen kauden miesten Mestaruusliigan päävalmentajaa vahvoilla pelaajakokemuksilla: Janne Kangasakokko (33 voittoa - 9 tappiota) ja Timo Tolvanen (37 voittoa - 13 tappiota),

Kummaltakaan joukkueelta ei löydy miestä liigan pistetilaston käärjestä, vaan enemmänkin pisteet ovat jakautuneet tasaisesti. Antti Siltala (13,0) ja Lelu Ojansivu (12,0) ovat olleet vieraiden pistelingot, kun taas VaLePalta yli 10 pisteen keskiarvoon ovat yltäneet Aaro Nikula (14,3), Sakari Mäkinen (13,1), Romas Sauss (13,0) ja David Pettersson (10,3).

Torjuntojen kärkimiehet ovat Aaro Nikula (19) ja Tommi Siirilä (25), kun taas ässiä ovat takoneet joukkueista eniten Sakari Mäkinen (11) ja Lelu Ojansivu (15).

Ruudun lähetys Viikon ottelusta alkaa keskiviikkona 25.11. kello 18.15. Toni Flink selostamassa ottelussa taukovieraana on paikallisen lentopallon eteen ison urakan tehnyt Mauri Esko. Ennakkostudiossa kuullaan päävalmentajien lisäksi Sakari Mäkisen ja Niklas Breilinin ennakkotunnelmat.

  Takaisin