Seuraa meitä somessa:

WoVo pakotti LP Viestin pitkään iltapeliin ja vei pisteen mennessään

08.11.2019

WoVo Rovaniemi pelasi neljän vierasottelun putkensa päätteeksi parhaan pelinsä perjantai-iltana Salossa ja pakotti kotijoukkue LP Viestin viidenteen erään saakka. Siinä Salohallin emännät olivat kuitenkin vähän terävämpiä ja kuittasivat 3-2 -kotivoiton. Erät 2,5-tuntisessa tapahtumassa kirjattiin 25-21, 25-13, 19-25, 23-25 ja 15-11.

Kahdessa ensimmäisessä erässä pelattiin ennakko-odotusten mukaisesti kotijoukkueen viedessä peliä, mutta pitkällä erätauolla WoVo haki Salohallin pukuhuoneesta uuden ilmeen, alkoi taistella joka pallosta loppuun saakka ja se palkittiin ensin melko selvällä erävoitolla ja perään todellisella taisteluerävoitolla. Neljännessä erässä pelattiin kaksi varsin pitkää pallorallia, molemmat päättyivät WoVo-tuuletuksiin ja niillä pohjustettiin erävoitto, sarjapiste ja venytys viidenteen erään.

Viides erä oli molemmilta hyvää taistelua, mutta kun LP Viesti erän alkupuolella sai johtoaseman, ei se siitä enää luopunut.

WoVo-kapteeni Viivi Pyhäjärvi palkittiin joukkueensa parhaana pelaajana, tehot Salossa komeat 23/+17.

- Oli hienoa, että löydettiin pukuhuoneesta toisen erän jälkeen uutta puhtia otteisiin, kiitos siitä valmennukselle, kiitteli Pyhäjärvi.
- Kiitokset kuuluvat ensisijaisesti kakkosvalmentaja Juha Keihäskoskelle, siirsi päävalmentaja Tuomas Alatalo kunniaa apurilleen.
- Mutta myös pelaajille kiitos siitä noususta, jatkoi Alatalo.

Omia tehojaan Viivi Pyhjärvi hieman jopa vähätteli.

- No joo, ihan hyvät tehot, sanoi hän vaatimattomasti.
- Meillä on hyvä joukkue, taistelee hyvin yhdessä ja hyvällä hengellä, kuvaili kapteeni joukkuettaan.

LP Viestin selkeä ykköstykki oli virolaispelaaja Nette Peit, 30/+17.

- Kaksi ensimmäistä erää olivat meiltä hyviä, mutta kolmannessa ei enää puolustettu niin hyvin.
- WoVo pelasi hyvää peliä, tunnusti Peit.

Hänkään ei lähtenyt paukuttamaan henkseleitä pistesaldollaan.

- No, kai 30 pistettä on ihan ok – mutta paljon tuli virheitäkin, mietti yleensäkin hiljainen ja vaatimaton Nette Peit.

Tuomas Alataloa harmittivat kaksi ensimmäistä erää.

- Harmi, ettei pystytty niissä haastamaan Viestiä, vaikka meillä vastaanotto oli koko pelissä aika hyvä ja koko pelin vastaanottoprosentti 57, joka Salohallissa on aika kova lukema, muistutti Alatalo.

- Meidän joukkueen yksi vahvuus on ollut se, ettei luovuteta missään tilanteessa. Nyt kolmannessa erässä passari (Ruta Linde) paransi peliään ja kaikkiaan lopputulokseen voi olla vähän tyytyväinen, tiivisti Alatalo.

LP Viesti päävalmentaja Tomi Lemminkäistä voitto ei suuremmin tyydyttänyt.

- Tasainen peli. Neljännen erä lopussa WoVo taisteli ja ansaitsi sen erän voiton ja pisteen. Omasta joukkueesta olen pettynyt siitä, että näyttöpaikan nyt saaneet pelaajat eivät käyttäneet tilaisuuttaan hyväkseen. Nuori hakkuri Arita Ternava täytti paikkansa, mutta neljännessä erässä piti ottaa Anu Ennok kentälle auttamaan joukkuetta ja hän olikin mukana ratkaisemassa viidennen erän voittoa, totesi Lemminkäinen.
- Anna Czakan aloitti hyvin, hävisi välillä ihan kuvista, mutta palasi onneksi taas viidenteen erään.
- WoVon nelospaikan viistohyökkäyksiä ei opittu viiden pelatun erän aikana torjumaan ja puolustamaan – katsotaan miten käy lauantaina LiigaPlokia vastaan, mietti Lemminkäinen.

- Myös syöttöpeli oli meiltä heikkoa: 14 virhettä ja 6 ässää, päätti LP Viestin päävalmentaja.

Parhaat pisteet:
LP Viesti: Nette Peit 30/+17, Arita Ternava 15/+10, Anna Czakan 11/+6.
WoVo: Viivi Pyhäjärvi 23/+17, Taylor Slover 20/+10, Jenelle Jordan 15/+9.

Otteluisäntä Salon Viestin Ukkomiesten palkinnot:
LP Viesti Nette Peit
WoVo Viivi Pyhäjärvi

LähiTapiolan pisteet
3 Peit LP Viesti
2 Pyhäjärvi WoVo
1 Ternava LP Viesti

PROlibero
Polso, WoVo

Ottelutilasto

Kuvat: Markus Moisio / LP Viesti

  Takaisin