Seuraa meitä somessa:

WoVolle kolmas perättäinen voitto - JymyVolley vahvempi Helsingissä

10.11.2021

WoVo Rovaniemi otti kolmannen perättäisen liigavoittonsa Puijo Wolleyn kaaduttua suoraan kolmessa erässä nousten samalla liigassa viidenneksi. Helsinki Volley puolestaan katkaisi perättäisten erätappioidensa määrän 29:ään, mutta avausvoittoon asti ei eväitä ollut JymyVolleyn otettua pisteet mukaansa 3-1.

WoVon vahva kotivire jatkuu

Woman Volley otti jo neljännen kotivoiton putkeen ja nousi viidennelle sijalle tasapisteisiin ottelun vähemmän pelanneen OrPon kanssa. Lapin Urheiluopistolle saapui tänään vahva kotijoukkue, ainoastaan ottelun alku oli kotijoukkueelle heikko. Kotijoukkue nousi kuitenkin eräpuolessa välissä takaisin johtoon eikä sen jälkeen hellittänyt otettaan. Samaan aikaan Puijo Wolleyn ote omasta pelistään hävisi. Vasta viimeisen erän lopussa Puijo pääsi omalle tasolleen, mutta se ei riittänyt ja WoVo vei ottelun selvästi 3-0 (25-21, 25-18, 25-23).

WoVo oli syöttöruudussa vahva ja hakkuri Saana Lindgren pelasi vahvimman ottelunsa tälle kautta ja takoi selvästi eniten pisteitä kotijoukkueesta. Molempien joukkueiden keskitorjujat pelasivat vahvan ottelun. WoVolta Anny Caroliny Alves Ramos ja Eveliina Smolander Puijo Wolleylta olivat joukkueidensa pistetilastojen kärkituntumassa.



WoVon kausi jatkuu viikonloppuna Isänpäivä Specialilla, kun Napapiirille matkaa sarjakakkonen LP Kangasala. Ottelussa on tuplapanokset, kun ottelu on normaalin Mestaruusliiga runkosarjaottelun lisäksi puolivälieräottelu Finnish Teknikum Cupissa. Ottelun voittaja pääsee Tampereella järjestettävään Final Four-turnauksen. Puijo Wolleyn kausi jatkuu tärkeällä kotiottelulla LiigaPlokia vastaan.

Sunnuntain LP Kangasala-ottelu on Isänpäivä Special, jolloin WoVo tarjoaa kaikille isille, ketkä tulevat otteluun kakkukahvit!

Sashiko Sanay, WoVo:

- Pelattiin hyvin. Pelattiin niin kuin sovittiin. Hyvä fiilis ja tärkeä voitto ja tavoite oman pelin kehittäminen paranee näiden voittojen kautta.

Hilkka Hujanen, Puijo Wolley:

- Huono fiilis. Pelattiin hyvin alku ja loppu. Keskivaiheella ei päästy pelaamaan niin kuin pitäisi. Pelattiin oman tason alarajoilla.

Teemu Mäkikyrö, WoVo:

- Tosi hyvä fiilis. Monta peliä putkeen pelattu kokoajan paremmin. Lopussa pelin voittaminen alkoi jännittämään. Tyytyväinen tasaiseen peliin. Syöttö ei aina ole välttämättä paha, mutta taktisesti syöttö toimii. Ollaan tappelemassa Final Four paikasta, siihen tarvii sunnuntaihin parantaa.

Jukka Lehtonen, Puijo Wolley:

- Älyttömän pettynyt meidän esitykseen. Kuten Hilkka sanoi pelattiin hyvin alku ja loppu, mutta peli aaltoili. Ei oo mitään poppaskonsteja, vaan mennään salille ja pitää saada aaltoilu sitä kautta pois.

WoVo Rovaniemi - Puijo Wolley
3-0 (25-21, 25-18, 25-23)
Koti: Lindgren 17/+12, Kärkkäinen 12/+10, Alves Ramos 11/+10
Vieras: Hujanen 11/+3, Smolander 9/+8, Hämäläinen 8/+6
Ässät 6-3, syöttövirheet 10-4, torjunnat 5-7, hyökkäys% 45-37, vastaanotto% 52-56

Joukkueiden MVP:t
WoVo: Sashiko Sanay
Puijo Wolley: Hilkka Hujanen

PROlibero
Janina Laine, WoVo

Katsojia:

Ottelutilasto

JymyVolley vei ensimmäisen kohtaamisen Helsinki Volleyltä

Töölön kisahallissa nähtiin ajoittain tasaväkistä vääntöä, kun Helsinki Volleyn vieraaksi saapui JymyVolley Nurmosta. Vierasjoukkue vei ottelun 1-3 (26-24, 18-25, 12-25, 20-25).

Ottelun alussa pisteitä tehtiin vuorotellen, kunnes Diana Lundvallin syöttövuorolla vierasjoukkue saavutti viiden pisteen johdon. Helsinki Volley kuroi JymyVolleyn eron kiinni tilanteessa 22-22. Helsinki Volleyn hyvien suoritusten lisäksi kotijoukkueen erävoittoa kirittivät JymyVolleyn verkkosyötöt aivan erän ratkaisuhetkillä.

JymyVolley hallitsi leikitellen toista ja kolmatta erää. Toisessa erässä, tilanteessa 8-15 kotijoukkue vaihtoi passari Elina Lindin tilalle Irina Melnichukin. Tämä ei kuitenkaan kotijoukkueen peliä piristänyt. Kolmas erä oli toisen erän uusinta, joskin JymyVolley otti vielä toistakin erää isomman kaulan heti alkuerässä. Tilanteessa 2-10 kotijoukkue teki ensimmäisestä erästä tutun passarivaihdon ja peliä tuli pyörittämään Irina Melnichuk. JymyVolleyn Sara Niemen pitkä syöttöputki sai kuitenkin jatkua aina siihen saakka, kunnes Niemi teki syöttövirheen ja kotijoukkue pääsi kaventamaan tilannetta. Erä kuitenkin jatkui JymyVolleyn komennossa, sillä vierasjoukkue oli kolmannessa erässä jokaisella osa-alueella parempi kuin kotijoukkue.

Kolmannessa erässä nähtiin sisuuntunut kotijoukkue. Töölön kisahallin yleisö sai nauttia viihdyttävästä lentopallosta: molemmat joukkueet vastaanottivat ja puolustivat hyvin sekä onnistuivat hyökkäyksissä. Tilanteesta 15-16 JymyVolley kuitenkin lähti kirimään otteluvoittoa kohden ja piti Helsinki Volleyn päättäväisesti takanaan.

JymyVolleyn päävalmentaja Kari Raatikainen:

- Ottelun ensimmäisen erän loppupuolella palattiin siihen, mikä oli edellisen ottelumme teemana: eli kun päästään kahdenkymmenen pinnan paikkeille ja peli on ihan uomissa, niin se viimeistely jää tekemättä. Sen jälkeen kolme seuraavaa erää olivatkin paremmin hallinnassa. Viimeinen erä oli taistelua, mutta se ei johtunut missään nimessä meidän huonoudesta vaan naapurin hyvyydestä. Heillä toimi hyökkäys ja kolmannen erän virheet jäivät heiltä pois. Pelin luonne muuttui. Jouduimme tekemään jokaisen pinnan eteen töitä. Seuraavan viikon peliin Helsinki Volleytä vastaan on mukava lähteä jatkamaan. Tiedämme, minkälainen joukkue tulee vastaan. Ei auta lähteä aliarvioimaan missään nimessä. Haasteita varmasti piisaa, meidän pelimme on hieman aaltoillut. Lähdemme nyt sitä pohtimaan, miten pelin rakenne pysyisi paremmin kasassa.

JymyVolleyn MVP Katariina Salminen:

- Meillä oli alussa vähän alkukankeutta. Löydettiin sitten loppujen lopuksi peli. Haluttiin voittaa, oli se tahto siinä. Seuraavaan otteluun Helsinki Volleytä vastaan lähdetään nyt valmistautumaan siten, että tässä on viikko aikaa treenata ja hioa peliä kuntoon.

Helsinki Volleyn valmentaja Antti Lehtineva:

- Otettiin edellisestä pelistämme askeleita eteenpäin. Vähän jäi sellainen maku, että oltaisiin voitu tänään paremminkin haastaa Jymy. Etenkin toinen ja kolmas erä olivat meiltä vähän kyykkäystä. Viimeiseen erään saatiin taas vähän otetta. Harmittaa, että päästettiin siinä kaveri pälkähästä. Olemme panostaneet aika paljon syöttö-vastaanottoon. Syöttö olikin tänään hyvä. Pidetään siitä kiinni seuraavaankin JymyVolleyn kohtaamisen ensi tiistaina. Nyt pitäisi saada vielä hyökkäykseen napsu tehoa lisää, niin tuloksena olisi enemmän kuin yksi erä.

Helsinki Volleyn MVP Tiia Heikkinen:

- Me lähdettiin peliin tosi hyvin ja lähdettiin taistelemaan joka ikisestä pallosta, pidettiin hauskaa kentällä ja tuuletettiin ja oltiin iloisia. Sitten tapahtui jotain. Loppua kohden saatiin parannettua ja palautettua ensimmäisen erän fiilistä kentälle. Hyvää peliä oli meiltä. Oltaisiin voitu laittaa enemmänkin kampoihin. Seuraavaan peliin treenataan hyvin, lähdetään samalla fiiliksellä pelaamaan ja yritetään saada parempi tulos aikaan.

Helsinki Volley - JymyVolley
1-3 (26-24, 18-25, 12-25, 20-25)
Koti: Jäärni 13/+1, Vallin 10/+2, Heikkinen 8/+5
Vieras: Salminen 21/+13, Peura 12/+8, Lundvall 12/+3
Ässät 8-11, syöttövirheet 13-16, torjunnat 6-12, hyökkäys% 28-46, vastaanotto% 29-22

Joukkueiden MVP:t
JymyVolley Katariina Salminen
Helsinki Volley Tiia Heikkinen

PROlibero
Laura Penttilä, JymyVolley

Katsojia: 123

Ottelutilasto

  Takaisin