Seuraa meitä somessa:

Ensimmäinen kiinnitys LP Kangasalle

26.03.2024

Lentopallokevään saapuminen oli aistittavissa Pitkäjärven koululla maanantai iltana kun ensimmäinen välierä oli alkamassa. Kymmenpäinen kannattaja joukko rumpuineen ja ämpäreineen saapui vierasjoukkueen mukana Huittisista. 472 katsojan seuratessa joukkueet ylsivät aika-ajoin huikeisiin suorituksiin.

Kangasala lähti viemään ottelua ensimmäisen erän alusta. Syöttö puri Vampulan vastaanottoon ja oma vastaanotto taas toimi hyvin. Kun vielä puolustus oli organisoitua, pääsi passari Emmi Jalonen pyörittämään monipuolista peliä. Erä kotijoukkueelle 25-19

Toinen erä alkoi kuten ensimmäinen, mutta erän puolessa välissä vierasjoukkue Vampula nousi tasoihin ja pinkaisi samalla vauhdilla johtoon. Kangasalan ensimmäisen ja toisen kosketuksen laatu putosi myös päävalmentaja Keräsen mielestä. Joukkueena Kangasalan tehot putosivat miinus kahteen toisessa erässä ja omia pisteitäkin tehtiin vain 12. Erä Vampulalle selkeästi 25-19.

Pitkän erätauon jälkeen nähtiin uusi kotijoukkue. Ensimmäisen erän vahvuudet palasivat ja erä kulki Kangasalan johdossa. Myös torjuntapelistä saatiin kiinni Laura Laukkasen johdolla, joka otti erään kolme torjuntaa, koko ottelussa seitsemän. Erä LP Kangasalle pistein 25-21.

Neljännessä erässä Vampulan pelaajilta loppui selkeästi virta. Kangasala nyppäsi heti alussa 8-1 ja 16-6 johdon. Neljännessä erässä Vampulan tehot painuivat pakkaselle ja pisteitäkin syntyi itse tehtynä vain 8. Kangasala runnoi taas tilastoihin 21 +16 tehot ja marssi 3-1 voittoon.

Linnea Kuusela:

- Aloitettiin hyvin ja tyytyväinen kolmeen ekaan erään. Varsinkin toisessa saatiin paljon puolustuspalloja loppuun. Viimeisessä erässä pakka hajosi.



Neea-Maria Joki:

- Ihan hyvää tekemistä mutta monenlaisia hetkiä. Toisessa erässä yliyrittämistä ja annettiin ote vastustajalle. Onneksi pitkän erätauon jälkeen saatiin oma peli kuosiin.

Stefan Paunovic:

- Pelasimme kolme erää mukavaa peliä mutta voimat ei riittäneet pelata samalla tasolla Kangasalan kanssa. Tämä oli kuitenkin vain yksi peli ja seuraavassa haastamme uudelleen

Arttu Keränen:

- Kolme parempi laatuista erää, toinen sitten huonompi. Pitkältä tauolta tultiin hyvin peliin ja saatiin ensimmäistä ja toista kosketusta paremmaksi. Vaikea valmistautuminen kun pelaajia taas ylioppilaskirjoituksissa pitkän päivän.


LP Kangasala - LP-Vampula 3-1
25–19, 19–25, 25–21, 25–13
Koti:Joki 21/+11, Pöllänen 18/+11, Ahtola 14/+4
Vieras:Jones 18/+5, Kuusela 14/+10, Biberdzic 12/+1

MVP:t
Neea-Maria Joki, LP Kangasala
Linnea Kuusela, LP-Vampula

Katsojia 472

Ottelukuvat

Ottelutilasto

Tulevat ottelut
KE 27.3. klo 18:30 LP-Vampula - LP Kangasala
PE 29.3. klo 17:00 LP Kangasala - LP-Vampula
Tarvittaessa
SU 31.3. klo 17:00 LP-Vampula - LP Kangasala
TI 2.4. klo 18:30 LP Kangasala - LP-Vampula

Kuvat: Pertti Flinck

Juuso Koron iso kuvagalleria löytyy täältä

  Takaisin