Seuraa meitä somessa:

HPK:lle cupin puolivälierien avausvoitto

26.10.2016

LP-Vampula joutui hyvän taistelun päätteeksi antautumaan HPK:lle Huittisissa pelatussa Suomen Cupin puolivälieräotteluparin ensimmäisessä osaottelussa erin 0-3 (21-25, 21-25, 22-25).

Ottelu oli varsin viihdyttävää seurattavaa ja kovia hyökkäyksiä nähtiin molemmilta puolilta verkkoa. LP-Vampulan puolelta vahvimmin hyökkäsi jo viime kaudeltakin totutusti ottelussa kotijoukkueen parhaana pelaajana palkittu Binetou Sow, jota Elli-Noora Hiltunen myös hyvin säesti.

HPK:sta parhaana palkittiin varsin virheettömästi ja kovaa laidasta hyökännyt Allison Mayfield.

Suomen Cupissa tästä otteluparista jatkoon menevä joukkue selvitetään 8.11 Hämeenlinnassa pelattavassa toisessa ottelussa.
Artttu Keränen, LP-Vampula:

- Tosi paljon parempaa kuin Porissa. Omassa syötössä onnistuttiin melko lailla suunnitellusti. Erien lopussa oma vastaanotto ja sen myötä hyökkäys sen verran taipui, että menetettiin niiden myötä erät ja koko ottelu. Kokonaisuudessaan olen joukkueen esityksestä niin tyytyväinen kuin hävityn ottelun jälkeen voi olla.

LP-Vampula: Sow 12/-2, Hiltunen 11/+4, Metsäkoivu 8/+6
HPK: Korhonen 17/+11, Karhu 9/+5, Mayfield 9/+1
T 2-7, Ä 9-8, SV 9-8, H% 40-46, VO% 44-34

Ottelutilasto

Naisten Suomen Cupin puolivälierät

26.10. 18:30 LP-Vampula - HPK 0-3
8.11. 18:30 HPK - LP-Vampula

11.11. 18:30 Pölkky Kuusamo - LP Kangasala
3.12. 17:00 LP Kangasala - Pölkky Kuusamo

13.11. 16:00 LiigaPloki - LP Viesti
25.11. 13:00 LP Viesti - LiigaPloki

Neljännessä otteluparissa OrPo saa vastaansa 29.10. pelattavan Puijo Wolley - Pieksämäki Volley voittajan.

  Takaisin