Seuraa meitä somessa:

Yleispelaaja Sanni Määttä Puijon viimeinen palanen

16.06.2020

Puijo Wolley sai miellyttävän yllätyksen Sanni Määtän tehdessä paluun lentopallokentille parin vuoden tauon jälkeen. Opintojen vuoksi sivuun jäänyt Sanni oli 1-sarjassa pelatessaan Puijo Wolleyn kantavia voimia kaudesta toiseen ja sarjan parhaita pelaajia.

Taitava pelaajatar on fyysisesti hyvässä kunnossa ja tauosta huolimatta pallonkäsittelytaidot ovat hyvin hallussa. Sanni on hyvä joukkuepelaaja, jonka keskittymis- ja oppimiskyvyt ovat vertaansa vailla.

- On mahtavaa saada Sanni takaisin Puijo Wolleyn riveihin. Parin viikon pallotreenien perusteella ei uskoisi, että Sanni on ollut pari vuotta poissa kilpakentiltä. Sanni täydentää meidän tasaista yp-osastoamme ja persoonana sopii hienosti motivoituneeseen porukkaamme, iloitsee päävalmentaja Jukka Lehtonen.

Sanni on innolla aloittanut yhteistreenit.

- Tosi hyvillä ja motivoituneella fiiliksellä palaan takaisin pelikentille! Treenit on maistunut ja joukkueessa on ollut hyvä tekemisen meininki! Tulevalta kaudelta odotan kovia pelejä ja kehitystä joukkueena.

  Takaisin