Seuraa meitä somessa:

Hiago korvaa Penttisen Riennon pasarina

20.05.2016

Brasilialainen Hiago Garchet on Liiga-Riennon uusi passari.

Viime kaudella Rientoon siirtyi kesken kauden Maaningan Mahdista kokenut passari Petteri Penttinen ja tämä piristi selkeästi Riennon otteita liigassa. Molemmilla osapuolilla oli tahtotila jatkaa sopimusta, mutta Kuopioon asettuneen Petterin perhe-elämä vaati jäämisen savon maalle.

Seurajohto teki näin ollen päätöksen, että sopimuspassari Tuomas Karjalaisen aisapariksi haetaan Petterin kaltaista vahvaa passaria. Etsintöjen jälkeen saamme passarin samban, auringon ja jalkapallon kotimaasta Brasiliasta.

- Valitsin pelaamisen Suomessa, koska teillä on hyvä lentopalloliiga, missä pääsen kehittämään taitojani ja pelaamaan korkealla tasolla. Toisekseen Suomella on hyvät lentopalloperinteet ja ihmiset suhtautuvat urheiluun intohimolla kuten itsekin”, kertoo uusi passari Hiago Garchet.

Hiago Garchet tulee Belo Horizontesta Minas Geraisin osavaltion pääkaupungista. 23-vuotta täyttävä, 198 cm pitkä Hiago on passari, joka aloittaa Riennossa ammattilaisuransa, mutta on kuitenkin jo pelannut urallaan kotimaansa ulkopuolella. Garchet aloitti lentopallon pelaamisen 10-vuotiaana ja pelasi pitkään erittäin perinteikkäässä Brasilialaisessa Minas Tenis lentopalloseurassa. Ura jatkui USA:ssa, kun hän siirtyi pelaamaan Ball Staten yliopistoon Jenkkeihin (NCAA D1).

- Odotan innolla ensimmäistä ammattilaisvuottani Riennossa ja haluan auttaa joukkuetta kohti kärkisijoja tulevalla kaudella. Työskentelen kovasti ja teen parhaani uskoen, että tulen kasvamaan ja kehittymään pelaajana. Brasiliassa lentopalloa pelataan luovemmin. Passarit pyörittävät peliä monin tavoin, kun taas USA:ssa peli on hieman ennalta-arvattavampaa”, Garchet analysoi aiempien lentismaiden eroja.

Garchet kuvaa itseään puheliaaksi, energiseksi ja tunteikkaaksi pelaajaksi, joka tykkää pitää hauskaa kentällä.

- Passarin etsimiseen ulkomailta käytettiin poikkeuksellisen paljon aikaa. Kartoitimme varmasti noin 15 eri vaihtoehtoa ja Hiago muotoutui ajatuksissamme hiljalleen ylivoimaiseksi suosikiksi. Tyytyväinen pitää siis olla, että mies tänne saatiin. Tämä energinen pelaaja tuo varmasti tarvittavaa sykettä joukkueellemme ja se näkyy luonnollisesti myös yleisölle”, valmentaja Säisä pohtii tyytyväisenä.

Suomesta Garchet tietää, että ihmiset puhuvat suomen kieltä, pääkaupunki on Helsinki ja siellä on todella kylmä. Perhe miettii mahdollisuutta tulla vierailemaan Suomessa ja tutustumaan suomalaiseen kulttuuriin. 

Hedhili, Musoni jatkavat, Rissanen ja Karttunen uusia, nuoria tulevaisuuden pelaajia

Savosta Joensuuhun muuttaa Puijo Wolleyn kasvatti Antti Karttunen, 23v, 194cm. Karttunen on ulottuva yleispelaaja, jonka pelasi viime kaudella Leka Volleyssa. Edellisen kauden Karttunen pelasi Pielaveden Sammossa.

- Olen nähnyt joensuulaisyleisön lähivastustajan silmin ja tunnelma on peleissä ollut hieno. Tykkään Urheilutalosta myös salina. Uskon, että nuori ja nälkäinen ryhmämme saa ensi kaudella itsestään irti aiempaa enemmän.

Antti on nuori, nälkäinen pelaaja, joka halusi tulla Joensuuhun tavoittelemaan paikkaa aloituskokoonpanossa. Antti on juuri sellainen pelaaja, joka sopii uutta, nuorempaa ilmettä hakevaan seuraan ja joukkueeseen.

- Kuopissa Ammattikorkeakouluopinnot ovat kohta takana ja täällä keskityn ainoastaan lentopalloon. Pelillinen rooli kentällä selvinnee lopullisesti vasta harjoitusten ja pelien alkaessa, mutta pidän itseäni hyökkääjänä, joka hakee maltilla monipuolisia hyökkäysratkaisuja. Koen, että viime vuosina olen mennyt kokonaisvaltaisesti pelaajana eteenpäin. Erityisesti vastaanotossa on tapahtunut iso harppaus

Maakunnan omista kasvateista paluun takaisin tekee, Liperi Volleyn kasvatti, Atte Rissanen.

- On mukavaa, kun kotiseudulla on liigajoukkue ja nyt pääsee vielä pelaamaan sinne.

Nuorten maajoukkuepelaaja Atte on 18v, 196cm pitkä keskitorjuja. Atte pitää omina vahvuuksinaan hyökkäystä ja syöttöä. Kehitettävää eniten olisi puolestaan torjuntapuolella.

- Joensuussa on yleisöä peleissä mukavasti, mutta ääntä ja kannustusta toivon lisää ensi kaudella. Tehdään töitä täysillä kentällä, niin kyllä se yleisökin syttyy, nuori mies pohdiskelee.

Farouq Hedhili alias Fabe, 24v, 199cm, puolestaan aloittaa jo kolmannen kauden Liiga- Riennossa. Liigakokemusta Hedhili on ehtinyt kerätä ennen Rientoa Sun Volleysta, Ettasta ja Korson Vedosta.

- En olisi uskonut, että olisin näin hyvin viihtynyt näin pienessä kaupungissa. Mutta olen tykännyt ja on ollut tosi tervetullut olo. Mieluisin asia Riennossa on kotiyleisö, joka tulee häviönkin jälkeen kannustamaan eteenpäin.

Lentopalloilijana Hedhili on erinomainen joukkuepelaaja ja mies antaa tunteiden näkyä otteluissa.

Viime vuonna ensimmäisen ammattilaisvuoden pelannut Ruandan maajoukkuekeskitorjuja Fred Musoni, 23v, 203cm palaa Joensuuhun.

- Viihdyin Joensuussa, vaikka talvi oli mielestäni liian kylmä.

Kimmoisa (hyppyulottuvuus 361cm) keskitorjuja oli viime kauden torjuntatilaston 14.

- Fredin kanssa on erittäin mukava lähteä jatkamaan hyvin alkanutta yhteistyötä. Mies kehittyi viime kaudella isoin harppauksin ja hänellä on vielä potentiaalia kehittyä paremmaksi. Jatkossa fyysinen kehitys lisättynä parempaan pelinlukemiseen, tekee miehestä todella vaarallisen pelaajan vastustajille.” kertoo valmentaja Säisä pelaajastaan.

Näiden sopimusuutisten jälkeen Riennolla on yhteensä yhdeksän sopimuspelaajaa. 

  Takaisin