Seuraa meitä somessa:

Arctic Volleylle makea voitto Kangasalla

14.01.2024

Tiukasti pudotuspelipaikasta taisteleva ArVo otti tärkeät pisteet sunnuntain jännitysottelussa LP Kangasalan vieraana. Eilen kirvelevän tappion Hämeenlinnalle kärsinyt rovaniemeläisjoukkue oli hieman haluttomasti esiintynyttä kotijoukkuetta parempi erin 1-3. Voitollaan Arctic Volley nousi samalla ohi LiigaPlokin kiinni tällä hetkellä viimeiseen pudotuspelipaikkaan kahdeksannelle tilalle.

Ottelun alku oli tasainen, mutta erän edetessä vierailija ArVo otti tilanteen hallintaansa ja teki itselleen muutaman pisteen karkumatkan. Virvielä heitä tehnyt kotijoukkue ei saanut oikein missään vaiheessa peliään kulkemaan ja erä lopulta ArVolle selkeästi 18-25.

Myös ottelun kakkoserä alkoi tasatahtiin kunnes kentälle vaihdettu farmijoukkue Lempo-Volleystä jälleen apuun rientänyt Tessa Francke asteli ensi kerran syöttöruutuun ja muutaman ässän siivittämänä kotijoukkue karkasi 15-10 johtoon. Se ei kuitenkaan sitkeää vierasjoukkuetta vielä lannistanut vaan se nousi vielä tasatilanteeseen kunnes kotijoukkueen keskipelaaja Netta Rekola näytti miksi on koko sarjan eliittiä pelipaikallaan ja takoi palloa kenttään sellaisella teholla että vierailijan oli pakko nöyrtyä ja erä Kangasalle 25-18.

Myöskään kolmannen erän alku ei tuonut muutosta totuttuun kaavaan vaan erä alkoi tasatahtiin. Ilman edelleen toipilaina olevia avainpelaajiaan Iina Andrikopolouta ja Iida Pöllästä otteluun lähtenyt Kangasala ei saanut vieläkään peliään toimimaan totutusti. Nyt mentiinkin erän loppuun asti tasatahtia ja vierailija ArVo oli ratkaisuhetkillä terävämpi ja voitti erän lopulta 22-25.

Erä numero neljä ja edelleen tehtiin pisteitä liki vuorotellen. Varsinkin vierailijoiden Ranskalaisvahvistus Lisa Jeunet oli väliin liian paha pideltävä.Erän puolivälissä ArVo johti 11-14 ja 13-16 eikä passarin vaihto Emmi Jalosesta Petra Salmelaan tuntunut auttavan kotijoukkuetta kunnes liigan parhaisiin syöttäjiin kuuluva Neea-Maria Joki asteli syöttöruutuun ja tilanne oli kohta tasan 17-17. Vierailija johti taas jo 18-21 mutta Kangasala puolestaan näytti nyt sitkeytensä ja nousi Netta Rekolan syöttövuorolla vielä johtoon.Tämä jännitysnäytelmä meni lopulta jatkopalloille joissa ArVo halusi voittoa enemmän ja vei erän 26-28 ja koko ottelun siis erin 1-3.

Netta Rekola, Kangasala:

- Ei ollut meiltä kovin hyvä esitys. Itse sain kyllä hyvin passeja tänään mutta joukkueena meidän täytyy parantaa mutta näitä pelejä tulee välillä ja ei auta kun katsoa eteenpäin.

Arttu Keränen, Kangasala:

- Onnittelut ArVolle voitosta, meiltä yhtä huono esitys kun eilen oli kaksi ensimmäistä erää Vampulaa vastaan. Henkilötasolla suoritettiin tänään luvattoman heikosti.

Eveliina Smolander, ArVo:

- Eilen oli tosi kirvelevä tappio ja päätettiin että samalla tavalla emme tänään häviä.Todella tärkeät pisteet uskon että keväällä pelaamme vielä mitaleista.

Jukka Lehtonen, ArVo:

- Tulokseen tietysti tyytyväinen mutta peliimme oikeastaan en. Sarja on tällä kaudella niin tasainen että keväällä voi tapahtua mitä tahansa, kaikki voivat voittaa kenet tahansa.


LP Kangasala - Arctic Volley 1-3
18–25, 25–18, 22–25, 26–28
Koti:Joki 21/+12, Pyhäjärvi 16/+8, Rekola 16/+13
Vieras:Jaunet 22/+10, Glynn 19/+12, Kallinen 11/+7

MVP:t
Netta Rekola, Kangasala
Lisa Jaunet, Arctic Volley

PROlibero
Taylor Horsfall, Arctic Volley

Katsojia 338

Ottelukuvat

Ottelutilasto

  Takaisin