Seuraa meitä somessa:

Akaa-Volley liian vahva Tiikereille kotisalissaan

29.10.2020

Akaa-Volley ja Tiikerit ovat tottuneet keskinäisissä kohtaamisissaan takomaan palloa kahden ja puolen tunnin ja viiden erän verran. Torstai-iltana tähän tuli poikkeus. Halusiko Akaa-Volley säästää energiaa perjantain Ducks-kamppailuun? Vai saiko se ylimääräistä sisua keskitorjuja Markus Kaurton loukkaantumisesta? Niin tai näin, kamppailu päättyi kotijoukkueen 3 – 1 (29-27,20-25,25-18,25-22) voittoon.

Neljä erää, yhteensä tunti ja 46 minuuttia. Plus tauot.

Ottelun kaksi ensimmäistä erää aloitettiin kokkolalaisten lievässä painostuksessa. Se vei peliä lähinnä tekemällä vähemmän omia virheitä.

Akaa-Volley roikkui ensimmäisessä erässä kolmen-neljän pisteen takamatkalla aina tilanteeseen 13-17. Sitten Aleksi Kaatrasalo pääsi tekemään pisteen vastapallosta ja heti perään Joni Mikkonen otti torjuntapisteen. Siitä ottelu tasoittui ja meni aina jatkopalloihin saakka. Erä ratkesi lopulta Rami Rekomaan syöttövirheeseen.

Toisessa erässä Akaa-Volley nousi Tiikerilauman rinnalle hieman aiemmin – tilanteeseen 10-10. Sen jälkeen mentiin tasapäisesti ratkaisupalloihin saakka. Niissä kokkolalaiset olivat selkeästi taitavampia ja onnekkaampia.

Kolmas erä näytti lähtevän kahden ensimmäisen linjoille. Tiikerit loikkasi jo 1 – 4 johtoon. Kun Akaa-Volleyn hyvin kaksi erää pelannut Markus Kaurto väänsi ikävän näköisesti nilkkansa ja joutui poistumaan pukuhuoneen puolelle, kotijoukkue näytti saavan lisää virtaa koneeseen. Ensin se nousi Urpo Sivulan syötöillä 9-6 johtoon ja hetken päästä Aleksi Kaatrasalo viihtyi syöttöviivalla vielä pidempään. Aina tilanteeseen 17-9 saakka. Vaikka vieraat hyvin sinnittelivät mukana, erä kääntyi selkeästi Akaalle.

Neljäs erä alkoi Akaan Panu Pitkäsen näyttävällä torjunnalla. Mies taisi lähettää terveiset Kaurtolle pukuhuoneeseen. Tuosta Akaa-Volley lähti kipuamaan kohti erä- ja otteluvoittoa. Tiikerikapteeni Antti Leppälä verkolla ja Jere Mäkinen syöttöviivalla pitivät vielä vieraiden uskoa voittoon hereillä. Aivan ei loppukiri kuitenkaan riittänyt.

- Akaa-Volley syötti tänään todella hyvin. Etenkin hypärisyöttäjät olivat vireessä, selvitti joukkueensa parhaana palkittu Leppälä medialle.

- Olen samaa mieltä Antin kanssa. Akaan syöttö oli meille myrkkyä tänään. Ja vaikka itsekin onnistuimme viivalta ihan kelvollisesti,

Akaan libero Nico Nurmesniemi nosti palloja todella varmasti passarille, ylisti Tiikerien valmentaja Mikko Keskisipilä Voitto Köykän tuuraajaa. Nurmesniemi olikin kentän paras hihapelissä. Nostot löysivät passari Markkus Keelin hyppysiin 56 prosentin tarkkuudella. Akaa-Volleylla ei ole hätää, vaikka huippukuntoinen Köykkä onkin sairaslistalla kätensä loukkaantumisen vuoksi vielä parin viikon ajan.

Akaa-Volleyn valmentaja Oliver Lüütsepp sai Kaurton loukkaantumisesta uutta päänsärkyä.

- Meillä oli vaikea alku tänään. Ilmeisesti joukkueella oli hieman liikaa paineita, kun oli tuplapanos pelissä. Tiikerit teki ottelusta vaikean, kun se puolusti hyvin ja lisäksi hyökkäsi vahvasti jatkopalloissa.

- Markuksen loukkaantuminen oli tosi ikävä tapaus. Tähän otteluun se taisi tuoda peliimme lisää energiaa, mutta hankaloittaa lähitulevaisuuden pelejämme.

Akaa-Volley varmisti samalla ensimmäisenä joukkueena paikkansa myös Suomen Cupin Final4 -turnaukseen Tampereelle 30.-31.1.2021.

Akaa-Volley - Tiikerit 3-1 (29-27, 20-25, 25-18, 25-22)
Akaa: Sivula 18/+6, Mikkonen 16/+8, Pennanen 13/+8
Tiikerit: Hänninen 20/+5, Leppälä 15/+13, Mäkinen 12/+7
Ässät 12-5, syöttövirheet 12-19, torjunnat 11-4, hyökkäys% 47-48, vastaanotto% 46-44

Pistekilpailu:
3 Pennanen Akaa
2 Sivula Akaa
1 Leppälä Tiikerit

PROlibero
Niko Nurmesniemi, Akaa-Volley

Ottelutilasto

Ruutu+ tallenne

  Takaisin