Seuraa meitä somessa:

LEKA Volley - VaLePa

29.10.2016

Uudistunut VaLePa Kuopioon

Viime kaudesta melkoisesti uudistunut VaLePa lähtee kauteen uuden mestarivalmentajan opeilla, kun Sami Kurttila johtaa sastamalalaisjoukkuetta kovin tavoittein. Runkomiehistä Elviss Krastins siirtyi Belgiaan ja vanha herra Eetu Venski siirtyi ykkösarjaan. Kakkospassari Antti Esko lopetti hienon uransa. Koko viime kauden sivussa ollut Urpo Sivula on kuntoutunut hienosti akillesjännevammastaan ja on täydessä iskussa näin kauden alussa. VaLePan rosteri on koko sarjan levein ja nimimiehiä on jokaiselle pelipaikalle, jopa kaksin kappalein. Keskitorjujat Jacob Guymer ja Tommy Carmody ovat molemmat jääkaappipakastimen kokoisia roikaleita, jotka massiivisella ulottuvuudellaan ovat taatusti vaarallisia verkolla. Joukkueen passipelistä vastaa itseoikeutetusti Mikko Esko. Olli Kunnari on saanut jälleen itsensä oivaan kuntoon ja vastaa yhdessä libero Jarmo Korhosen kanssa vastaanottopelistä. Kunnarilla toki löytyy myös ässiä hihassaan hyökkäyspelissäkin. Nuori haastaja yleispelaajaosastolle saapui napapiiriltä, kun maajoukkuedebyytin viime kesänä tehnyt Peetu Mäkinen siirtyi Sastamalaan.

LEKA pelasi edellisenä viikonloppuna tuplapelit Ettaa vastaan. Oulussa Etta vei pelin selvästi, mutta sunnuntaina osat vaihtuivat Studentialla. LEKA taisteli hienosti kauden ensimmäisen voittonsa Mestaruusliigassa. Ottelu tarjosi kotijoukkueen kannattajille draamaa, kun ensin Eelis Karinen loukkasi nilkkaansa. Karisen loukkaantuminen ei onneksi osoittautunut vakavaksi ja paluu kentille tapahtunee parin viikon sisällä. Ottelun neljännen erän lopussa passari Akseli Lankinen loukkasi vielä jalkaansa ja kovaan paikkaan joutunut kakkospassari Lasse Jäntti onnistui loistavasti johdattaen LEKA:n maukkaaseen voittoon. Myöskin Lankisen krampannut jalka on jo parantunut ja mies on päävalmentaja Lauri Hakalan käytettävissä viikonloppuna. Mainittakoon, että Studentian kotiyleisö järjesti otteluun aivan huikean tunnelman, josta LEKA kiitti ottamalla voiton.

- Pieniä alaraajavammoja. Molemmat nähtäneen kokoonpanossa. Lankinen pelaa varmasti ja “Ekku” ehkä toinen libero, ehkä huilaa vielä. Ei tule pitkää taukoa, kommentoi LEKA:n päävalmentaja Lauri Hakala.

Kotijoukkueen vastaanottopeli on toiminut tähän asti kautta yllättävänkin hyvin Simo Puttosen ja Teemu Silventoisen kantaen vastuun liberopelistä. Jan Heleniuksen hiha on jo tunnetusti yksi pienen maamme parhaista, niin lupa on odottaa myös VaLePaa vastaan vahvaa vastaanottopeliä. Hyökkäyspelissä LEKA:lla on vielä paljon parantamisen varaa, sillä joukkue on tehnyt hurjan määrän hyökkäysvirheitä tähän asti. Etta-pelin loppu tosin osoitti, että valoa on näkyvissä tunnelin päässä myös hyökkäysosastolla. Samuli Kaislasalo, Timo Leikas ja Helenius paukuttivat pisteitä hyvillä tehoilla. Kapteeni Lehtonen on pelannut myös vahvasti verkolla.

- Vastassa yksi liigan suurimmista suosikeista. Kova kotimainen runko muutamalla kovalla vahvistuksella. Esko, Kunnari ja Sivula ovat kaikki edelleen maajoukkuetason kuusikkomiehiä. Muutoksia heillä kuitenkin on sen verran, että yhteispeli ottaa aikansa löytyä. Meillä taas joukkueessa joitakin nykyisiä ja toivottavasti tulevia mj-runkomiehiä. Mielenkiintoinen kotimainen asetelma siis. Viime vuonna voitimme VaLePan kotona ja tätä lähdetään puolustamaan. Ilman muuta vastustaja on suosikki, mutta en pidä "lähdetään haastamaan" -mentaliteetista. Kaikkiin peleihin lähdetään kilpailemaan voitosta, niin tähänkin, jatkaa Hakala.

Ovet sekä LEKA Pupi aukeavat klo 14:00. Myytävänä sekä suolaista että makeaa, virvokkeita jokaiseen makuun, ja herkullisia LEKA Dogeja, Lihaniekan LEKA Dog -nakkeja sekä Truben pullia.

Otteluisäntä: Feelback Group

Liput ennakkoon Seat 4 Me:stä 

Ottelu on katsottavissa livenä Kepit.tv:ssä! Katseluoikeuden hinta 9,00 €

LEKA Volley – VaLePa
La 29.10.2016 klo 15:00
Studentia, Kuopio