Seuraa meitä somessa:

VIIKON OTTELU: Liigalentopallon paluu Etelä-Karjalaan

21.11.2019

Liigalentopallo palaa lauantaina Etelä-Karjalaan ensimmäisen kerran sitten kauden 1983-1984, kun Lauritsalan Kisa esiintyi miesten pääsarjassa. Tällä kertaa paluu on vain yhden ottelun mittainen, kun VaLePa Sastamala Tampere pelaa kotiottelunsa Vantaa Ducksia vastaan Imatralla.

Ottelun järjestelyistä vastaa pesäpalloseura IPV yhdessä Ruokolahden Rajun kanssa. Paikalle odotetaan jopa tuhatta katsojaa.

Kotijoukkueen oleva VaLePa on voittanut kauden 13:sta ottelustaan 11 ja lähtee viikonloppuun liigan kakkospaikalta. Vantaa Ducks on puolestaan kahdeksannellla tilalla kolmella voitolla niin ikään 13:sta ottelusta.

Lauantain ottelu on jo joukkueiden kolmas kohtaaminen vain reilun kuukauden sisällä. Molemmat pelit VaLePa on vienyt nimiinsä 3-0 Viime kaudella Ducks yllätti Suomen mestarit kerran viiden keskinäisen aikana.

VaLePa on Mestaruusliigan pisimmässä voittoputkessa voitettuaan yhdeksän edellistä otteluaan sen jälkeen kun liiga käynnistyi kahdella tappiolla. Pistemenetyksiäkin Janne Kangaskokon valmentamalla joukkuella on vain yksi noiden pelien aikana.

Ducks puolestaan katkaisi sunnuntaina yhdeksän pelin tappioputkensa Töölön kisahallissa voitettuaan Ettan 3-1.

Edellisten otteluiden avausseitikot:

VaLePa: Esko, Nikula, Suihkonen, Toimela, Pettersson, Karjarinta, Mutka (L)
Ducks: Millstein, Strugar, Kyrölä, Kankaanpää, Vallin, Lehtonen, Hyvärinen (L)

Joukkueiden tilastokärjet:
Pisteet: Oivanen 171 - Strugar 216
Torjunnat: Oivanen 21 - Lehtonen 27
Ässät: Sundeberg 12 - Kyrölä 11
Hyökkäys%: Esko 68% - Lehtonen 59%
Vastaanotto%: Mutka 63% - Kankaanpää 54%

VaLePan kotisivujen mainio Mauri Eskon ennakko kertoo paljon lisää tapahtumasta yleensä
http://www.valepa.fi/2019/11/19/lentopallon-superlauantai-imatralla-fanimatka-toteutuu/

Ruudun Viikon ottelun selostaa Timo Ripatti. Lähetys käynnistyy kello 16.45 pregamella haastatteluineen.

  Takaisin