Seuraa meitä somessa:

Akaa Volley väänsi viisieräisen voitokseen Vantaalla

05.12.2018

Lentopalloilun Mestaruusliigassa Vantaa Ducks otti yhden sarjapisteen, mutta Akaa Volley vei kaksi sarjapistettä voittamalla ottelun erin 2–3 (25–17, 19–25, 25–17, 18–25, 11-15).

Ville Juntura oli yksi vieraiden sankareista syöttämällä ankat kumoon neljännessä erässä. Brassiankka Leo Jack pelasi kauden parhaan pelinsä hyvin tehoin 19/+12. Yleisöä oli Lumon lauteilla 345 katsojaa. Otteluisäntänä oli Korson Sähkö-Yksikkö Oy.

Ensimmäinen erä lähti Akaan kannustajien kovalla kannustuksella. Siitä vierasjoukkue sai vettä myllyynsä ja erä oli pian 0 – 3. Ankat tulivat saman tien iholle. Vantaa Ducks lähti otteluun kuusikolla Lankinen, Nurminen, Vallin, Jack, Kankaanpää ja Maciel, liberona Pasi Hyvärinen. Lankisen ässällä ankat menivät johtoon 5 – 4. Akaalla tuttu avauskuusikko, paitsi Sinkkonen aloitti puolapuilla. Vallinin torjunnalla ankat menivät 8 – 6 johtoon. Akaan Pitkäsen syötettyä pitkäksi Ducks meni jo 10 – 7 johtoon. Akaalla oli ongelmia syöttöjensä kanssa erän alussa. Jackin torjuttua Mikkosen ankat menivät jo 14 – 9 johtoon. Maciel onnistuneen rajaan lyönnin jälkeen Lüütsepp otti erän ensimmäisen aikalisänsä tilanteessa 16 – 10. Ankat johtivat jo 20 – 13 ja Akaan kone osoitti hyytymisen merkkejä. Syöttö ei pysynyt millään ruudussa. Erän loppu olikin vain pelaamista. Lankisen Akseli lyö toisesta kosketuksesta ja erä päättyy 25 – 17 numeroihin. Akaan alkurynnistyksen jälkeen erä oli täysin ankkojen käsissä.

Toinen erä alkoi Ville Heiskasen komealla torjunnalla. Maciel jää seuraavallakin lyönnillään Akaan pihteihin. Sitten nähtiinkin illan komeimpia taistelupalloja, jonka päätteeksi Toni Kankaanpää painaa pallon vastustajan rataan, 1 – 2. Maciel onnistuu ja tilanne on tasan 4 – 4. Maciel lisää voimaa hyökkäykseen ja Mikasa leijaa puolustuksesta ylös Lumon katon huoltokäytävälle, josta järjestysmies Altti Majava kävi sen noukkimassa. Tässä vaiheessa mentiin tasaisissa merkeissä. Jackin lyötyä rajaan ja tilanteeksi 12 – 10 otti Lüütsepp aikalisän. Se auttoi ja Akaa taas tasoihin 12 – 12. Tilanteessa 14 – 13 Pitkänen vaihtui Sinkkoseen. Tilanteessa 14 – 15 otti Tuominen aikalisän. Junturan peipillä Akaa jo 16 – 14 johtoon. Akaa tiivisti torjuntaa ja Kankaanpään vastaanoton epäonnistuttua Akaa meni jo 15 – 19 johtoon. Se riitti Tuomiselle, joka otti erän toisen aikalisänsä. Ennen seuraavaa palloa Keijo Yli-Kivistö varoitti Akaan penkillä istuvaa valmentaja Ossi Heinoa. Tilanteessa 17 – 21 Tuominen otti tuplavaihdon ja Väänänen sekä Külaots kentälle. Mikään ei auttanut ja Akaa vei erän lukemin 19 – 25.



Kolmas erä alkoi vieraiden hurmoksella. Akaan syöttövirheet pitivät johdon maltillisena. Akseli Juntura-Mikkonen alkoi myös päästä vauhtiin ja Joni pääsi välillä lyömään tyhjiltä. Ankat saivat draivia voitettuaan pitkän taistelupallon ja tilanne oli 5 – 6. Seuraava pallo oli vielä pidempi, mutta Maciel päätti sen ankoille. Seuraavaksi Lankinen torjui Heiskasen ja se riitti Akaalle, aikalisä tilanteessa 7 – 6. Macielin torjuttua Mikkosen tilanne oli jo 11 – 8 ja Akaan Lüütsepp otti jo erän toisen aikalisänsä. Ankkojen puolustuspeli oli tässä vaiheessa taistelevaa ja palloa kaivettiin, niin että mainosaidat ryskyivät. Jack meni syöttöruutuun ja veti kaksi ässää putkeen ja Mikkonen vaihtui Aatu Pölläseen tilanteessa 14 – 9. Lankinen näytti välillä osaamistaan lyömällä Mikasaa hurjasti, tilanne oli 17 – 12. Sinkkosen ässällä Akaa tuli hiljalleen iholle ja tilanteessa 17 – 14 otti Tuominen erän ensimmäisen aikalisänsä. Nurminen lyö käsistä kelloon ja tilanne on jo 22 – 16. Erä lopulta helposti Vantaa Ducksille lukemin 25 – 17.

Neljäs erä alkoi punaisilla kortilla, joka meni vierasjoukkueelle. Ilman pallon palloa kotijoukkue siirtyi 1 – 0 johtoon. Mikkonen kaventaa rajalyönnillään tilanteeksi 3 – 2. Sinkkosen syöttövirheen jälkeen ankat 5 – 3 johtoon. Ankkojen torjunta tiivistyi ja Mikkonen jää siihen, tilanne 6 – 3. Heiskanen heräsi tässä vaiheessa hakkaamaan Mikasaa ja tilanne kaventui numeroihin 6 – 5. Macielin jujulla ankat jo 8 – 5 johtoon, joka riitti Akaalle, aikalisä. Akaa tuli taas rinnalle, mutta Jack onnistui nelosesta ja tilanne Ducksille 9 – 7. Mikkosen onnistunut lyönti tuo Akaan jo tasoihin, 9 – 9. Sitten brassiankat riehaantuivat ja tilanne 12 -9, joka riitti Akaalle, aikalisä. Jack lämpeni koko ajan ja onnistunut pipe-hyökkäys vie ankat 14 – 11 johtoon. Akaa tiivistää torjuntaansa ja tilanne 14 – 13. Kankaanpää vie kuitenkin ankat johtoon 15 – 13. Vallinin lyötyä leveäksi Akaa menee erässä ensimmäisen kerran johtoon. Tilanteessa 15 – 16 ottaa Tuominen erän ensimmäisen aikalisänsä. Junturan syöttövuoro vain jatkui ja tilanne jo 15 – 17. Juntura vain jatkoi syöttöruudussa ja tilanne jo 15 – 19. Tuominen otti tuplavaihdon. Tilanteessa 15 – 20 Tuominen ottaa erän toisen aikalisänsä. Siihen vasta loppuu Junturan syöttövuoro, kun Ville syöttää verkkoon. Akaa sai lopullisesti hengen päälle ja libero Köykkä otti komeita puolustuksia. Erä lopulta helposti Akaalle numeroin 18 – 25.

Viides erä alkoi Mikkosen kakkospaikan pommilla. Kankaanpään ässän jälkeen ankat 2 – 1 johtoon. Heiskasen juju menee pitkäksi ja ankat 4 – 2 johtoon. Macielin lyötyä pitkäksi tulee Akaa tasoihin 5 – 5. Mikkonen lyö Kyrölän käsistä ulos ja Akaa 7 – 8 johtoon. Eetu Herrera torjuu Macielin ja tilanteessa 7 – 9 Tuominen ottaa aikalisän. Lemola syöttää ässän ja tilanne 7 – 10. Tilanteessa 8 – 11 ottaa Tuominen erän toisen aikalisänsä. Jackin torjuttua Mikkosen herää ankkojen pieni mahdollisuus tilanteessa 10 – 12. Lüütsepp ottaa tässä tilanteessa aikalisän. Aikalisän jälkeen Kalle Kattelus syöttää ässän ja tilanne 11 – 12. Juntura seuraavaksi vastapallon rataan ja ottelupallo Akaalle tilanteessa 11 – 14. Akaan torjunta päättää erän lukemiin 11 – 15.

Otteluisäntä Korson Sähkö-Yksikkö Oy palkitsi Vantaa Ducksin parhaana pelaajana Akseli Lankisen ja Akaa Volleysta Ville Junturan. Arvovaltainen raati nimesi ottelun PROliberoksi Pasi Hyvärisen.

Passari Akseli Lankinen, Vantaa Ducks

”Siinä oli pari hyvää erää meillä, mutta hävityissä erissä tuli pari huonoa rotaatiota. Silloin virheet kasaantuvat ja huonoa vastaanottoa seuraa epätarkka passi. Itse haluan mennä koko ajan eteenpäin ja tulla parempaan kuntoon”.

Päävalmentaja Ismo Tuominen, Vantaa Ducks
”Vaikka kaksi erää voitettiin, niin jatkopallopeli tökki meillä. Olisi pitänyt pistää palloja poikki jo paljon aikaisemmin. Hyökkäyspeli oli neljännessä huonoa ja siihen hävittiin yhden syöttövuoron aikana. Tiukoissa paikoissa me vain vaadimme isoa pallontappajaa”.

Passari Ville Juntura, Akaa Volley

”Ei ollut kaikkien aikojen parasta lentopalloa, mutta voitto lämmittää. Viides erä pelattiin hyvin ja saatiin kerättyä siihen energiaa”.

Päävalmentaja Oliver Lüütsepp, Akaa Volley

”Haluan kiittää kannattajiamme valtavan hyvästä kannustuksesta. Meillä oli tänään hyvä energia ja saimme sillä väännettyä itsellemme pitkästä aikaa voiton viisieräisestä pelistä. Me teimme vastustajaa vähemmän hyökkäysvirheitä ja otimme muutaman torjunnan enemmän. Siinä oli pelin ratkaisu”.

Pro Libero
Pasi Hyvärinen, Ducks

LähiTapiolapisteet
3 pistettä Ville Juntura, Akaa Volley
2 pistettä Akseli Lankinen, Vantaa Ducks
1 piste Shonari Hepburn, Akaa Volley

Ducks - Akaa-Volley 2-3
25–17, 19–25, 25–17, 18–25, 11-15
Vantaa Ducks: Thiago Maciel 21/+7, Leo Jack 19/+12, Toni Kankaanpää 15/+7
Akaa Volley: Joni Mikkonen 18/+8, Enderwin Herrera 14/+6, Ville Heiskanen 13/+5

Ottelutilasto

Kuvat: Olli Lehto / Ducks

  Takaisin