Seuraa meitä somessa:

WoVo teki historiaa - Kangasala ja LiigaPloki myös selviin kotivoittoihin

26.01.2020

WoVo Rovaniemi otti ensimmäisen voittonsa Hämeenlinnan Lentopallokerhosta yli viiteen vuoteen. LiigaPloki ja LP Kangasala voittivat myös puhtaasti kotonaan.

WoVolle ensimmäinen voitto Hämeenlinnasta sitten vuoden 2014

WoVo Rovaniemi – Hämeenlinnan Lentopallokerho 3-0 (25-19, 25-23, 25-21)

WoVo Rovaniemi lähti haastajan asemassa lauantain otteluun Hämeenlinnan Lentopallokerhoa vastaan. Ennakko-odotukset ja joukkueiden välinen historia puolsi tänäänkin vieraiden voittoa, mutta toisin kävi. WoVo nappasi ottelusta suvereenilla esityksellä kolme sarjapistettä ja pääsi juhlimaan ensimmäistä voittoa hämeenlinnalaisista sitten joulukuun 2014. Tuohon väliin ehti kertyä peräti 18 kohtaamista Mestaruusliigassa.

Rovaniemeläisten hieno iltapuhde pohjautui pitkälti mallikkaaseen syöttöön ja vastaanottoon. WoVo syötti hanakasti ja kovaa, mistä seurauksena kirjattiin kymmenen ässää. Lentiskerhon syötön kohteeksi useimmin joutunut Taylor Slover hoiti haastavamman ruutunsa eli vastaanoton tänään hienosti (50%) ja Outi Polso pelasi loistopelin liberon tontilla. Hämeenlinnalaislaitureista tehokkaimmin palloa iski kenttään Mikayla Shields (19/+13), joka palkittiin myös vieraiden parhaana pelaajana.

Täyden pistepotin myötä WoVo kuroi eroa umpeen viimeisessä pudotuspelipaikassa kiinni olevaan OrPoon, joka kohtaa huomenna Kuusamon sunnuntai-illassa Pölkky Kuusamon. Eroa WoVon ja OrPon välillä on lauantain jälkeen viisi pistettä. Tammikuisten kotiotteluiden jälkeen WoVo matkaa seuraavaksi Nurmoon, jossa se kohtaa ensi viikon sunnuntaina 2.2. JymyVolleyn. Lentiskerho pelaa sen sijaan seuraavan ottelunsa jo heti huomenna, kun se matkaa LiigaPlokin vieraaksi Pihtiputaalle.

Ruta Linde, WoVo:

-Mielestäni pelasimme joukkueena tosi hyvin ja jokainen hoiti hienosti oman leiviskänsä. Meillä oli hyvä harjoitusviikko alla, joten koen, että tämä on palkinto siitä kovasta työstä, mitä olemme joukkueena tehneet. Myös oma peli kulki siihen malliin, että pystyin pitämään hauskaa kentällä ja nauttimaan pelistä.

Katja Kylmäaho, Lentiskerho:

-Emme pelanneet yhtään samalla tavalla kuin esimerkiksi keskiviikkona CEV Cupia. Tänään mentiin aika lailla pohjan kautta. WoVo puolusti hyvin meidän hyökkäyksiä ja siinä meidän olisi pitänyt olla tehokkaampia. WoVo myös syötti meidät kumoon, ja meidän keskittyminen olisi pitänyt olla paljon parempaa.

Tuomas Alatalo, WoVo:

-Peli menee kauden parhaimmistoon. Sanoinkin tuossa tytöille, että sitä oli mukavaa katsella kentän laidalta, kun koko joukkue suoritti tasaisesti. Syöttö-vastaanotossa olimme vastustajaa edellä, puolustaminen oli hyvää, torjunnassa hyviä vaimennuksia ja kokonaisuutena pelasimme parempaa lentopalloa tänään kuin Hämeenlinna. Tällaista tulosta tuskin moni osasi odottaa, joten hatunnosto tytöille.

Matteo Pentassuglia, Lentiskerho:

-Olen todella pettynyt. Tämä oli ehkä hirvein peli, mitä olemme tällä kaudella pelanneet. Tämänpäiväinen oli jotain aivan uskomatonta ja meidän täytyy ehdottomasti tehdä jotain pelaajien asennoitumiseen. En tiedä vielä mitä, mutta jotain täytyy tehdä nyt. En ota mitään WoVolta pois, mutta näin ei vain voi käydä meille.

Parhaat pelaajat
WoVo: Ruta Linde, WoVo
Lentiskerho: Mikayla Shields, Lentiskerho

Parhaat pisteentekijät
WoVo: Slover 15/+9, Pyhäjärvi 13/+8, Jordan 11/+7
Lentiskerho: Shields 19/+13, Kokkonen 10/+3, Jeremic 9/+5

Yleisöä: 301

LähiTapiolan pisteet
3 Linde WoVo
2 Pyhäjärvi WoVo
1 Slover WoVo

PROlibero
Polso WoVo

Ottelutilasto

LiigaPloki kaatoi LP-Vampulan

LiigaPloki - LP-Vampula 3-0 (25-21, 25-20, 25-17)

LiigaPloki aloitti ottelun pirteästi halliten erän alkua. Kotijoukkueen 10-5 johto tasoittui Iina Andrikopouloun syöttövuorolla tilanteeksi 10-10 . Erän ja ottelun tähti oli kuitenkin LiigaPlokin yleispelaaja Alexis Conaway 22/+17 (tehot 70 %), joka mursi kovilla nelospaikan iskuilla Vampulan torjunnan.

Toinen erä oli tasainen, molemmat vuorottelivat johdossa. Tilanteessa 19-19 LP-Vampula peli kipsaantui ja LiigaPloki eteni selkeään erävoittoon. Elizabeth Field päätti erän syöttämällä kaksi viimeistä pistettä LP Vampulan kenttään.

Kolmannessa erässä LiigaPlokin passari Taylor Lindberg onnistui tekemään peräti 4 ässäaloitusta samalle syöttövuorolle, jonka seurauksena Ploki karkasi 12-1 karkumatkalle. Loppuerä oli tasaisempaa peliä, mutta LiigaPloki nappasi ansaitusti makeat kolme pistettä.

Alessandro Lodi, LiigaPloki:

- Olen ylpeä joukkueestani. Tänään jokainen pelaaja oli hyvin pelissä mukana. Tekemämme virheen jälkeen keskityimme hyvin seuraavaan palloon. Huomenna on uusi peli ja lähdemme pelaamaan Hämeenlinnaa vastaan tilanteesta 0-0.

Darko Dobreskov, LP-Vampula:

- Meidän asenne ei ollut parasta. Toisen erän tilanteessa 19-19 jälkeen meillä ei tapahtunut mitään. Tänään olimme Pihtiputaalla, mutta emme olleet pelissä mukana.

Taylor Lindberg, LiigaPloki:

- Onnistuimme tänään joukkueena. Itselläni syöttö pysyi hyvin ruudussa.

Mila Viljanen, LP Vampula:
- Tänään ei päästy omalle tasolle. Ensi viikolla meidän pitää tehdä töitä salilla, jotta peli paranisi.

Parhaat pisteiden tekijät:
LiigaPloki: Alexis Conaway 22/+17, Taylor Lindberg 10/+6, Yasmine Madsen 10/+5
LP Vampula: Aleksandra Cveticanin 11/+1 Iina Andrikopoulou 8/+6, Nina Jakic 6/+6

Parhaat pelaajat:
LiigaPloki: Alexis Conaway
LP Vampula: Nina Jakic

Yleisöä : 547 (kauden ennätysyleisö)
Otteluisännät: Keskisuomalainen

LähiTapiolan pisteet
3 Conaway LiigaPloki
2 Lindberg LiigaPloki
1 Field LiigaPloki

PROlibero
Koljonen, LiigaPloki

Ottelutilasto

Sarjakärki Kangasala ei antanut Puijo yllättää

Naisten liigan kärkijoukkue LP Kangasala näytti kotonaan lauantain ottelussa mikä on sarjankärjen ja häntäpään ero juuri tällä hetkellä. Vierailija Puijo-wolley ei pystynyt tarjoamaan kunnon vastusta kuin ajoittain ja hävisikin ottelun selvin 3-0 numeroin.

Ottelun avauserä alkoi melko tasaisesti mutta erän edetessä hallinta siirtyi kotijoukkueelle ja jälleen vahvan ottelun pelanneen Mary-Kate Marshallin pitkällä syöttövuorolla kotijoukkue karkasi 20-13 johtoon ja lopulta erä kotijoukkueelle 25-18.

Toinen erä oli kotijoukkueen näytöstä ja suuremmitta vaivoitta ja kaksi ensimmäistä erää jälleen tehokkaasti pelanneen Ronja Heikkiniemen johdolla erä Kangasalle 25-10.

Kolmas erä olikin lähinnä muodollisuus ja komanteen erään vaihdetun hakkurin Jooa Hännisen onnistuneiden torjuntojen siivittämänä erä 25-9 ja koko ottelu siis Lp Kangaslalle 3-0.

Kotijoukkueen vahvuudesta kertoo myös se että alkukauden avainpelaajista keskitorjuja Julia Miniuk ja libero Tiiamari Sievänen sekä Jutta Riikonen huilasivat tänään koko ottelun.

Petra Sahlberg, Puijo :

– Ei saatu alussa konetta käyntiin ja se heijastui koko otteluun, ja tuon tasoista vastustajaa vastaan se tietää vääjämättä että pallot hävitään.

Jukka Lehtonen, Puijo :

– Täydellinen ohipeli, vaihdettiin taktiikkaa vähän liikaakin joten myös valmentajana otan tappiosta vastuun.

Emma Mutka ; Lp :

– Vähän oli alkukankeutta, mutta kun saatiin peli kulkemaan ja tehtiin sovittuja asoita niin päästiin lopulta melko helpolla.

Arttu Keränen ; Lp :

– Harjoiteltiin tällä kuusikolla juurikin tätä peliä silmallä pitäen ja varsinkin kaksi erää homma toimi kuten pitää.

Parhaat pelaajat:
Caila Stapleton LP
Anniina Kastarinen, Puijo

LähiTapiolan pisteet
3 Stapleton LP Kangasala
2 Marshall LP Kangasala
1 Laakkonen LP Kangasala

PROlibero
Mutka, LP Kangasala

Ottelutilasto

  Takaisin