Seuraa meitä somessa:

Jymylle yleispelaaja Slovakiasta

19.06.2017

Nurmon Jymyn naisten liigajoukkue vahvistuu, kun Ruotsissa viime kauden pelannut slovakialainen Alexandra Vajdova allekirjoitti pelaajasopimuksen kaudelle 2017-18.

27-vuotias Vajdova on aloittanut lentopallon vasta 16-vuotiaana, siihen saakka hän harrasti uintia. Kotimaassaan Slovakiassa hän pelasi 21-vuotiaaksi, ja siirtyi sen jälkeen Britanniaan pelaamaan maan korkeimmalla sarjatasolla. Ranskan vuoden jälkeen Vajdova palasi Lontooseen opiskelemaan, ja pelasi kolme vuotta kestäneiden opintojensa ajan kansallisella tasolla.

Kauden 2016-2017 Vajdova on pelannut Gislavedissa Ruotsissa. Nurmon Jymyyn Vajdova kertoo tulevansa suurin odotuksin.

- Toivon, että voin käyttää kokemustani joukkueen hyväksi. Henkilökohtainen tavoitteeni on kehittyä pelaajana niin teknisesti kuin taktisestikin, hän sanoo.

Vajdova sanoo, ettei tunne Suomen naisten tasoa kovin hyvin, mutta arvelee saamiinsa tietoihin vedoten, että se on korkeampi kuin Ruotsissa.

- Uskon, että saan tulevalla kaudella aiempaa suurempia haasteita ja vastuita, hän toteaa.

Vajdova on yleispelaaja, ja hän liittyy Jymyn tiimiin elokuun alussa. Jymy julkisti kesäkuun alussa sopimuksen Norjan maajoukkueen kapteenina toimivan hakkurin Julie Heile Mikaelsenin kanssa. Joukkuetta valmentavan Kari Tuomelan mukaan joukkueen ulkomaalaiskiintiö on nyt täynnä. Hän kiittelee joukkueen rakentamisen edenneen odotuksia paremmin.

- Teemme sopimuksen neljäntoista pelaajan kanssa, ja joukkue alkaa olla kasassa, hän sanoo.

Jymyn liigajoukkueen runkona jatkaa 1-sarjajoukkueessa tutuksi tullut pelaajakaarti. Tuomelan mukaan joukkueesta on tulossa parempi, mitä hän osasi etukäteen odottaa.

- Olen varma, että liberomme Pauliina Vilppola nousee ensi kaudella yhdeksi maan parhaista liberoista, Tuomela ennakoi. 

  Takaisin