Seuraa meitä somessa:

VaLePan virheetön peli taltutti NIS:n puolustuksen

09.12.2016

VaLePa otti ison harppauksen kohti jatkopaikkaa kotivoitollaan CEV Cupissa.

VaLePan serbialainen vastustaja NIS kärsi lento-ongelmista ja peli pääsi alkamaan Suomessa poikkeukselliseen aikaan klo 21. Myöhäisestä ajankohdasta huolimatta kotijoukkue esitti pirteää peliä vähillä virheillä. Hienosti 716 katsojaa jaksoi reippaasti kannustaa kotijoukkuetta 3-0 (25-11, 25-13, 25-20) voittoon. Toinen osaottelu pelataan Nisin kaupungissa joulukuun 21. päivä. Kahden erän voitto takaisi pukkipaidoille jatkon seuraavalle kierrokselle.

Ensimmäinen erä oli alusta lähtien selkeää VaLePan hallintaa laitureiden Olli Kunnari, Urpo Sivula ja Timo Jokinen tehokkaan hyökkäyspelin johdosta. Mikko Esko tarjosi tarjoili loistavasta vastaanotosta 78%(67%) maukkaat hyökkäyspaikat. Myös vastustaja pelasi vähillä virheillä, mutta valepalaisten erinomainen puolustuspeli teki vastustajan tehottomaksi.

Toisessa erässä jatkettiin samaan tahtiin ja kotijoukkue tempaisi heti alussa selvän johdon. NIS teki 10-3 tilanteessa passarin ja hakkurin tuplavaihdon. Sekään ei tehonnut VaLePa eteni 20-7 johtoon. Siinä vaiheessa pukkipaitojen keskittyminen hieman herpaantui ja NIS pääsi hieman kaunistelemaan eränumeroita.

Kolmas erä eteni edellisen erän lopun tavoin. NIS innostui taistelemaan ja puolustamaan hurjasti. Vierasjoukkue veikin tämän erän puolustukset 14-8. Lisäksi laiturit Danilo Pavlovic ja Pedrag Przic onnistuivat aiempaa tehokkaammin hyökkäyspelissä. VaLePa oli koko ajan muutaman pisteen tappiolla aina 16-20 tilanteeseen asti. Jacob Guymer otti torjunnan 17-20. Timo Jokinen palasi kentälle ja Olli Kunnari meni syöttöruutuun. Olli syöttikin 8 kertaa peräkkäin, joukossa yksi ässä. Pahojen syöttöjen takia vastustaja teki erän loppuun 4 suoraa hyökkäysvirhettä ja Timo Jokinen otti kaksi torjuntaa. Erä ja ottelu VaLePalle.

Valepalaisten kasvoilta saattoi nähdä tiukan keskittymisen ja peli-ilon. VaLePa pelasi ehjän ottelun vähillä virheillä. Timo Jokinen oli lähes erän vaihdossa ja teki silti 10/+10 pistettä, joukossa 4 torjuntaa. Kunnari oli vahva kaikilla sektoreilla. Sivula hoiteli hakkurin hommat varmuudella. Jarmo Korhonen vastaanotti 2/3 aloitussyötöistä ja teki sen tarkasti 75%(54%). Mikko Esko pääsi pyörittämään monipuolista hyökkäyspeliä.

NIS:n tehokkain oli keskimies Milan Stojkovic 12/+10. Yleispelaaja Danilo Pavlovic näytti ajoittain taitonsa ja tehonsa. Tiukassa kolmannessa erässä NIS osoitti vaarallisuutensa ja iskukykynsä.

VaLePan päävalmentaja Sami Kurttila

Kaksi erää meille helposti, mutta kolmanteen erään kaveri tuli taistellen kovasti. Olli Kunnari näytti lopussa, mikä merkitys kokemuksella on kovista paikoista. NIS tulee olemaan täysin eri joukkue toisessa osaottelussa, meidän täytyy valmistautua huolella.

Nis:n päävalmentaja Dragan Svetozarevic

Ei päästy liikkeelle ollenkaan kahteen erään. Kolmanteen erään passarinvaihto piristi peliä. Nuori joukkue ei pystynyt vielä käsittelemään kolmannen erän tiukkaa loppua. Ensimmäinen kansainvälinen peli tälle seuralle. VaLePan kova aloitus ei ollut mikään yllätys, heillä on maajoukkuetason pelaajia. Onneksi tulee toinen mahdollisuus vielä ennen joulua.

Ä 5-1, SV 4-8, VO% 70-41, H% 66-41, T 9-3

Joukkueiden pisteet 55/+46 – 39/+6

Hyökkäykset torjunnan jälkeen 28/61% - 26/50%

  Takaisin