Seuraa meitä somessa:

Akaa Volley lopulta tylyhkö vieras Vantaalla

24.02.2024

Vuoden ensimmäinen ottelu Vantaa Ducksin ja Akaa Volleyn välillä Korson Lumossa loppiaisena päättyi ankkojen riemukkaaseen voittoon. Kauden toinen kohtaaminen ei sujunut Ducksin kannalta yhtä hyvin, kun runkosarjan voitosta kamppaileva vierasjoukkue otti lopulta selvän voiton 1-3 (19-25, 26-24, 21-25, 15-25).

Ducksin panoksena on kotietu kamppailussa sarjapaikasta. Siinä otteluparissa Karelian Hurmos on todennäköinen vastustaja.

Katsojia Lumoon oli saapunut 459, Akaan rumpuryhmä piti tunnelmaa yllä. Illan otteluisäntänä toimi Duksin emoseura Korson Veto.

Liekö valmentaja Juho Rajalan keskustelu helmikuun aiemmista, synkän puoleisista otteluista tai joku muu asia kantanut hedelmää, mutta otteluun tuli terästäytnyt Ducks. Joukkue oli päättänyt laitaa Akaalle kunnolla kampoihion. Ottelussa oli myös pelaajille panosta, kun vastustajaa valmentaa tuore maajoukkuevalmentaja Olli Kunnari.

Ducksin peliä kuitenkin varjostivat ensimmäisessä erässä syöttövirheet. Tasaisissa lukemissa edettiin aina tilanteeseen 16-16 asti, jonka jälkeen Ilja Ivanovin syöttövurolla Akaa karkasi kolmen pisteen johtoon. Matej Smidlin terävillä hyökkäyksillä vieraat menivät menojaan. Kalle Kattelus ja Milutin Pavicevic kuitenkin osoittivat, että kyllä ankoiltakon löytyy hyökkäysvoimaa. Kattelus myös nosti Akaan hankalia aloitussyöttöjä hyvin. Erä vieraille 19-25.

Toinen erä oli syöttövirheiden säväyttämä puolin ja toisin. Kumpikin osapuoli syötti verkkoon ja pitkäksi. Akaa meni erän alussa johtoon, mutta Ducks oli päättänyt taistella. Ankkojen keskihyökkäys, Henrik Porkka ja Jeremie Murray, oli tehokasta. Parhaimillaan isännät johtivat jo 16-11 ja vielä 20-17. Akaa Volley otti syöttaseensa Jere Tikkalan käyttöön, ja hän syöttikin kaksi ässää tilanteeseen 21-20.

Tämän jälkeen alkoi varsinainen taistelu, jolloin Ducksin keskitorjujat Porkka ja Murray osoittivat osaaminsensa. Porkka syötti myös tärkeän ässän. Ducksilla oli kaksi eräpalloa tilanteessa 24-22, mutta erä venyi jatkopallolle. Sen Ducks voitti Akaan protestoidessa tuomarin päätöstä. Erä ankoilla 26-24.

Kolmannessa erässä syöttövirheet jatkuivat. Akaa Volley teki kuitenkin niitä vähemmän ja kun ankkojen kaksi erää hyvin toiminut syötön vastaanotto nyt tökki niin vieraat menivät jo erän alkupuolella johtoon. Akaa johti muutamaan otteeseen ottelua viidellä pisteellä 15-20 ja 17-22, Smidl ja keskitorjuja Petteri Tyynismaan ollessa tehokkaita.

Kattelus, Pavicevic ja Lauri Vanhanen tekivät parhaansa, muuta ei auttanut, erä vieraille 21-25.

Neljäs erä olikin jo sitten Akaa Volleyn rutiinin voitto. Pientä epätarkuutta Ducksin syötön vastaanotossa ja hyökkäyksessä ja Akaa karkasi nopeasti johtoon. Ankkojen kannalta pisteero oli pahimmillaan muutamaan otteeseen kuusi pistettä, jonka jälkeen ero repesi vieläkin suuremmaksi. Erä vieraille selvästi 15-25.

Petteri Tyynismaa, Akaa Volley:

"Olimme niskan päällä joka osa-alueella, kunhan saimme syötön pysymään ruudussa. Verrattuna loppiaisen hävittyyn peliin täällä tunnelma pukukopissa oli nyt paljon parempi".

Kalle Kattelus, Vantaa Ducks:

"Nostettiin tasoa paljon helmikuun muista, vaikeista peleistä. Olen ylpeä jätkistä, tämä on ollut vuoristorataa. Nyt oma peli on löytymässä, vaikka tekemistä vielä on".

Valmentaja Olli Kunnari, Akaa Volley:

"Olen tyytyväinen peliin, vaikka syöttöpeliin en ehkä täysin tyytyväinen. Torjuntapeli oli tänään hyvää".

Valmentaja Juho Rajala, Vantaa Ducks:

"Meiltä oli nyt eri näköistä tekemistä, mutta kaveri suoritti kovalla tasolla. Jätkille hatun nosto tästä pelistä, meillä on ollut heikkoja pelejä. Nyt oli pieni profiilin nosto ja peli oli parempi kun pitkään aikaan".

Lehdistötilaisuus pelaajat

Lehdistötilaisuus valmentajat


Vantaa Ducks - Akaa-Volley 1-3
19–25, 26–24, 21–25, 15–25
Koti:Pavisevic 15/+2, Kattelus 14/+0, Vanhanen 11/+2
Vieras:Smidl 25/+20, Tyynismaa 16/+12, Räsänen 10/+3

MVP:t
Petteri Tyynismaa, Akaa-Volley
Kalle Kattelus, Ducks

PROlibero
Justin Lui, Ducks

Katsojia 459

Ottelukuvat

Ottelutilasto

  Takaisin